Minkä ”kultaisen” ohjeen Mika Kohonen sai ensimmäisessä maaottelussaan?

Kuva: Mika Hilska

Kuva: Mika Hilska
Kuva: Mika Hilska

Suomeen palannut Mika Kohonen on alkavan Salibandyliiga-kauden kuumimpia ellei kuumin nimi. Ennen kauden alkua onkin hyvä muistella konkaripelaajan uran alkuaikoja. Pääkallo.fi:n korviin kantautui kesällä mainio tarina Kohosen ensimmäisestä miesten maaottelusta. Joten ei muuta kuin luuri käteen ja hakemaan vahvistusta tarinalle.

Mika Kohonen, muistatko ensimmäisen miesten maaottelusi?
– Muistan todella hyvin. Ei pääse unohtumaan. Oli tuplamaaottelut Ruotsia vastaan joskus -96 tai -97. Solna Hallenissa Tukholmassa oli eka matsi, se meni verkkarit päällä. Västeråsissa oli sitten toinen matsi. Siinä pelasin, Kohonen selosti puhelimitse autosta jostain Vaajakosken ja Jyväskylän väliltä.

Pelasit matsissa sentterinä. Ja ilmeisesti laitureina olivat herrasmiehet Jarmo Perttilä ja Heikki Vienola. Pitääkö paikkansa?
– Pitää hyvinkin paikkansa. Pakkeina oli vielä Juha Perttilä ja Arno Karkamo. Nuori poika pääsi isojen poikien seuraan. Nuoresta pojasta pidettiin hyvää huolta. Sitä olen yrittänyt itsekin jatkossa tehdä ja toimia samalla tavalla, mutta en varmaankaan niin hyvin kuin he. Sen muistan, että ketjupalaverit olivat ikimuistoisia, Kohonen naureskeli ja lisäsi, ettei ihan kaikki ketjupalaverien anti ole julkaisukelpoista.

Pääkallo.fi:n tietojen mukaan sait selkeän ohjeen ensimmäiseen maaotteluun laitureiltasi. Mikä se ohje oli?
– Kyllä, se oli helpoin ohje, mitä olen peliurallani saanut. Piti ainoastaan pysyä pois Perttilän ja Vienolan syöttölinjalta. Sen tosin tiesin jo kertomattakin. Lisäys oli vielä se, että minulle jätettiin kolmas aalto, eli jos Vinskin (Vienola) ohi takatolpilta meni jotain palloja, niin sitten ne kuului minulle.

– Hyvin pelattiin siinä matsissa, mutta tulos oli huono. Ruotsi taisi voittaa.

Suuppisukupolven Jarmo Perttilä ja Heikki Vienola ovat edelleen kovia pelimiehiä tänäkin päivänä – kuten alle linkatuista Pääkallo-uutisista voi lukea.

Noin 30 Suomen mestaruuden lajilegenda oli tänä keväänä lähellä jättipottia
Kuvaspesiaali: Tässä ovat kaikki ikämiesten ja -naisten Suomen mestarit

One comment

  1. Hieno muistelo Mihulta. Nuo pelit olivat myös minun ensimmäiset Suomen päävalmentajana yhdessä Antti Ruokosen kanssa. Tulokset olivat nykyaikaan verrattuna niukkamaaliset:

    Solna 31.1.1997 Ruotsi-Suomi 0-2
    Västerås 1.2.1997 Ruotsi-Suomi 2-1