Ruotsin Superliigassa pelaava Sirius on kohdannut kesän aikana kaikkiaan viisi Salibandyliigan joukkuetta. Viime kaudella Superliigan puolivälieriin yltänyt joukkue kaatoi harjoitusotteluissa Indiansin, M-Teamin, Nokian KrP:n, TPS:n ja Viikingit.
Powerade-turnauksessa Sirius voitti KrP:n 8-6, M-Teamin 7-5 ja Viikingit finaalissa 6-3. Viikingit oli kuitenkin alkusarjassa parempi lukemin 8-1.
Viime viikolla joukkue kohtasi Indiansin ja TPS:n Ruotsissa. Indians kaatui luvuin 7-2 ja TPS 6-1, vaikka joukkueelta puuttui noin puolet pelaajista. Tämän jälkeen joukkueen valmentaja intoutui kommentoimaan Innebandymagazinetille, että suomalaisjoukkueiden taso on varsin kehno.
– Olemme kohdanneet viisi suomalaista joukkuetta kauden alla ja ainoastaan yksi niistä on tarjonnut kunnon vastuksen. Muut ovat olleet suorastaan heikkoja. En tiedä miten Suomen liigalla menee, kun siellä on noin huonoja joukkueita. Viikingit oli hyvä vastus, mutta muut lähinnä Allsvenskanin tasoa, ryöpytti Ahlmark.
Ahlmark myös selitti miksi joukkue oli halunnut kohdata niin monia suomalaisjoukkueita.
– On mukava kohdata muitakin joukkueita kuin niitä, joita vastaan pelaa jatkuvasti pitkin kautta. Suomalaiset ovat taitavia ja siellä on huippujoukkueita, mutta taso ei ole ilmeisesti kovin laaja. Ensi kaudella kokeilemme jotain muuta. On kuitenkin aina mukava kohdata eri joukkueita, selitti Ahlmark Innebandymagazinetille.
Kohtasivat sitten suomenkin liigasta ne ennakkoon putoamistaistelussa olevat joukkueet, viikinkejä lukuunottamatta.
Onhan ruotsin liigassa kyllä minunkin tietääkseni taso hieman laajempi, eikä ihan niin selvää eroa kärjen ja tyven välillä ole mitä täällä. Toki täälläkin yksittäisissä peleissä mennään ristiin, mutta isossa kuvassa asetelmat ovat kuitenkin aika selvät ennen kautta.
Tosin, ainakin numeroiden valossa M-team ja KrP antoivat Siriukselle kyllä ihan kohtalaisen vastuksen.
Tottahan toi on, ettei taso ole kovin laaja. On ylempi kasti noin 6 jengiä ja sitten loput… Eiköhän se taso tosta kuitenkin laajene. Ja toisaalta vaikka Ruottissa tasanen liiga, niin sama jengi kairaa joka vuosi kannun himaan…
Tepsin tilanne näyttää hälyttävältä.
Caribian halli, jota on käytetty harkkoihin sekä otteluihin, lähtee alta tämän vuoden lopussa. Harkkapeleistä tulee tappioita, eikä maaleja synny sitten millään.
Taitaa olla joukkueella punainen lanka kadoksissa ja langan päässä odottamassa kutsu divariin.
Tätä tässä ollaan yritetty vuosi vuoden perään toitottaa, Vaikka sähly on kiva laji harrastaa niin siinä se asian ydin onkin. Harrastus myös pääsarjatasolla. Sitten kun vastaan tulee urheilioita niin ymmärrän hyvin ruottalaisten kommentit. Parikymppiset pojat jotka on oikeesti lahjakkaita pelaa ihan muita pelejä ja sarjoja. Jos jollain olisi vastaus asian korjaamiselle niin Alakiventieltä löytyy varmasti töitä. Kärki on maassamme hienosti sanottuna riittävän hyvä että jotenkuten laitetaan ruotsille kampoihin. Surullista on se että liigaan päästään nykypäivänä kävelemällä sisään. Ja kynnys on viime vuosina vaan tullut löysemmäksi. B junnuna muusta lajista ulos lentäneet liiraa nykyään pikkunättiä säbäliigassa. Lahjakkaat ikätoverit pelaa ihan jotain muuta ammatikseen. Ei pidä kuitenkaan missään nimessä väheksyä seorojen ja varsinkaan vapaahetoiseten työtä. Pysyvät pojat poissa hankaluuksista ainakin silloin kun ovat hallilla. Valitettavasti pelimerkit ovat mitä ovat. Teuvokin asian ilmaisi että sähly on ihan kiva harrastus.
Meinaako Jymy siis, että suomessa pelataan sählyä ja ruåttissa salibandyä?
Tuossa kommentissa on totuuden siemen kyllä, mutta vain osatotuus. Kävellen ei kyllä kukaan nykyliigaan mene, ainakaan minkäänlaiseen pelaavaan rooliin saatikka rakenna pidempää uraa. Toki jotkut surffailee treenaillen aika kevyesti, mutta silloin se edellyttää taas kovia lahjoja taidollisesti tai muuten, eikä niitä ihan joka b-junnurejectillä ole.
