Kesähaastattelussa Ville Lastikka: ”Erittäin moni liigajoukkue oli kiinnostunut”

Tuttua puuhaa. Ville Lastikka tuulettaa kuvassa nuorten MM-finaalissa syntynyttä osumaa. Suomi voitti Sveitsin lopulta lukemin 13-3 ja Lastikka iski tehopisteet 4+1 finaaliottelussa. Kuva: Mika Hilska

Tuttua puuhaa. Ville Lastikka tuulettaa kuvassa nuorten MM-finaalissa syntynyttä osumaa. Suomi voitti Sveitsin lopulta lukemin 13-3 ja Lastikka iski tehopisteet 4+1 finaaliottelussa. Kuva: Mika Hilska
Tuttua puuhaa. Ville Lastikka tuulettaa kuvassa nuorten MM-finaalissa syntynyttä osumaa. Suomi voitti Sveitsin lopulta lukemin 13-3 ja Lastikka iski finaaliottelussa tehopisteet 4+1. Kuva: Mika Hilska

Pääkallo.fi:n kesähaastattelut palaavat pitkän talvitauon jälkeen. Ensimmäinen haastateltava nousi viime kaudella raketin lailla salibandykansan tietoisuuteen. Tämä nuori herra tunnetaan nimellä Ville Lastikka.

Lastikka, 19, juhli viime kauden päätteeksi nuorten maailmanmestaruutta. Hyvien otteiden myötä Lastikka on kuulunut myös alkukesän maajoukkueleiritysten kokoonpanoon. Kentän ulkopuolella nuoren miehen kesä on sujunut kesätöiden merkeissä, kuten monien muidenkin samanikäisten.

– Kesä on sujunut ihan hyvin ja nyt ovat kelitkin parantuneet. Olen ollut tuossa Lopen kunnalla töissä ja samalla sitten tietysti myös harjoitellut, kertoi Lastikka kesäkuulumisistaan.

Lastikan edustama Steelers pelasi viime kauden Divarissa vahvan runkosarjan ja lähti pudotuspeleihin ykköspallilta. Välierissä tie nousi kuitenkin pystyyn Welhoja vastaan. Joukkueen koko kautta hyökkääjä arvioi seuraavanlaisesti:

– Runkosarjassa oltiin kohtalaisen hyviä. Pudotuspeleissä sitten vähän hiivuttiin. Jäi se viimeinen askel ottamatta, että oltaisiin päästy finaaliin ja tavoittelemaan liigapaikkaa.

Henkilökohtaisella tasolla kausi oli nappisuoritus. Kaudella 2013-2014 Lastikka pelasi yhdeksän ottelua Divarissa tehopistein 5+3. Viime kaudella tahti oli huima ja laitahyökkääjä iski 24 ottelussa 51 maalia ja tarjoili 20 maalisyöttöä voittaen runkosarjan pistepörssin. Tehosarakkeessa komeili kiitettävä lukema: +60. Nuorten MM-kisoissa tahti oli yhtä kova ja Lastikka voitti turnauksen pistepörssin tehopistein 9+5.

– Omalta osalta kausi meni aika nappiin. Pisteitä tuli ja joukkue menestyi hyvin varsinkin runkosarjassa. Nuorten maajoukkueessa tuli paljon onnistumisia ja peli kulki niissäkin peleissä, kommentoi Lastikka.

Huima vire herätti paljon kiinnostusta pitkin kautta ja syystäkin. Lastikka valittiin syksyllä Divarin kuukauden pelaajaksi kolme kertaa peräkkäin ja se on pääsarjojen ennätys, jota ei varmasti ihan heti rikota. Pelaaja itse suhtautuu suitsutukseen varsin tervepäisesti.

– No, en minä siitä jaksa välittää. Kyllähän siihen tottuu. Menestystä ja onnistumisia kun tulee, niin ainahan se ihmisiä kiinnostaa. Taustalla on kuitenkin aina ihminen. En ajattele sitä paljoakaan.

Nappikauden jälkeen useampi liigaseura oli Pääkallo.fi:n tietojen mukaan kiinnostunut Lastikan palveluksista. Tätä hän ei itsekään lähde kiistämään, vaikka ei seurojen nimiä suostu paljastamaan.

