Suomalaispakki vaihtaa seuraa Sveitsissä – paikkaaja SB Vaasasta

Jyri Järvinen(valk.) jatkaa uraansa Sveitsissä. Kuva: Jari Turunen.
Jyri Järvinen(valk.) jatkaa uraansa Sveitsissä. Kuva: Jari Turunen.

Puolustaja Aki Hietasen siirto Sveitsin pääsarjan UHC Usterista NLB:n Zug Unitediin julkaistiin jo aiemmin Unihockey.ch:ssa. Tällä viikolla julkaistiin Hietasen paikan Usterin pakkikalustossa ottavan Jyri Järvisen siirto Sveitsin maalle SB Vaasan paidasta.

Hietanen siirtyy NLB-seura Zugiin, jota valmentaa Arto Riihimäki ja joka on kiinnittänyt kesällä jo varsin kovat vahvistukset Panu Kotilaisen ja Matti Vapaniemen muodossa. Hietanen on vasta 24-vuotias, mutta silti varsin kokenut puolustaja, sillä ennen viime kaudeksi UHC Usteriin siirtymistään hän pelasi viisi kautta Kooveen Salibandyliiga-miehistössä tehden 97 ottelussa tehot 19+17=36. Hietasella on palkintokaapissaan myös SM-pronssi kaudelta 2011-12.

Hietanen on kova menetys, ja Uster tarvitsi hänen tilalleen paikkaajan. Tamperelaispelaajat ovat kovassa huudossa Usterissa, sillä ennen Hietasta seurassa pelasi Koovee-puolustaja Kimmo Kontiainen, joka edusti ennen Sveitsiin lähtöään niin Classicia kuin Kooveeta.

Hietasen paikkaa nyt siis Jyri Järvinen. Järvinen on 22-vuotias, tamperelaislähtöinen entinen Classic-pelaaja, joka vaihtoi opiskeluiden perässä viime kaudeksi SB Vaasan riveihin. Järvinen teki jo jatkosopimuksen Vaasan kanssa, mutta seura ei halunnut olla ulkomaan siirron tiellä ja näin ollen viime kaudella Divarissa tehot 2+9=11 nakutellut rightin puolen puolustaja jatkaa pelejään Sveitsin liigassa NLA:ssa ensi kaudella.

Unihockey.ch:n uutinen Aki Hietasen siirrosta
Unihockey.ch:n uutinen Jyri Järvisen siirrosta

One comment

  1. Hieno ele vaasalta päästää pelaaja kun tilaisuus tulee, tosin heillä on laaja, hyvä rosteri. Nämä eleet nostavat seurojen arvostusta.