Mutta joo. Ei ole ammattilaishommaa eikä kovinkaan monen pelaajan elämä mene 100% treenin ehdoilla. Voi tulla yllätyksenä, mutta tilanne on aikalailla sama myös muissa vastaavan talousstatuksen amatöörilajeissa.
Tottahan se on että liigan häntäpään joukkueet ovat divaritasoa Suomessa. Liian monta joukkuetta nykyisessa sarjassa, kun joukkueiden määrä olisi 12 voitaisiin pelata kominkertainen sarja. Pelien määrää nostammalla paranee myös motivaatio harjoitteluun, nyt pelejä keskimäärin korkeintaan kerran viikossa, tämä malli aiheuttaa turhautumista pelaajille ja myös katsojille.
Toisaalta hyvä, että on kiva harrastuslaji–> se mahdollistaa näin suuret harrastajamäärät. Esim. lätkässä maksut karanneet ihan älyyttömyyksiin, mikä varmasti tulee jatkossa rajoittamaan sinne menevien junnujen määrää vieläkin enemmän. Ja kumpi se pitkässä juoksussa järkevämpää, pelata harrastelaji hankki koulutus vai pelata ammattilajia maksaa korkeat maksut, jättää koulut ja ehkä päästä puoleksi kaudeksi liigaan? Kuitenkin suurin osa ei ees pääse liigaan, kuhan maksavat palkollisten palkat…
Eihän toi suomalaisen huipun kapeus voi yllätyksenä tulla. Ruotsissa on yli kaksikertaa enemmän lisenssipelaajia sekä pidempi ja parempi lajikulttuuri. Pakko sen on näkyä huipun leveydessä.
Lajikulttuurissa ehkä suurin ero on siinä, että Suomessa vielä nykyäänkin junnuvalmentajat pitävät lajiaan ”kakkoslajina”. B-junnuihin asti pääsee harjoittelemalla jääkiekkojoukkueen mukana ja tulemalla vain peleihin. Tähän kun yhdistää alajunnujoukkueiden vähäiset viikkoharjoittelumäärät, niin tietenkin joku jääkiekkoilija pysyy mukana kehityksessä ihan B-junnuksi asti. Vastaavasti vain säbää pelaavien hyvän keskitason pelaajien kehitys ei etene riittävästi. Huippulahjakkaat vastaavasti kehittyvät valmennuksesta huolimatta. Tämä johtaa lopulta siihen, että junnumajuikäisinä meillä on vain kapea huippujen joukko, joka on muutaman vuoden aikana kehittynyt ohi ruotsalaisista. Pääsyy tähän on se, että he ovat päässeet jo pelaamaan miesten otteluita.
Ruotsissa junnuja kehitetään tasaisemmin ja suurin osa lahjakkaistakin junnuista pelaa junnupelejä. Tämäkin taas osaltaan kehittää laajempaa joukkoa (vrt 18-v herrjunior-joukkueiden määrää). Ottaen vielä huomioon paremman harjoittelukulttuuriin, niin muutamassa vuodessa (22-23 -vuotiaina) ruotsalaisilla on paljon laajempi ”huippupelaajien” joukko, joista vielä osasta kehittyy kansainvälisestikin huippuja. Suomessa taas siitä kapeastakin joukosta karsiutuu vähintään puolet pois muutaman vuoden sisällä.
Sehän on hyvä jos junnuilla mahdollisuus harrastaa mahdollisimman pitkään useata lajia. Jos nyt esim. katsoo parhaita suomalaisia pelaajia useassa lajissa! Esim. Teuvo T. ja J.Litmanen. Tai sitten vaikka tyttöpuolella nämä Kaupin siskokset. Monipuolisen usean lajin harrastamisen hyödyt ovat todistettua faktaa, mutta kuitenkin kovin vähän tehdään oikeita tekoja tämän asian eteen. Mä väitän rahan olevan tärkein syy tähän, etenkin nämä ammatilajit vetävät junnuilta järkyttäviä summia ja jos junnupelaisi kahta lajia, niin varmaan pitäisi sitten antaa jotain alennusta–> mistä sitten maksaa palkat valmentajille? Sehän hyvä jos säbäpuolelta annetaan poikien mennä muihin lajeihin.
Mitä tulee kehitykseen, niin omaehtoisen ja omatoimisen harjoittelun tärkeys on myös todistettua faktaa. Ton voi lukea monesta lähteestä. Sitä en tiedä kuinka hyvin tuohon kannustetaan? Tästä hyvä esimerkki Ville Lastikka, joka haastatteluissa kertoo kuinka Lopella pelailleet pojat keskenään vapaa-aikana. Mutulla tuntuu, että osa valmentajista luulee, että ainut kehitys tapahtuu heiluessa pari kertaa viikossa jengin yhteistreeneissä…
Powerade -turnauksen perusteella voi Krp:stä ja M-Team:sta sanoa, että ovat perinteisiä yhden ketjun joukkueita. Ykköset saavat peliä aikaiseksi, mutta sen jäljkeen taso tippuu huomattavasti. Yksittäisissä otteluissa voi tulla hyviä tuloksia, mutta pidemmässä juoksussa ei pitkälle pötkitä. Perjantain Sirius-M-team ottelua katsoessa tuli mieleen, että ei riitä liigatason pelaajia pääkaupunkiseudulla viiteen joukkueeseen. Nuorille on nyt ainakin tarjolla näyttöpaikkoja.