– Seurojen nimiä en paljasta, mutta erittäin moni liigajoukkue oli kiinnostunut. Henkilökohtaisten syiden vuoksi jäin Hämeenlinnaan. Mukana oli kotimaisia kärkijoukkueita. Ulkomailta oli muutamia kiinnostuneita joukkueita.

Mitä ne henkilökohtaiset syyt olivat tarkemmin ottaen?

– Aloitan maanantaina varusmiespalveluksen Parolassa ja se on yksi syy. Toisekseen olen viihtynyt Steelersissä erittäin hyvin. Tykkään puitteista, ympäristöstä ja ilmapiiristä, valaisi Lastikka.

Aiemmin on jo mainittu, että Lastikka on vahva tekijä hyökkäyspäässä. Kehitettävää hän näkee eritoten puolustussuunnan pelaamisessa.

– Kun on enemmän hyökkäyssuunnan pelaaja ja maalintekijä, niin parannettavaa olisi tietysti sen toisen suunnan tekemisessä. Fysiikassa riittää parannettavaa ja kaksinkamppailupelaamisessa, linjasi Lastikka.

Seuraava kysymys on ehkä hieman tyhmä jos on Lastikan pelejä seurannut. Hyvä laukaus on nimittäin sen verran selkeästi Lastikan vahvin ase pelaajana, että hänen ei tarvitse vastausta edes miettiä.

– Tähän olen vastannut aina samalla tavalla. Laukaus on ehdoton vahvuus, paalutti Lastikka.

Lastikka pitää hallussaan nuorten maajoukkueen kaikkien aikojen maaliennätystä. Nuorten maaotteluita on kertynyt kaikkiaan 15 ja niissä on syntynyt 24 maalia. Viime lokakuussa Lastikka taiteili Tshekin verkkoon tehopisteet 6+3 Suomen voittaessa 17-1. Kuva: Salibandyliiga
Lastikka pitää hallussaan nuorten maajoukkueen kaikkien aikojen maaliennätystä. Nuorten maaotteluita on kertynyt 15 ja niissä on syntynyt 24 maalia. Viime lokakuussa Lastikka taiteili Tshekin verkkoon tehopisteet 6+3 Suomen voittaessa 17-1. Kuva: Salibandyliiga

Lastikan pelaaminen näyttää varsin helpolta. Liikkessä ja pallonkäsittelyssä voi havaita paljon samaa mitä viime kausina parrasvaloihin nousseiden ruotsalaistähtien kohdalla. Liike pallon kanssa tai ilman johtaa usein seuraavaan luontevaan liikkeeseen, ja sitten kaivellaankin jo palloa vastustajan maalista. Vaivattoman näköistä, ja on selkeästi tunnollisen harjoittelun tulosta, vaikka siinä pihapelimäisiä piirteitä näkyykin.

– Kuten monesti tämmöisten kysymysten kohdalla sanotaan, niin todettakoon, että nuorena on tullut pelailtua paljon pihapelejä kavereiden kanssa. Olen harjoitellut laukomista myös ihan omalla ajalla. Vieläkin tulee ajoittain lätkittyä ulkona. Harjoituksissa olen pyrkinyt saamaan mahdollisimman paljon toistoja. Kun on opetellut laukomaan, niin se tulee peleissäkin sitten luonnollisesti, kommentoi Lastikka pallollisten taitojensa syntyperää.

Salibandyn pariin on perinteisesti ajauduttu muiden lajien lomasta, mutta Lastikan ikäiset pelaajat ovat saattaneet harrastaa pelkästään salibandya koko urheilu-uransa ajan. Lopelta ponnistava Lastikka onkin pesunkestävä salibandynatiivi.

– En ole oikeastaan harrastanut muita lajeja. Loppi on sen verran pieni pitäjä, että vaihtoehtoja ei ole ollut paljoa. Jalkapalloa olisin ehkä voinut pelata seurassa, mutta sitä ollaan pelattu kavereiden kanssa lähinnä huvikseen. Toki muitakin lajeja on tullut harrastettua, mutta ei seurassa salibandyn lisäksi, kertoi Lastikka.

