Video: Suomalaisjoukkueen turnaus Latviassa päättyi oudosti – finaalin lopussa tuomittu rankkari peruttiin

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

Tamperelainen Classic ja ruotsalainen Storvreta kohtasivat Latvia Openin finaalissa sunnuntaina. Värikäs ja harvinaisen kuuma ottelu päättyi lopulta ruotsalaisten 6-5-voittoon.

Ruotsalaiset olivat ottelun alkupuolella huomattavasti terävämpiä ja karkasivat 5-0-johtoon. Classic taisteli kuitenkin armottomasti ja nousi maalin tämän. Tämän jälkeen Storvreta osui vielä rankkarista.

Ottelun viimeisellä sekunnilla Storvretan pelaaja katkaisi roikkupallon korkealla mailalla omalla puolustusalueella. Tuomari vihelsi tilanteesta rangaistuslaukauksen. Tämän jälkeen muodostuneen torikokouksen jälkeinen lopputulos oli kuitenkin se, että rangaistuslaukausta ei jostain syystä annettu laukoa.

Täten Storvreta voitti turnauksen ja Classic jätettiin toiselle sijalle. Koosteelta näkyy myös, että pelissä pelattiin varsin totisissa merkeissä, eikä painiotteiltakaan vältytty.

Artikkelia päivitetty 26.8. klo 11.24

16 comments

  1. Selittäkääs joku sääntöexpertti miten jo tuomittu rankkari peruutetaan?

  2. Katsokaa videon kuvanlaatua, aivan loistava, tässä näille salibandylligan kuvaajillle minimitavoite…. Pääseekö nää siihen, en usko. Se että saataisiin jo useampi kamera olisi jotain…. salibandyliiga webbilähetysten kehitysmaa

  3. Leikkanen – Salminen pakkipari näytti aika vahvalta.. Salminen aika nopeasti löysikin penkin päähän

  4. Hieno peli varmasti ollut katsoa. Kovaa vääntöä monessa tilanteessa ja tunteiden kuumenemista. Salminen ja Leikkanen jäätäviä molemmissa päissä kenttää. 😀

    Torisevan tori(seva)kokous naurattaa. 😀

  5. Olisikohan rankkari hävinnyt siihen, että totesivat summerin alkaneen soimaan ennen rikettä? Rikettähän videolla ei näy, mutta ääni soi hyvin lähellä summerin soittoa.

  6. Itsekin tulkitsisin, että siitä on kyse, että aika ehti kuitenkin loppua. Muutenkin olisi ollut kova vihellys, kun ei näyttäisi olevan alin ukko, joka korkeella ottaa. Vaparin paikka, jos aikaa olisi jäänyt.

  7. Salmisella näytti olevan jalkavaivoja. Meni ampumaan rankkaria ja mennessä heittämään yläfemmoja jengiläisten kanssa hän hypähti ikäänkuin olisi jalassa jotain. Polvessa teipit niin siinä vikaa??

  8. Missä Lamminen? Leikkasen pienet mokat annettakoon anteeks, ei ole äijä pariinkauteen paljon pelaillut. Oli kyllä viihdyttävä peli katsella.

  9. Olipa kuriton joukkue Nykyllä, vaikka noustiinkiin hienosti takaa niin tunteet hiukkasen liian kuumana. Viihdyttävää toki.

  10. Olis toimittaja edes voinu vaivautua kattomaan koosteen matsista,.. ”. Classic taisteli kuitenkin armottomasti ja nousi maalin päähän. Tämän jälkeen molemmat osuivat kertaalleen.” näytti clässic tasoihin nousevan ja stovretan rudd iski 6-5 johdon ..

  11. kai se niinkin on että jos nollasta viidestä nousee maalin päähän niin ollaan tilanteessa 4-5 ja siitä maalit mieheen niin 5-6 🙂

  12. Näkikö kukaan kun IsoPahaSavo kävi tökkimässä vastustajan naamaa lavalla? Tilanne oli kun vastustaja makasi maassa Toriseva päällään. Savolainen meni sörkkimään ”vahingossa” lavalla naamaa. Mitähän salibandykausi 15-16 tuo tullessaan….

  13. tuomarit aika yössä, tuo maalinedessä suoritettu ”riisto” ja maali oli kyllä ihan pihalätkäsäännöillä hyväksytty