Siriuksen valmentajalla ei ole mitään syytä kaunistella tosiasioita: kyllähän Suomen liiga on kahden kerroksen väkeä, ja he pelasivat, yhtä lukuunottamatta, niita alakastin joukkueita vastaan. Vaikka harjoituskauden pelit ja niiden lopputulokset eivät ihan koko totuutta kerrokkaan, taso liigan häntäpäässä on luvattoman heikko. Siellä on vuosi vuoden jälkeen ns. jämäjengejä, koska miltään paikkakunnalta ei löydy tasokkaita pelaajia kolmea joukkuetta enempää. Eikä divarin taso ja pelaajamateriaali riitä tuottamaan laatujengejä liigaan. Koskee myös pk-seutua. Onhan nämä 2-numeroiset tulokset jollain tavoin kansallisestikin nöyryyttäviä, vaikka yksittäisten joukkueiden harjoituspeleistä onkin kysymys. Ja esim. Sirius ei ole edes Ruotsin terävintä kärkeä. Viime vuonna Happeen konttaaminen 12-0 Falunia vastaan oli tietty häpeä myös, vaikka noin suuri tappio taisi mennä totaalista kyykkäämistä seuraavan shokkivaikutuksen piikkiin. Nythän se nähdään, pystyykö SPV parempaan. Mutta kysymme vuosi vuoden jälkeen samaa asiaa, miksi tätä liigan epätasaisuutta pidetään keinotekoisesti yllä? Joukkueiden vähentäminen 12:een ja pelimäärän lisääminen 33/joukkue olisi askel oikeaan suuntaan, vaikka sekään ei edes vielä riitä todelliseen liigan tason nostoon. Samalla urheilullisuutta pitäisi lisätä huomattavasti. Nyt esimerkiksi lätkässä jo B-junnut treenaavat sillä tasolla, että säbässä vain harva liigajoukkue pääsee lähellekään sitä. Eikä tarkoita vain määrää, vaan myös laatua. Myös kauden pelimäärät ovat jo tuolla tasolla huomattavasti säbäliigaa suuremmat.
Näissä keskusteluissa toistuvat muutamat väitteet, joita en näe kovin vakuuttavasti perusteltavan.
1) Tason X junnut lajissa Y treenaa näin ja näin paljon enemmän ja laadukkaammin – yleistävä, geneerinen ja tarkentamaton väite. Asiasta olis ihan kiva nähdä jotain valistuneitakin näkemyksiä vaikka lajeja laajasti tuntevilta ihmisiltä, ja ihan omalla nimellä. Junnujengeissä tekemisen tasohaitari kuitenkin lienee vähintään yhtä suuri, mitä aikuisissa ja on iso merkitys, mitä jengejä verrataan. Asiaan vaikuttavat myös monet muut ulkoiset tekijät kuten harrastuksien hinta ja asetetut kilpailulliset tavoitteet. Nää vaihtelee käsittääkseni aika paljonkin samankin lajin ja ikäluokan sisällä eri seuroissa. Jossain ryhmissä vedetään kilpailullisesti jo naperosta asti (ja poltetaan skidit loppuun), jossain taas höntsätään ja leikitään.
2) Joukkuemäärän vähentäminen nostaa automaattisesti pelien tasoa – on totta, että jos määrä kavenneittaisiin vaikka neljään, olisi ruotsalaisia vastassa aina ”kova” liigajoukkue eikä rumia tappioita nähtäisi. Eikun hetkinen…
No joo. Taso nousee kavennettaessa kun ajatellaan puhtaan matemaattisesti, mutta voidaanko olettaa, että näin käy myös käytännössä, ja millä perusteilla? Miten tämä vaikuttaa koko lajin kehittymiseen pitkällä tähtäimellä? Oliko liiga ennen kovempi ja auvoisampi sarja, kun joukkueita oli vähemmän? Rohkenen epäillä, että tämä ei ole oikea tie. Rökälenumeroita tulee ja välillä liigaankin saattaa nousta jengejä, jotka lentävät bumerangina takaisin, mutta on mielestäni pikkumaista takertua näihin numeroihin. Laajempi, erityisesti alueellisesti laajempi liiga palvelee mielestäni lajin kehitystä paremmin. Tässä lajissa käytetyillä rahasummilla aika harva pelaaja – varsinkaan hieman vanhempi – lähtee säätämään elämäänsä tavoitellakseen pelipaikkaa jostain kaukauselta paikkakunnalta.