Lastikka on eittämättä yksi suurimmista salibandylahjakkuuksista Suomessa ja sitä kautta koko maailmassa. Jalat maassa viihtyvä pelaaja ei ota kuitenkaan sen suuremmin kantaa uran tavoitteisiin. Lastikan vastauksesta tuleekin mieleen suomalaiset lumilautailijat, jotka usein korostavat eritoten sitä, että lajin harrastamisen pitää olla hauskaa.

– Tämä on ollut minulle aina paha kysymys. Olen pyrkinyt pelaamaan aina sillä periaatteella, että se on hauskaa. Mitään selkeitä tavoitteita ei ole. Niin kauan se on hauskaa, kun menestyy ja peli kulkee. Sen tarkempia tavoitteita ei ole.

Nuoren miehen elämään mahtuu luonnollisesti muutakin kuin salibandya. Vaikka salibandyssa isoja maaleja ei toistaiseksi ole asetettu, niin normaalin elämän saralla sävelet ovat varsin selkeät. Seuraava vastaus saattaa miellyttää eritoten erästä Keski-Suomessa majaansa pitävää salibandyseuraa.

– Muutaman vuoden ajan tässä on ollut selkeä tavoite jatkokoulutuksen suhteen. Ensiksi käyn tuon armeijan pois alta. Pyrkimyksenä on päästä Jyväskylän liikuntatieteelliseen ja haaveammattini on siis liikunnanopettaja, linjasi Lastikka siviilielämän tavoitteitaan.

Pääkallo.fi:n perinteinen kesähaastattelusarja on nyt polkaistu käyntiin. Seuraavaa haastattelua odotellessa voit lukea aikaisempien kesien haastatteluita näistä linkeistä:

Kesähaastattelut 2012 ja Kesähaastattelut 2013
Kesähaastattelut 2014

10 comments

  1. Kyllä Ville mahtunee vuoden päästä Happeeseen. Sepon viiksetkin jo varmaan hymyilee.

  2. Eikös Lastikka ole tunnettu lestadiolais suku? Onko Villen suku samaa haaraa? Kieltäisikö usko liigatasolla pelaamisen..

  3. Mukavaa luettavaa. Todella toivon, että pääsee liikunnallle!

  4. Eiköhän noi rankat ankat näyttäny, ettei lahkolaiset voi pelata kakkosta ylempänä.
    Kova äijä on Lastikka, joten toivottavasti pian liigassa ja miesten maajoukkueessa!

  5. Olipa hienoja kommentteja , jälleen kerran , Lastikalta. On pojalla koppa hallinnassa. Tulevaisuus taattu! Hienoa jälleen seurata Steelersin tulevan kauden pelejä ja Villen tehoja.

  6. ”Nappikauden jälkeen useampi liigaseura oli Pääkallo.fi:n tietojen mukaan kiinnostunut Lastikan palveluksista. Tätä hän ei itsekään lähde kiistämään, vaikka ei seurojen nimiä suostu paljastamaan.

    – Seurojen nimiä en paljasta, mutta erittäin moni liigajoukkue oli kiinnostunut. ”

    En nyt ota kantaa siihen, että tässä ovat aika lailla torta på torta, mutta jos Pääkallo.fi:lla on kerran tietoa Lastikasta kiinnostuneista seuroista, miksi niitä ei voi tässä nimetä suoraan?

  7. Saapi nähä, laittaako poika Laineen muutaman kauden takaisen Divarin kauden maaliennätyksen uusiksi (63 häkkiä)?? Potentiaalia kyllä löytyy, toivottavasti ei vaan loukit sotke kautta. Tosin Laine itsekin vielä pelaa, joten voi olla, että maestro itsekin vielä innostuu heiluttelemaan maaliverkkoa ”vanhaan malliin”, kun Piippokin näyttää olevan vielä tarjoilemassa??

  8. Mikä on yhden kauden piste ennätys divarissa? Lastikka voi rikkoa sen jos pysyy kunnossa…

  9. Ei tuu Ville poika rikkomaan d1varin piste-ennätystä..Lähtee liigaan ennen kun olis riittävän dominoiva