Loukkaantumisista kärsinyt huippulahjakkuus palaa liigakentille: ”Nopeus on edelleen yksi vahvuuksistani”

Markus Bollström on yksi tulevan kauden mielenkiintoisimmista pelaajista miesten Salibandyliigassa. Kuva: Juhani Järvenpää
Markus Bollström on yksi tulevan kauden mielenkiintoisimmista pelaajista miesten Salibandyliigassa. Kuva: Juhani Järvenpää

Tulevalla kaudella miesten Salibandyliigassa nähdään muutamia nimekkäitä paluumuuttajia. Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on Esport Oilersin hyökkääjä Markus Bollström.

Bollström esiintyi Salibandyliigassa edellisen kerran kaudella 2010-2011 Tapanilan Erän paidassa. Näin äkkiseltään mies ei osannut kertoa mitkä ovat olleet suurimpia muutoksia Salibandyliigassa sen jälkeen.

– Vaikea sanoa mitkä ovat olleet isoimmat muutokset, koska ihan hirveästi ei ole tullut seurattua sarjaa. Kävin katsomassa muutaman Oilersin kotipelin tuossa viime kaudella. Vauhtia kentällä tuntuu ainakin olevan, mutta vaikea sanoa sen tarkemmin, sanaili Bollström Salibandyliigan avajaistilaisuudessa Pääkallo.fi:lle.

Vuonna 1985 syntynyt Bollström oli yksi ikäluokkansa suurimmista lahjakkuuksista. Bollström oli voittamassa nuorten maailmanmestaruutta vuonna 2003 ja miesten maailmanmestaruutta vuonna 2010. Yhtenä Bollströmin tavaramerkkinä voidaan pitää nopeaa ja vahvaa liikettä.

– En koe, että pelityylini olisi muuttunut. Mielestäni vahvuudet ovat edelleen samat. Vehkaojan Jounin kanssa kun puhuttiin tästä paluusta, niin oli puhetta, että esimerkiksi juoksukunnon pitää olla hyvä, että pystyn taas pelaamaan omien vahvuuksien kautta. Nopeus on edelleen yksi vahvuuksistani, vakuutti Bollström.

Bollströmin edellinen liigataival katkesi nilkkavammaan. Kausina 2007-2008, 2009-2010 ja 2010-2011 Bollström pelasi ainoastaan 38 runkosarjan ottelua. Kausi 2008-2009 jäi kokonaan välistä selkävammojen vuoksi.

Selkä – ja nilkkavammat estivät Bollströmin nousun salibandymaailman kirkkaimpaan tähtikaartiin. Tämä on sitkeän hyökkääjän toinen paluu alasarjoista liigakentille. Miehen omien sanojen mukaan tervesytilanne on nyt hyvä.

– Tällä hetkellä tilanne on hyvä. Viimeksi liigatasolla pelaaminen päättyi nilkkavammaan. Se on sittemmin leikattu ja on paremmassa kunnossa kuin ennen, eli siltä osin voi olla ihan hyvillä mielin, kertoi Bollström.

Bollströmin liigataival alkoi jo vuonna 2002. Kuusi ensimmäistä kautta kuluivat Espoon Oilersissa ja kaksi viimeisintä Erässä. Oilersin paidassa Bollström voitti kaksi kultaa ja yhden pronssin. Erän riveissä Bollström saavutti yhden hopeisen mitalin.

Hyökkääjä edusti Oilesia viimeksi kaudella 2007-2008, mutta joukkueesta löytyy edelleen siltä ajalta tuttuja pelikavereita.

– Onneksi mukana on muutama vanha tuttu, jotka pelasivat silloin kun viimeksi pelasin Oilersissa. Se tietysti helpotti mukaantuloa. Hyvä porukkahan meillä on ja hyvä joukkuehenki. Ahtiainen on tuonut omalla tekemisellään lisäarvoa ja hän on tuonut joukkueeseen semmoisen hyvän tekemisen meiningin, kommentoi Bollström omaa sopeutumistaan joukkueeseen.

Oilersin viime kausi oli kohtalaisen hankala. Bollström näkee tämän kauden joukkueessa paljon hyviä piirteitä.

– Omasta mielestäni Oilers vaikuttaa tosi hyvältä. Energinen porukka, jolla on suuri halua kehittyä ja mennä eteenpäin, arvioi Bollström.

Tulevan kauden erityispiirteenä voidaan pitää yksittäistä finaalia. Myös Bollströmin ja Oilersin tavoitteena on pelata Hartwall Arenalla 16.4. 2016.

– Eiköhän se ole tavoite pelata täällä hallissa. Mielestäni meillä on ihan mahdollisuudet siihen, ja nyt se on vaan pitkälti kiinni siitä, että jaksetaan tehdä töitä vielä monta kuukautta. Katsotaan mihin se sitten riittää, linjasi Bollström.

Pakollinen kysymys. Mikä joukkue juhlii mestaruutta ensi keväänä?

– Oilers, vastasi Bollström silmää räpäyttämättä.

6 comments

  1. Ai että, tää kaveri on aina ollut yksi ehdottomista lempipelaajista siitä lähtien kun liigaan tuli mukaan. Tuo Oilersiin tuulahduksen ”kultavuosilta”. Oli jo matkalla yhdeksi maailman parhaista, kunnes loukit tulivat tielle. Toivottavasti pysyy ehjänä, tulee muodostamaan Raikamon kanssa aikamoisen tutkan!

  2. Bolle on juuri sen tyyppinen pelaaja jonka Oilers tarvisi kun Ahtiainen tuli takaisin.
    Pelitapa muuttuu taas vihtyisämmäksi, yleisömäärä kasvaa, hyvältä näyttää taas Espoossa.

  3. Edellisten linjoilla. Ollut aina yksi suosikkipelaajistani ja tavallaan voittajan arkkityyppi. Tuonee menestyksen tullessaan myös Oilersiin.