Jämäjengeistä puhuttaessa näen, että niitä on liigassa ollut aina. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Ennen oltiin jämäjengejä 10 joukkueen sarjassa, jossa taso oli onneton ja treenattiin ihan miten sattuu, jos treenattiin. Nyt jos on jämäjengi 14 joukkueen sarjassa, joiden kärkinippujen tekeminen alkaa olla urheilullisesti jo aika hyvässä kunnossa, ja alla on Divari jonka kärjessä on myös kohtalaisen urheilullisia jengejä – ollaan nähdäkseni menty kuitenkin aika pirusti oikeaan suuntaan. Kyllä ne jämätkin siellä perässä tulee, ja treenin taso on kasvanut kautta linjan, kun esim. tietoisuus lajin fysiikkavaatimuksista ja oikeanlaisesta salitreenistä leviää vähitellen.
Vielä keväällä intoiltiin kuinka junnujen taso on parempi kuin koskaan ja suomi jättää ruotsin taakseen, kun pojat voittivat MM-turneen. Nyt sitten, kun tulee pari tukkapöllyä HARJOITUSpeleissä, niin ollaankin taas pohjalla, ranteet auki ja lajikin toivotonta sählyä. Ehkä ruotsissa on tehty jotain paremmin ja siellä on menty eteenpäin nopeammin. Syitä siihen voi olla monia, ja niistä kannattaa toki ottaa oppia, mutta ilman turhaa draamaa.
#posinkautta ja lisää töitä vaan.
HYVÄ JZ
JZ: Minä tiedän mistä puhun lätkän junnutreenejä (ns. huippuseurat) tarkoittaen. Olen seurannut läheltä molempien lajien valmennusta ja kyllä huippuseuroissa B-junnujen tekemisen taso on vaativaa ja laadukasta, ja ylittää monen säbän liigaporukan tekemisen tason. Ja ok, siellä homma maksaa, ja pelaamaan et pääse, jos et sitoudu. Ja turhapa sitä on ironisoida, olkoon matemaattinen totuus, tai joku muu, mutta kun laadukkaammat porukat pelaavat keskenään, niin pelin taso nousee vääjäämättä. Historia on historiaa ja laji on kehittynyt joka tasolla paljon 10 joukkueen sarjan ajoista. Mutta silti siellä laahaa edelleen ne ”jämäjengit”, joiden taso ei riitä tuohon sarjaan. Johonkin muuhun sarjaan taso varmaan riittää. Ja missä taivaanrannan takana se valmennustietous edelleen piileskelee, kun tuntuu että se ei ikinä tule sieltä esiin ja leviä yleiseen tietoisuuteen? Mielestäni sitä tietoutta kyllä nykyyän on saatavilla eikä tietämättömyyden ja osaamattomuuden taakse enää voi paeta. menestymättömyyttä seliteltäessä. Liigassa vaaditaan käsittääkseni nykyään huippuvalmentajatutkinto, jotta saa yleensä valmentaa. Luulisi tämän tasoisella ihmisellä olevan jo käsitystä lajin fysiikkavaatimuksista ja oikeanlaisesta salitreenistä.
Comment: Mitä taas käy niille junnuille, jotka vetää lätkää tukka putkella ja sitten tippuvat pois ilman kunnon koulutusta, kun koulu kärsii paljon treenamisen takia? Ei sillä, etteikö treenata pidä, mutta ei oikeesti kannata säbään kaikkia lätkän oppeja ja virheitä tuoda!!
Mitä tulee säbäliigaan, niin onhan toi nyt selkee homma, että monella paikkakunnalla ja monessa jengissä ois duunia tehtävänä. Liian usein syyttävä sormi vielä meijän Kurressa ja viikkareissa:-D. Kiistaton fakta, siellä on duunit tehty hyvin jo pitkään. Ja toinen sylkykuppi sitten SPV, missä myös on duunia tehty ja ymmärretty hyvin se, ettei pelkillä oman kylän pojilla Suomen kärjessä vain pysty kärkkymään. Ja kuka voi arvostella esim. J-P Pelto-Arvoa, että lähtee omalta kylältään Speveen hakemaan kunnon treeniä ja nostetta uralleen? Ja sama koskee meijän turkulaisia… Puitteet pitää olla kunnossa, jos meinaa ees tässä harrastelajissa pärjätä.
Joo ja vähän kahta asiaa sekaisin, kun toisessa painotan kilpailua ja toisessa en, mutta eihän asiat koskaan ole täysin mustavalkoisia…
Tarkoitus oli tuoda asioihin mittasuhteita. Jääkiekossa B-junnujen huipulla voi joukkueen budjetti, taustahenkilöiden määrä ja vaadittava sitoutumisen taso ylittää jopa miesten salibandyn liigajoukkueen tason, olenko väärässä? Lisäksi kilpailullisuus ja valmennustietous on paljon pidemmissä ja kehittyneemmissä kantimissa. Tämän huomaa esimerkiksi erikoisvalmennuksesta (esimerkkinä vaikkapa spesifinen mv-valmennus) jota salibandyn parissa on vieläkään tuskin ollenkaan. Jääkiekolla on pidempi historia ja suomessa paikka auringossa, jota ei tällä hetkellä ole millään muulla lajilla. Jotain oppia kannattaa ilman muuta ottaa, ja pitääkin, mutta turha stressaaminen realiteettien eroista on edelleenkin turhaa. Se ei muuksi muutu yhdessä yössä, eikä sen minusta pitäisi ollakaan ajatusmaailman keskiössä.
