Ensimmäinen maaottelu ja hattutemppu: ”Ei sitä itse osannut odottaa”

Oona Kaupin ensimmäinen maaottelu oli ikimuistoinen monellakin tapaa. Kuva: Juhani Järvenpää

Oona Kaupin ensimmäinen maaottelu oli ikimuistoinen monellakin tapaa. Kuva: Juhani Järvenpää
Oona Kaupin ensimmäinen maaottelu oli ikimuistoinen monellakin tapaa. Kuva: Juhani Järvenpää

Suomi kaatoi Ruotsin naiset Suomi-Ruotsi -maaottelutapahtumassa historiallisesti 7-0. Suomen sankareihin kuului uransa ensimmäisessä naisten maaottelussa hattutempun paukuttanut Oona Kauppi.

Pelaaja itse ei ollut osannut ennakkoon odottaa ihan noin väkevää maajoukkuedebyyttiä.

– Ei sitä itse osannut odottaa, että tuollaista tapahtuu. Tietysti ihan plussaa, että tuli noin paljon onnistumisia. Lähtökohtaisesti lähdin vain nauttimaan pelistä. Tässä kun pääsi näin hyvien pelaajien kanssa pelaamaan, niin eihän siitä voi muuta kuin nauttia, sanaili Kauppi ottelun jälkeen Pääkallo.fi:lle.

Suomen esitys oli yksi kaikkien aikojen vakuuttavimmista naisten maajoukkuesalibandyssa. Kaupin mukaan tiettyjä asioita oli painotettu ja niitä ohjeita noudatettiin.

– Meidän päähän iskostettiin tosi paljon sitä, että pitää olla hereillä ja se on tärkeää miten me aloitetaan ottelu. Sitäkin meille painotettiin, että pyritään pitämään koko ajan se oma taso, ettei tulisi mitään notkahduksia. Siinä me mielestäni onnistuttiin hyvin ja siitä nuo numerotkin kertovat. Me hallittiin hyvin palloa. Ennen peliä nostettiinkin esille, että meidän on tärkeä hallita pallollista peliä, että ruotsalaiset eivät pääsisi luomaan omia maalintekopaikkoja, analysoi Kauppi.

Ruotsi oli ottelussa altavastaaja se on hallitsevan maailmanmestarin tapauksessa todella harvinaista. Edes kovin vahvaa painetta ei nähty missään vaiheessa.

– En henkilökohtaisesti vielä paljon Ruotsin naisia tunne, mutta kyllä sitä oletti, että olisivat vähän pahempi vastus ja tulisi enemmän vastahyökkäyksiä. En kyllä osaa sanoa miksi se ei ollut se ihan perus Ruotsi mikä ollaan totuttu näkemään, kommentoi Kauppi vastustajan esitystä.