Kesähaastattelussa Mikko Piippo – ”Jyri on minulle vähän kuin vasen kives”

Mikko Piippo on kantaa ensi kaudella ÅIF:n valkosinistä nuttua. Arkistokuva: Jari Turunen.

Mikko Piippo kantaa ensi kaudella ÅIF:n valkosinistä nuttua. Arkistokuva: Jari Turunen.
Mikko Piippo kantaa ensi kaudella ÅIF:n valkosinistä nuttua. Arkistokuva: Jari Turunen.

Kaikille salibandyn Divaria seuraaville tuttu Mikko Piippo päätti viime kauden jälkeen vaihtaa maisemaa. Usean kauden ajan Keravan Blackbirdisia edustanut pistelinko löysi uuden osoitteen naapurikaupunki Sipoosta.

Mennyt kausi oli keravalaisille katastrofaalinen. Joukkueen pelaajamateriaali ei ollut Divarin vaatimalla tasolla, eikä seuralla ollut edes omaa kotihallia. Kauden lopuksi koittikin tippuminen 2. divisioonaan.

– Kyllä se ärsytti ja harmitti oikein urakalla, Mikko Piippo sanoo.

Piipon mukaan joukkue tiesi ennen kauden alkua, että tuleva sesonki tulee olemaan vaikea. Kausi meni silti pahasti alakanttiin.

Kauden päätteeksi Piippo päätti karistaa kasvattajaseuransa tomut jaloista, ja siirtyä paikallisvastustaja Sipoon ÅIF:n riveihin. Se oli jotain, mitä ei ikinä pitänyt tapahtua.

– ÅIF on aina ollut Blackbirsin pahin kilpailija, ja olen minä joskus sanonut, etten ikinä pelaisi siellä.

Sipoolaisten kiinnostus laitahyökkääjää kohtaan oli kuitenkin sen verran aktiivista, ja kun Piipolla itselläkin oli vielä haluja pelata Divari-tasolla, oli päätös lopulta helppo.

– Kun kauden jälkeen antoi vähän tasaantua ja Raution Keni pommitti joka päivä, niin ei siinä tarvinnut kauaa miettiä.

Siirtoa ja sopeutumista edesauttoi myös ennestään tutut pelikaverit.

– Olen vuosia pelannut sipoolaisia vastaan, joten tiesin siellä olevan hyviä äijiä ja tuttujakin. He ovat hyvin ottaneet keravalaisen porukoihin, Piippo hymähtää.

Omasta roolistaan joukkueessa hänellä on selkeä kuva.

– Olen tulosvastuussa eli pisteitä pitäisi tulla. Minusta ei ole kauheasti hyötyä puolustuspäässä.

”Jyri aina hiipii minun perässäni kaikkialle”

Mikko Piipon vanavedessä sipoolaiset kiinnittivät myös Jyri Laineen. Oikea käsi alhaalla pelaava Laine on Piipon tutkapari jo monien vuosien takaa. Yhdessä he muodostavat ehkä Divarin pelätyimmän tehokaksikon.

– Kyllähän se niin on, että Jyri on minulle vähän kuin vasen kives, Piippo lataa.

He ovat hyviä kavereita myös kentän ulkopuolella ja puhuvat paljon. Piippo myöntää, että hänellä oli näppinsä pelissä kun Lainetta Sipooseen houkuteltiin.

– Puhuin asiasta hänelle, mutta tunnen kaverin sen verran hyvin, että painostaa ei kannata.

– Sanoin vain, että olisi hyvä jos tulisit. Lopulta Jyri sai kotoa luvan lähteä pelaamaan.

Piippo ja Laine ovat Blackbirdsin lisäksi pelanneet yhdessä myös Loviisan Torissa Salibandyliigaa. Hyökkääjä kommentoi kaverusten pitkää yhteistä taivalta humoristiseen tyyliin.

– Jyri aina hiipii minun perässäni kaikkialle.

ÅIF on Divarin kärkijengejä

Mikko Piippo ei halua kokea viime kautta enää uudestaan. Miehen itsensä mukaan kausi oli rankka, koska tappioita tuli toisen perään. Hän onkin asettanut tavoitteekseen voittamisen.

– Haluan vain taas voittaa pelejä.

Vaikka Piippo on aina löytynyt pistepörssin kärkipäästä, ei hän ole periaatteessa ikinä voittanut mitään.

– Onhan pisteitä tullut tehtyä, mutta ei niillä loppupeleissä ole mitään väliä, kun ei ole mitään voittanut.

– En tiedä kuinka monta pelikautta on vielä jäljellä, mutta toivoisin tulevaisuudessa voittavani jotain.
Vaikka Divarin mestaruuden.

ÅIF on kiinnittänyt kesän aikana useamman huippupelaajan. Lisäksi joukkueesta löytyy ennestään Miro Herlinin johtama ykköskenttä, joka oli viime kaudella ehkä Divarin paras vitja. Piippo ei kuitenkaan uskalla vielä luvata ÅIF:a Divarin mestariksi.

– Sanotaan, että ÅIF löytyy top 5:stä. Se on melkein varma.

4 comments

  1. Eiköhän divarin paras vitja löytynyt kuitenkin Hämeenlinnasta teräspaidoista 🙂 (Jonaesson-Aaltonen-Lastikka)

  2. Sipoossa on hyvä syke päällä ja pelaajavirta on sisään eikä ulos, kuten muutamana aikaisempana vuonna.

    Jos joukkueen sisäiset kemiat sopivat yhteen ja hyvä fiilis pysyy yllä, niin Sipoossa pelataan ensi keväänä pitkä kausi

  3. Ei jää ainakaan kokemuksesta kiinni tai maalintekotaidosta Åif menestys tällä kertaa. Jos vielä muut osaalueet toimii myös niin varmat pudotuspelit tiedossa. Pakko nähdä Steelers ja Lasb saavatko mitään aikaan yhden kentän joukkueina. Kun Åiffissa ainakin 2 parhaimmistoa olevaa hyökkäys vitjaa.

  4. Huhhuh taas mitä juttuja! Paperilla näyttää hyvältä mutta pelit pitää edelleen pelata! Kyllä lasbilla ja steelerssillä ehkä löytyy vielä materiaali 2 kenttään.. Esim RA Kainulainen lasbilla 2kentässä..