Ja kyllä – kovien joukkueiden väliset pelit ovat keskimäärin tasokkaampia ja tasaisempia. Lajin kehittymistä ja asiantuntemuksen leviämistä isossa kuvassa se palvelee kuitenkin paljon vähemmän, kuin isommat sarjat ja kansainvälisesti isommat kilpailut. Osa joukkueista saa ajoittain rumemmin kyytiä kuin toiset, mutta yhtäkaikki, silloin on myös laadukkaalla tekemisellä paremmat edellytykset levitä. Myös kotimaassa on näitä edelläkävijäjengejä, joissa tehdään asiat valmennuksellisesti ja urheilullisesti paremmin, asetetaan vaatimukset ja omat intohimot yhä kauemmas. Heidän myötään myös lajikulttuuri kehittyy eikä esim. nykyään enää kesällä treenaavia porukoita katsota kieroon kuten vaikkapa ”vanhoina hyvinä aikoina”. Ja huomio – puhuinko tässä kappaleessa nyt salibandystä? En välttämättä. Sama tarina sopii aikalailla myös jääkiekon kehitysvaiheisiin.
Eikä se tekeminen tiedon määrästä ole kiinni ollut varmasti koskaan – varsinkin nykyään tietoa löytyy vaikka mistä. Eihän sitä tarvi kuin pääkalloon kirjoittaa aiheesta niin heti tulee 1000 ja yksi kommenttia alan ”asiantuntijoilta”. Ongelma tuleekin sitten siinä, kun tämä kaikki tieto pitäisi liittää lajinomaisiin kehyksiin, pitkän ajan progressiivisuuteen ja ennen kaikkea saada porukka sitoutumaan. Se vaatii isoja henkisiä muutoksia, ja se kasvu ottaa aikaa – kirjaviisaus ei siihen riitä, ja pakottamalla harvoin luodaan mitään kestävää, kun ihmisiä ei voi maksaakaan hiljaiseksi. Näillä mittareilla mitattuna väitänkin, että myös nämä salibandyliigan jämäjengit ovat kehittyneet valtavasti vaikka viimeisen 10 vuoden aikana. Ja se kehittyminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä.
Ehkä ruotsalaiset ovat kehittyneet hieman enemmän, ja se kirpaisee tappion hetkellä, mutta palkitsee sitten kun hurripellen nöyryytyksestä sisuuntuneena rauta liikkuukin seuraavissa treeneissä taas hetken vähän rivakammin.
Kerrankin pidän turpani kiinni.
JZ kertoi asian.
Kuten Comment totesi, huipputason juniorijääkiekossa harjoittelumäärät ja myös niiden taso on huomattavasti säbää korkeammalla. Se ei ole ”yleistävä, geneerinen ja tarkentamaton väite”, kuten JZ sen määritteli. Se on fakta. Ja koska harjoittelumäärät kasvaa progressiivisesti jo nuorempienkin junnujen osalta, jääkiekkossa opitaan tekemään enemmän myös omatoimista työtä. Säbässä opitaan vetämään treenit 3 kertaa viikossa puolivaloilla ja se riittää, jos olet tarpeeksi lahjakas. Suurin ongelma on salibandyseurojen johtohenkilöt ja juniorivalmentajat. Suurin osa tuntuu hyväksyvän max. 4 kertaa viikossa yhden tunnin ”puolivaloilla” treenaamisen C- ja B-junnuille, kun harjoittelumäärä pitäisi olla 5 x viikossa vähintään 1,5 tuntia, josta intensiivisesti vähintään 1 tuntia. Jotenkin tuntuu, että seuroille olisi tärkeämpää pitää mahdollisimman iso joukko ”harrastelijoita” junnujoukkueissa (lisenssipelaajia), kuin oikeasti kehittää lajia vakavasti otettavan urheilun suuntaan.
Eli, miesten SM-sarjan suurin ongelma ei ole liiallinen joukkueiden määrä, vaan se, että lupaavista junioreista saadaan vain kourallinen kehitettyä sarjan vaatimalle tasolla. Ja tämä johtuu huonosta harjoittelukulttuurista (määrä ja laatu), sekä juniorivalmennuksen tapakulttuurista (ei vaadita enempää). Joku Ruotsin juniorivalmennusta sivusta seurannut voisi kertoa oman mielipiteensä asiasta ja valoittaa tota harjoittelukulttuurin eroa. Odotan innolla sitä, että joku peräkylän never heard seuran valmentaja vie taas jonkun ikäluokan yllättäen esim. B:n SM-sarjaan vaativan ja laadukkaan valmentamisen kautta. Itse olen seurannut sivusta muutama vuosi sitten tällaista poikkeusta ja silloin(kin) se perustui valmentajan kovaan vaatimustasoon (6x viikossa, 1,5 h ja intensiivisesti).
