NST laittoi Viikingit ahtaalle Pasilassa – katso perjantain salibandytulokset

Viikingit nappasi kauden toisen voiton. NST kaatui luvuin Kuva: Juhani Järvenpää

Viikingit nappasi kauden toisen voiton. NST kaatui luvuin 5-3. Kuva: Juhani Järvenpää
Viikingit nappasi kauden toisen voiton. NST kaatui luvuin 5-3 Kuva: Juhani Järvenpää

Viikingit otti kauden toisen voittonsa perjantai-illan Salibandyliigan ottelussa Lappeenrannan NST:tä vastaan lukemin 5-3. Ottelun sinetti nähtiin ajassa 58.44, kun Niclas Meyer iski pallon tyhjään NST-maaliin.

Viikinkien tehomiehenä hääri tehot 1+2 viimeistellyt Miko Kailiala. NST:n Arto Vainikainen iski kaksi maalia. Ville Nilosaarelle kertyi 30 torjuntaa. Viikingit nousi voiton myötä neljään pisteeseen ja sarjakakkoseksi. NST on aloittanut kautensa kahdella tappiolla.

Ottelutilastot
Juhani Järvenpään ottelukuvat

Vantaan Energia Areenalla nähtiin melkoinen maalijuhla, kun Tapanilan Erä kaatoi Indiansin lukemin 12-8. Kotijoukkueen tehovelhona hääri Perttu Puska tehopistein 2+3. Puska on iskenyt kahdessa ottelussa viisi maalia ja syöttänyt neljä osumaa. Erän puolustaja Janne Salonen iski tehopisteet 2+1. Vieraiden Mikael Sievänen taiteili hattutempun.

Erä nousi voitolla neljään pisteeseen, ja tasapisteisiin Viikinkien sekä Classicin kanssa sarjan kärkeen. Indiansille tappio oli viikon toinen. Joukkue löytyy nyt sarjan kahdeksannelta sijalta.

Ottelutilastot

TPS otti kauden avausvoittonsa Rauman SalBan kustannuksella lukemin 7-3. Kotijoukkueen Waltter Mahlberg ja Artis Raitums iskivät kaksi maalia mieheen. Joonas Koskinen iski yhden maalin ja tarjoili maalisyötön yhteen osumaan.

TPS nousi voiton myötä viidenneksi. SalBa on hävinnyt kauden molemmat ottelunsa ja on nyt sijalla 12.

Ottelutilastot

Miesten Salibandyliigan tulokset:
Viikingit-NST 5-3
TPS-SalBa 7-3
Erä-Indians 12-8

Maalikoosteet:
Viikingit-NST
TPS-SalBa
Erä-Indians

23 comments

  1. Sinänsä asiaan kuulumatonta, mutta miksi ”TexasPete” pelasi kakkospaidoilla?

  2. Miten noi torjuntatilastot näyttää ihan mitä sattuu? Esim tolla inkkareiden kirvesniemellä ekasta pelistä joku tuulesta temmattu 50 torjuntaa ja nyt taas näemmä jäänyt osa merkkaamatta kokonaan kun laukaisukarttoja katsoo.

    Kenttäpelaajilla vastaavan mittaluokan virheet olis jo tyyliin vahingossa merkitty hattutemppu.

  3. Miten noi torjuntatilastot näyttää ihan mitä sattuu? Esim tolla inkkareiden kirvesniemellä ekasta pelistä joku tuulesta temmattu 50 torjuntaa ja nyt taas näemmä jäänyt osa merkkaamatta kokonaan kun laukaisukarttoja katsoo.

    Kenttäpelaajilla vastaavan mittaluokan virheet olis jo tyyliin vahingossa merkitty hattutemppu

  4. Ei tannut ihan m.markkola taiteilla hattutemppua, ainakaan tilastojen mukaan. Sievänen toisaalta taiteili.

  5. Minkä takia sponsorin pitää lukea isommalla kuin seuran oman logon? Naurettavaa mielestäni

  6. Aika nimekkäitä pelaajia saanut värvättyä tää Texaspete joukkue, viikingit sponsoroi?

  7. Minusta se kummallisuus ei ole siinä, että torjunnat olisi laskettu väärin, vaan siinä, että niitä ei ole linkitetty laukaisukarttoihin. En väitä, että kartoissakaan ne olisi 100% oikein, muta on ne ainakin huomattavasti uskottavampia siellä -> Miksi niitä ei ota suoraan linkkinä sieltä? Ei luulisi olevan kummoinen homma teknisesti. Jos nämä kuitenkin lasketaan kahteen kertaan (lasketaanko?), niin hälytyskellojen pitäisi soida siinä vaiheessa kun huomataan, että näissä on selkeä ero. Veto sinne toinen tänne ei haittaa vielä oleellisesti, mutta kun siellä on yhtäkkiä 50 laukauksen ero, niin jossakin mättää väkisinkin. Yleensä tietysti siellä on virhe, missä on vain summa, kun toisessa on lueteltu, että ”ne kolme laukausta on tämä, tuo ja tuo”

