Liigat

Tehoton Viikingit tarjoili Siriukselle Poweraden voiton – nämä pelaajat saivat valmentajalta kehut

26.08.
2015
15 Kommenttia
2
Liigat
Kuva: Juhani Järvenpää

Kuva: Juhani Järvenpää

SSV, tai siis nykyään Viikingit, väänsi viikonloppuna Pasilaan siirtyneessä Powerade-turnauksessa. Viikinkien lisäksi mukana olivat M-Team, Nokian KrP ja ruotsalainen Sirius.

Viikinkien päävalmentaja Mika Ahonen jutteli Pääkallo.fi:lle pikaisesti turnauksen annista. Turnauksen voitti Sirius, toiseksi ylsi Viikingit, kolmanneksi M-Team ja Nokia jäi viimeiseksi. Turnauksen tarkemmat tulokset voi käydä katsomassa tuolta.

– Oman joukkueen peli parani koko ajan,kun saatiin pelejä alle ja tyytyväinen oon joukkueen tekemiseen ja saatiin pelillisiä asioita vietyä eteenpäin, Ahonen kertoi.

Mitä asioita vietiin eteenpäin tai painotettiin?
– Uusille äijille yritetään opettaa juttuja. Ja karvaus alkaa toimia, jätkät alkaa hiffaa sen.

Ketkä olivat teidän pirteimpiä viikonloppuna?
– Marko Juselius oli pirteä. Ja esimerkiksi Janne Hyvöseltä odotan paljon, kun saadaan hänestä vahvuudet irti.

Miten paluuta tekevä Harri Forsten pärjäsi?
– Paransi koko ajan ja on tulossa kovaa vauhtia. Ei hukkaa palloa ja jaksaa liikkua, Ahonen kommentoi ja vinkkasi, että Forsten oli hiljattain juossut 20 minuutin juoksutestissä 5360 metriä. Tulos on välivuoden jälkeen kova.

Vielä viimeinen kysymys: minkälainen mittari Sirius oli? Tuli alkusarjassa 8–1-voitto ja finaalissa 6–3-tappio heitä vastaan.
– Finaalissa ainakin todella hyvin puolustivat. Maalipaikat oli meille 28-13, eli maalintekoharjoituksia on meillä edessä.

– Ja hei, yksi asia on vielä sanottava. Meillä on jengiin tullut uusi äijä, semmonen nopsajalka. On kyllä melkoinen seppä pelaamaan ja kipittää vaikka mihin. Arvostan.

Eli kuka?
– Jani Hyytiäinen, tuli Tepsistä.

Okei, eli pistetään erikoismaininta Hyytiäisellä.
– Kyllä.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jussi Ojala
Jussi Ojala

Twitter: @ojalajus


Föri
27/08/2015
Mistäs muualta kuin Tepsistä... Parhaat lähtevät muualle kehittymään
köh
27/08/2015
Forsten myös juossee Cooperin alle 12 min...
Junnu#8
27/08/2015
Ja Janne Hyvönen oli hyvä hankinta myös. Tuo Viikkareille maalintekovoimaa hyökkäykseen.
Boris
27/08/2015
Forsten on kyllä kova luu, 5000m testissä 5360m. Valtaosa jättää leikin 5000m, mutta ei Forsten.
Espoo
27/08/2015
Jouksutulokset ovat vakuuttavia mutta salibandyn pelaaminen ei ainakaan vielä vakuuta. Toivotaan että paikallisvastustaja saa joukkueen valmiiksi ennen sarjan alkua.
JiiK
27/08/2015
Mahdettiinkohan näitä pelejä nauhottaa? Jotain highlightseja olis kiva nähdä.
BORIKSELLE
27/08/2015
Missä Boris puhutaan 5000m testistä? Mielestäni kyseessä 20min testi jossa Forsten juossut 5360m
Jussi Ojala / Pääkallo.fi
27/08/2015
Luki siellä ensin, että 5000 metrin testissä 5360 metriä. Oli kohtuullinen aivopieru jutun toimittajalta. Ja toki olisi ollut melko kova tulos. Ei ihan joka jätkä pysty samaan.

Korjattu on. Tattis vaan kaikille hereillä olleille. Yritetään täälläkin availla silmiä.
S7
27/08/2015
Espoo vaan katsoo ja ihastelee Hapan peliä kauden aikana, ihan satavarmasti tulee vakuuttamaan! Aina ollut ja on vieläkin tän maan parhaita, tai siis paras 2 suunnan sentteri. Kunto kestää, pää kestää, peliäly maaginen... Usein en jaksa omiani kehua, mutta hapa on vaan sen verta kovaluu. Moni junnu vois ottaa mallia, etenkin kommentit "en määritä suoritustani pistellä" ois hyvä monen pelurin sisäistää...
Espoo
27/08/2015
Joo ihastellaan, mutta kuka on Hapa?
S7
27/08/2015
Forsten Harri tottakai...
Junior
27/08/2015
Kysykää Ekiltä kuka hoisi finaalin kuvaamisen.
Hyppönen
28/08/2015
Mikäs kaveri tällänen hyypiäinen on? Häntä kuulemma heiluu mutta muuta en kaverista tiedä
Kimmo kuhta
28/08/2015
Saamieni tietojen mukaan kyseessä on aikamoinen häntäheikki
Jursinov
28/08/2015
Epävirallisten tietojen mukaan kyseinen häntä on uinut todella syvissä vesissä. Alta lipan on kuulemma vedetty ihan huolella mikä ei tietysti yllätä ketään. Toivottavasti Amu antaa hännän heilua niin mitä vaan saattaa tapahtua

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.