Meidän on aivan turhaa edes keskustella salibandyn arvostuksen nostamisesta, niin kauan kun oma väkikin puhuu säbästä toisia lajeja tukevana harrastuksena. En tarkoita tällä sitä, että toisia lajeja ei saisi harrastaa, mutta tekemisen tasoa ja määrää pitää nostaa jo D-juniorivaiheesta lähtien vastaamaan muita amatöörilajeja, ja mieluummin meidän muutamaa ”ammattilaislajia” (jalkapallo ja jääkiekko). Kaikissa merkittävissä amatööriyksilölajeissa kuitenkin jo treenataan huomattavasti kovemmalta intensiteetillä (yleisrheilu, hiihto, pesäpallo, jne.).
Niinpä niin, mittasuhteita minäkin tässä hain, jos se ei tekstistä välittynyt tunnistettavasti. Onhan se vähän kornia, jos toisen lajin junnarit vetävät esim fysiikkaa kertaluokkaa kovemmalla tasolla kuin toisen aikuisikäiset eliittisarjan huippu-urheilijat. On karu tosiasia, että monessa liigaporukassa valmentaja ottaa melkoisen riskin vetäessään harjoituskauden eri vaiheissa niihin kuuluvia punttitreenejä, sillä monet näistä pelaajista eivät yksinkertaisesti osaa nostaa puntteja ilman loukkaantumisriskiä. Joo, voidaan laittaa peruskuntokaudella 20 kg tankoon ilman suurempaa loukkaantumisriskiä, mutta mites sitten kun pitäisi kehittää lajiin kuuluvia nopeus- ja voimaominaisuuksia. Puhumattakaan maksimivoimasta. Siellä on sitten aika riutuneen näköisiä kukkakeppejä, joiden fyysiset ominaisuudet eivät ole huippusuorittamisen vaatimalla tasolla. Ja toista ääripäätä edustaa ylenmääräinen löysien pullamössöpelaajien esiintyminen liigakentillä. Kun ei ole sitä riittävää sitoutumistasoa (lue nyt sitten vaikka pakkoa), niin voi huoletta mussuttaa roskaruokaa ja lihottaa itsensä ilman pelkoa peliajan menettämisestä. Ei tässä kannata puhua historioista ja paikasta auringossa tai kuussa suhteessa jäkikseen, tai kehityksen hitaudesta. Kysymys on asenteesta. Jos oikeasti halutaan huippu-urheilijaksi, pitää olla huippu-urheilijan asenne. Se ei mielestäni ole tässä lajissa konkretiaa. Ei ole rahakysymys opettaa junnut treenaamaan niin, että myöhemmin pystytään kehittämään miesikäisten fysiikka huippu-urheilun vaatimalle tasolle. Ei ole myöskään rahakysymys omaksua huippu-urheilijan ravintotottumukset. Eikä näitä ole pakko lähteä kenenkään omaksumaan, sillä jokaiselle löytyy oma taso pelata tätä lajia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että tähdätessään liigatason pelaajaksi, pelaaja, kuten myös valmennus, samalla sitoutuu huippu-urheilun edellyttämään tekemiseen. Nyt siellä on porukoita, joissa tämä ei kyllä toteudu. Ja se näkyy sarjataulukossa vääjäämättä pitkässä juoksussa. Miksi näiden paikka pitäisi olla huippu-urheilijoille tarkoitetussa sarjassa? Ovat siellä kehittymässä? Mihin? Jos asenne ja halu kehittyä huippu-urheilijaksi ei ole kohdallaan, niin ei kyllä ikinä kehity muutenkaan tämän sarjan edellyttämälle tasolle. Minusta sarjassa pitää olla ne joukkueet, jotka aidosti ovat tiedostaneet huippu-urheilun vaatimukset ja tekevät töitä niiden eteen. Sarjan vaatimukset on mielestäni tajuttu muutamassa liigaseurassa, ja tämän kyllä huomaa ihan kaikesta, niin fyysiikasta, taidosta kuin kehonkielestäkin.
Nähdäkseni myös junioritoiminnan taso on salibandyn parissa noussut pitkällä aikajänteellä selvästi. Samalla nousee vaatimustaso ja ne intohimot myös tällä puolella jossa ne, kuten kirjoitit, ovat vielä merkittävämmin seurojen johtohenkilöiden ja valmentajien käsissä.
Se, että joku peräkylän neverheard-junnuporukka pelaa itsensä kovalla treenillä SM-sarjaan, ei ole nähdäkseni ongelma, vaan päinvastoin merkki siitä, että pioneereja ja edelläkävijöitä löytyy myös siltä sektorilta. Näillä ajatuksilla on taipumus levitä, etenkin jos niiden avulla on saavutettu menestystä.
