Liigat

Uusimaa: PSS:n maalivahdista Zugin viides suomalaispelaaja

22.07.
2015
1 Kommentti
1
Liigat
Krista Nieminen siirtyy Sveitsin liigaan. Kuva: Jari Turunen

Krista Nieminen siirtyy Sveitsin liigaan. Kuva: Jari Turunen

PSS:n naisten liigajoukkueen ykköstorjujana viimeiset neljä vuotta toiminut Krista Nieminen siirtyy Sveitsin liigaan. Suuntana on Mika Strömbergin luotsaama Zug United.

Niemisen lisäksi ensi kauden joukkueessa pelaa neljä muuta suomalaista. PSS:sta seuraan siirtyi aiemmin hyökkääjä Ella Holmberg. Muita joukkueen suomalaispelaajia ovat Hilma Haakana ja Mira Oksman sekä Papasista siirtyvä Emmi Niemelä.

Nieminen on pelannut urallaan 208 liigaottelua PSS:n, Espoon Oilersin ja SB Pron maalilla. Palkintokaappiin on kerääntynyt SM-hopea ja kaksi SM-pronssia.

– Ulkomailla pelaaminen ei ole koskaa ollut minulla erityisenä tavoitteena. Nyt kun siihen tarjoutui kuitenkin tilaisuus, niin mielenkiinnolla lähden kokeilemaan. Ratkaisuuni vaikuttivat muutkin kuin pelilliset syyt.

– Mietin jo viime kauden jälkeen, että jotakin uutta uralle olisi kiva saada. Olen neljällä viime kaudella pelannut melkein kaikki ottelut. PSS:sta muodostui minulle kotiseura, jonka otteita tulen varmasti seuraamaan Sveitsistä netin kautta, kommentoi Nieminen Uusimaalle.

PSS:n liigajoukkueessa torjuntavastuun kantavat jatkossa Alisa Levälampi, sekä Tampereen Classicista siirtynyt Sonja Mäkinen.

Päävalmentaja Strömbergillä on selkeät sävelet Zugin joukkueen rakennusprojektin suhteen.

– Mietimme vahvistuksemme tarkasti. Halusimme ulkomaalaisvahvistukset, jotka tukevat nuorten pelaajien kehitysprojektia. Suuri tavoite on rakentaa Zug United jatkossa seuran omien nuorten pelaajien ympärille ja ottaa siihen tarvittaessa vahvistuksia. Tällä kaudella rakennamme joukkueemme vielä vahvistustemme ympärille. Siinä rinnalla nuorten on hyvä kehittyä.

Suomalaispelaajista ja heidän vahvuuksistaan Strömberg sanaili seuraavaa.

– Haakana ja Oksman pelasivat Zugissa jo viime kaudella. Lisäksi tarvitsimme maalivahdin. Holmbergin Ellan halusin 1-ketjuun aivoiksi ja Niemelä tulee siihen maalintekijäksi. He eivät ole vielä koskaan olleet samaan aikaan kaukalossa samalla puolella, joten vielä ei tiedä, miten homma toimii.

Uusimaan artikkeli

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.
5?
22/07/2015
Taitaa ens kaudella kuitenkin pelata kuusi suomalaista zugissa. vai mihin on unohdettu Marjut Mäkelä?

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.