Liigat

Vanha rikkomus kummittelee – kohupelaaja palaa liigakentille pelikiellon saattelemana

02.06.
2015
11 Kommenttia
2
Liigat
Kuva: Jari Turunen

Kuva: Jari Turunen

Pääkallo.fi uutisoi taannoin, että Nokian KrP on hankkinut riveihinsä viime kaudella Loviisan Toria edustaneen Tuomas Savukosken. Savukosken paluu liigakentille ei toteudu kuitenkaan sujuvimmalla mahdollisella tavalla, vaan useastikin kohua herättänyt pelaaja aloittaa kauden kolmen ottelun pelikiellossa.

Kyseessä on kaudella 2011-2012 sattunut rikkomus. Tuolloin Toria edustanut Savukoski rikkoi 17.12. 2011 pelatussa Salibandyliigan liigaottelussa erotuomari Tommi Järventaustan koskemattomuutta ja sai kahden ottelun pelikiellon.

Tuomio ei jäänyt kuitenkaan lopulliseksi, vaan Järventaustan valitti tapauksesta Urheilun oikeusturvalautakunnalle ja pelikielto muutettiin viiden ottelun mittaiseksi. Lopullinen päätös annettiin kuitenkin vasta kauden jälkeen (25.5.2012), eikä Savukoski ole tämän jälkeen esiintynyt Salibandyliigassa. Täten Savukoskella on vielä kolme ottelua kärsimättä tätä vanhaa pelikieltoa.

Salibandyliitosta vahvistettiin, että Savukoski on sarjan kolme ensimmäistä ottelua pelikiellossa. Asiasta on informoitu vielä erikseen Nokian KrP:ta.

Urheilun oikeusturvalautakunnan päätös

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.
S7
02/06/2015
On tää Savu kyllä melkoinen veijari, joka kauden alussa jotain nousee esiin:-D. Ei ainakaan jätä kylmäksi katsojia/säbän seuraajia!!
ykä
02/06/2015
Naurettava päätös. Tapahtuneesta ei seurannut edes ulosajoa.
Kari Ingman
02/06/2015
Hetken katsoin, että Ilja Kovaltshuk kirmaa salibandymaila kädessä! ;)
Ykä2
02/06/2015
Ykälle, oletko sitä mieltä että dumarin voi poistaa kentältä poikittaisella mailalla. Katoppa aiheesta oleva video ensin. Näkeekö tuomari mitä tapahtuu? Voiko tuomioita antaa ettei varmasti tiedä mitä tapahtuu? Menee siis jatkossa mielenkiintoiseksi!
S7
02/06/2015
Enpä löytänyt videota, kun yritin ettiä, ite en muista oonko tätä ees nähnyt? Vanhan pääkallon uutisen löysin, mutta siinnä oleva video ei toiminut! Googletukset toi kyllä monta jo unohtunutta uutista tästä veijarista, ja kaikki puolustelijoiden mielestä vahinkoja:-DD
Ihmettelijä
02/06/2015
Onko tosiaan niin että jos salibandyliigassa saa pelikieltoa, niin kielto ei ole voimassa muissa sarjoissa? Eli kun saa penaltua usean pelin, niin voi siirtyä divariin tai alasarjoihin pelaamaan?
tony
02/06/2015
Aivan naurettava tuomio koko pelikielto. Tuomari on savukosken edessä ja savu nostaa kädet suojatakseen itseään törmäykseltä. Jos ois oikeest jotain tehny nii miksei tuomari samantien antanu rangaistusta
Heikki Hyytölä
02/06/2015
Älkää nyt taas aloittako tota lätinää "tuomari seisoi edessä ja Saviukoski yritti väistää". Savu veti tahallisella poikkarilla dumpin ulos laatikosta. Sillä ei ole väliä, että dumppi oli väärässä paikassa vaan sillä, että poikkarilla katsomoon. Törmäys on vahinko, mutta poikittainen ttahallinen. Olisi ehtinyt väistää jos olisi hallunnut. Nyt ei halunnut.
Vexi
02/06/2015
Tässä videossa http://tirsamaa.fi/tagit/tommi-jarventausta/ näkyy useampaan kertaan miten Savukoski ensin törmää tuomariin ja sen jälkeen työntää poikittaisella tuomarin ulos kaukalosta. Kohta 2:38 ja heti uudelleen 2:43 sekä 2:52. Vielä muutamaan kertaan 3:53, 7:08
mikko
02/06/2015
Kyllä toi aikoinaan oli ihan naurettava toi tuomio, jos tuomari ei matsissa antanut punaista, miksi marisee jälkikäteen.. amatöörien puuhastelua
Säännöt ja päätökset haltuun Mikko
03/06/2015
Kilpailukiellon on antanut Urheilun oikeusturvalautakunta, joka katsoi että salibandyn kurinpitokoneiston alun alkaen langettama pelikielto oli liian vähäinen teon moitittavuuteen nähden. Lisäksi liigan kurinpito sai moitteita porosessivirheistä jotka liittyivät asianosaisten oikeusturvaan. Säännöt mahdollistavat myös kuripitoratkaisun jossa kaikkinainen toiminta kilpailukiellon aikana virallisissa sarjapeleissä on kaikilla sarjatasoilla kiellettyä. Tällä kertaa päätöksentekijät eivät katsoneet moiseen olevan tarvetta.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.