Samoin, kuntosalihommien suhteen voin todeta sen verran, että uusimmat junnusukupolvet näyttävät olevan ensimmäisiä tämän lajin parissa, joiden parissa perus punttiliikkeiden, kuten rinnallevedon, hallinta on jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Kommenteissanne on siis totuuden siemen ja kriitiikki osuu näiden hieman löysempien aikuispelaajien kohdalla oikeaan, mutta jälleen avainkysymys on mielestäni se, kehittyykö lajin tekeminen isossa kuvassa. Mielestäni kehittyy.
Se, onko tekeminen jonkun tietyn määritelmän mukaan vielä huippu-urheilua, on nähdäkseni kuitenkin toissijaista. Nämä mainitsemasi muutama liigaseura eivät ole myöskään tajunneet mitään muodollisia ”sarjan vaatimuksia”, vaan jotain, minkä avulla ovat parempia salibandyssä kuin muut. Ja jos muilla on asenne kohdallaan, ne seuraavat vähitellen perässä.
Tällainen keskustelu lajista on mielestäni todella tärkeää! Pitää taas vähän miettiä mitä vastaa Comment:lle ja JZ:lle, mutta loppuviimeksi, taidetaan olla asioista samaa mieltä, tosin vähän eri sävyillä.
Niinpä niin. Lopuksi voisi palauttaa keskustelun lähtöruutuun: ruotsalainen valmentaja sanoi suomalaisten joukkueiden tason olleen heikko, poislukien Viikingit, joka on hyvä joukkue. Hän varmaan tietää mistä puhuu, kun on mihin verrata. Siis meillä on kansainvälisen tason mittapuulla jokunen hyvä joukkue ja muutama heikko. Näin se on ollut aiemmin ja on edelleen. Kehitystä toivoisi, mutta näin tässä on vaan junnattu paikallaan.
Älä nyt Comment lähde tähän! Just mää selitin tän jo. Ei tää ole desperado-hommia, tää tulee lajikulttuurin kehittymisen kautta. Odotetaan pari vuotta ja vaikutetaan sen arvostukseen. Kyllä toi säbä sieltä nousee.
TPS:n liigajengiltä menee pelihalli alta: http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/811678/Caribia+takaisin+Holiday+Clubille++palloiluhalliin+tulossa+aktiviteettipuisto
Miten aikovat selviä tästä? TPS on lirissä, pelkään.
Vielä lopuksi että liigassa pelaavien taso ei todellakaan ole kehittynyt viimeisten sanotaanko nyt 10-15 vuoden aikan mihinkään, korkeintaan kärjen osalta. Tämä väistämättä tarkoittaa sitä että liigankin taso on mennyt alespäin. Vuosituhannen taitteessa vastassa oli kovia muttei ei välttämättä pelimihiehiä myös kolmoskentissä. Näitä pelaajia kaipaan nykypäivän joukkueissa, saunailtojen kapellimestareita ja junnujen kouluttajia. Niiden väistyessä tilalla on pleikka ja Red Bull sukupolvi jotka käy pyörähtämässä kauden kaks kunnes mahdollisuus annetaan seuraavalle ikäluokalle kun tulosta ja kehitystä (ei tietenkään) ole tullut. Hyvää yötä!
Pakko yhtyä tuohon, että Comment ja JZ puhuu asiaa. No JZ nyt naulaa monessa muussakin ketjussa hyvin, pisteet siitä. Nää jampat ei näköjään ole perusvalittajia, mikä helvetin hyvä!!
Oma näkemys yhdestä ongelmasta. Monessa seurassa, etenkin pienemmissä, on liian eri tasoiset ja eri tavoille olevat junnut samassa jengissä. Jotenkin seurojen, vanhempien ja valmentajien pitää ymmärtää, että osa haluaa vain pelailla(mikä oikeesti ok ja palvelee tuota ryhmää), ja sitten on niitä jotka oikeesti haluaa kehittyä ja mennä eteenpäin. Säbässä ois hyvä mahdollisuus palvella näitä kumpaakin ryhmää. Liika tasapäistäminen ei mun mielestä toimi ja se ei palvele heikompia pelaajia eikä niitä joilla on tavoitteita.
” Ei ole rahakysymys opettaa junnut treenaamaan niin, että myöhemmin pystytään kehittämään miesikäisten fysiikka huippu-urheilun vaatimalle tasolle. Ei ole myöskään rahakysymys omaksua huippu-urheilijan ravintotottumukset”
Hyvä Comment! Tää on oikeesti ihan täysin totta!! Monet fysiikkaharjoitteet voi tehdä ihan ilmaiseksi–> ensin lenkkipolulta riittävä peruskunto(toi niin nähty, että monella junnulla, lahjakkaallakin, peruskunto liian huono!) ja sitten urheilukentällä/tai missä vaan, pystyy tekemään paljon fysiikkatreeniä. Mun mielestä fysiikkatreenin oppiminen jo aikaisessa vaiheessa palvelee ketä vaan, vaikka sitten säbäilyt loppuu, niin onhan takataskussa opit omatoimiseen omasta kunnosta ylläpitämiseen.
Jos mää sittenkin. Jos junnuista.
Aikanaan Ilves-Classic ICA akatemiaan pääsi vain, jos sitoutui asiaan.
Eli lopetetaan purkansyönti, ja ruvetaan hommiin.
Jos ei kiinnosta, mee pelaamaan pleikkaria, mitä täällä pyörit.Peli- ja treenisäännöt. Sovitaan. Ja pidetään.
Ei tämä ole rakettititiedettä. Huolestuttavaa on enempikin tämän marginaalilajin
tasoero vaikkapa Ruotsin junnuihin. He näemmä treenaavat vähän muitakin juttuja, kuin ravuri kakskakkosta.
Lisään vielä tuohon. Kiekkoseura Ipa, Ilves. C-junnuista tehdään jo karsinta. Jos ei taidot riitä, goodbye, ja kiitos. Oltu sielläkin. Kolmisenkymmentä sälliä jatkaa. Ja jos luistat ohjelmasta, ovi on tuossa.
Just näin JOOJOO. Ongelma vaan on siinä, että Salibandyllä ei ole varaa heittää äijiä ulos jos ei kiinnosta.
Joo,heitetääs lusikkaa soppaan…..eli lajista puuttuu edelleenkin se päämäärätietoinen harjoittelu josta vaan puhutaan mutta ei todellakaan tiedetä mitä se on!!!!! Sama ongelma on ollut jo about 10-15 vuotta ja kaikkihan kertaantuu pitkässä juoksussa. Suomalaiset seurat tekevät kyllä todella hyvää työtä mutta kun toimijoita ei ole tarpeeksi niin tekeminen kärsii esim. junorijääkiekolla sekä jalkapallolla on jo askel edellä siinä että jo pikkupojissa sekä tytöissä on paljon ammattitaitoisempia valmentajia!!!!!
Nyt kun tätä on pari päivää taas miettinyt, niin yksi kommentti pitää vielä antaa.
Pienissä seuroissa on tietenkin vaikeampi noudattaa ”pihalle jos ei kiinnosta treenata” ajatusta, mutta isoissa seuroissa tätä pitäisi noudattaa jo ihan pienimmistä junnuista asti. Kahden lajin edustajat eivät ole ongelma, jos kuntopuolen treenit ovat kunnossa ja asia on tehty kaikille pelaajille selväksi. Mutta seuran toiminnassa pitää olla selkeät kriteerit urheilulliselle puolelle ja ne pitää olla valmentajille selvät. Mieluummin valmennuspäällikkö tai muu vastaava pitää näiden kriteerien noudattamisesta huolen, ettei valmentajille tule kiusaus tavoitella ”omaa” menestystä joukkueen edun sijaan. Itsekkäästi ”menestystä” tavoittelevan valmentajalle on helppoa ottaa joukkueeseen takaisin joku huippulahjakas pelaaja, joka on jättänyt väliin kaikki mahdolliset kesätreenit, varsinkin pienen seuran tapauksessa. Kaiken tekemisen pitäisi tähdätä jo E-junnuista lähtien huippu-urheiluun, sekä asenteelta, että tekemiseltä. Se ei tarkoita harjoitusten ankeutta ja tylsyyttä. Siihen ei myöskään pidä sekoittaa rahallista korvausta. Meillä on lukuisia amatöörilajeja, joissa sitoudutaan tekemään töitä jopa enemmän kuin muka ammattilaislajeissa: yleisurheilu, hiihto suunnistus, pyöräily, jne. Sitoutuminen lajiin on ennen kaikkea oppimisesta kiinni. Ja se pitäisi opettaa tuleville säbäpelaajille mahdollisimman nuoresta.
Harjoitteluun ja urheilulliseen elämään sitouttaminen näyttää alkavan Suomessa nyt vasta miesten SM-liigassa. Siihen asti voit olla pulska, laiska, mutta lahjakas pelaaja ja peliaikaakin löytyy. Tai jossain joukkueissa voit olla sitä vielä SM-sarjassakin. Jos tänä vuonna kaikille SM-sarjan joukkueille laittettaisiin TPS:n viime vuoden slim fit- paita päälle, niin aika moista vatsamakkaroiden tytinää olisi luvassa monissakin peleissä missä Espoon ja Tampereen joukkueet kohtaavat .
Ja salibandyn epäurheilumaisuuden huipentumana voidaankin näkeä läskien pulleroiden parempi menestys verrattuna TPS:n six-pack -joukkueeseen.
Scandic-cupissa SPV pesi Storvetan hiernolla pelillä ja meni välieriin! Ehkä Pohjanmaan poikien taso ei olekaan niin huono? Seinäjoella on jo vuosia tehty määrätietoista työtä edustuksessa ja juniorit tulevat perässä. Tänä vuonna 3/4 joukkuetta SM-sarjassa poikien puolella.
Miksi Pääkallo ei kommentoi Uumajan tapahtumia?
Ahlmark voisi tuoda joukkuensa käymään Pohjanmaalla.
SPV meni muuten Scandic-turnauksen finaaliin, jossa kohtaa IBK Dalenin klo 18 Suomen aikaa. Ottelun live-seuranta SPV:n twitterissä #spvlive