    Mielenkiintoisesti muuten 12 tähän mennessä pelatusta ottelusta vierasjoukkue on voittanut vain kaksi. Nämä molemmat olleet Indiansin pelejä.

  8. Kuinkas paljon nää ihmettelijät ovat katselleet noita jengien paitoja? Sanokaapa yksikin seura, minkä logo on isommalla kuin sponssien logot? Jos tota tarvii ihmetellä, niin ei hyvää päivää, mä oon oikeesti sanaton teijän kanssa;-)

  9. Eikä tarvitse edes jäädä salibandyyn. Voisin lonkalta heittää, että jokaista Suomessa olevan seuran ”seuran logo on isompi kuin isoin mainos”-paitaa kohti voin listata vaikkapa kymmenen näitä ”isoin mainos on isompi kuin seuran logo”-paitoja. Varsinkin, jos jätetään jääkiekon Liiga pois laskuista.

  10. Jep. Esim fudiksessa ulkomaita myöden, sponssit isolla. Ja mitä tulee texaspete maustekastikkeisiin, niin se saa näkyvyyttä = sitä mistä maksaa. Mitä järkeä sponssin maksaa jos ei saa näkyvyyttä? Esim. Kone näkyy aina kun on näitä ammattigolffareita haastiksissa jne.

  11. Siis toki isossa maailmassa joissain lajeissa (vaikkapa NBA ja NHL) pelipaidoissa on olemattoman kokoisia mainoksia jos ollenkaan, mutta siellä nyt puhutaan muutenkin ihan toisen mittaluokan rahoista.

    Voisihan tässä tehdä sellaisen sopimuksen, että Salibandyliigassa pelipaidassa ei saa olla isoa mainosta, eikä siinä muuten mitään, mutta kuinka monella seuralla siihen on taloudellisesti varaa? Lähtisin itse siitä, että tehdään ensin Salibandyliigasta täysammattilaissarja (ei kannata pidätellä hengitystä tätä odotellessa) ja sitten aletaan tekemään näitä sääntöjä, että miten ei saa mainostaa.

  12. Tuskinpa toikaan mitään muuttaa. Fudiksessa taitaa liikkua isoimmat rahat? Ja siellä on mm. joukkueita nimeltä: Qatar Airways, Fly Emirates, Standard Chartered, Chevrolet, Etihad Airways… Eli jos vaikka vaan keskittytäis olennaiseen eli peliin ja maustekastikkeisiin:-D

  13. Ei tuo olekaan se kysymys, vaan se, että tuhoutuisiko esim. Real Madridin talous, jos siellä tehtäisiin päätös, että tästä lähtien paidoissa on tasan tarkkaan oma logo, eikä yhtään mainosta?

    En toki tiedä paljonko TexasPete Viikingeille maksaa noista, olisiko sielläkään täysi katastrofi, jos pelipaidan sijaan heillä olisikin mainos vain jumalattoman isolla Pasilan seinässä.

  14. Ei nyt S7 tarvi hernettä nenään pistää, kyllä tuo asia mielestä silti on ihmetyksen aihe, eikä perusteluksi kelpaa mikään ”näin on aina ollut” tai ”näin maailmallakin”. On totta että joukkueet saavat isot rahat sponssisopimuksista ja luulisi tuon ”TexasPeten” maksaneen aika sievoisen summan omasta mainoksestaan, mutta on se silti naurettavaa, että pelaajat muistuttavat kentällä enemmän käveleviä mainostauluja, kuin taistelevia oman joukkueen väriä tunnustavia gladiaattoreita.

    Linja voisi hyvin olla, että oma seura näkyvimmäksi ja suurimmaksi, ja siitä sitten aletaan katsoa niitä sponsoripaikkoja. Ällöttävää suorastaan tuo mainostamisen suuruus lajissa kuin lajissa. Eikä tässä mielipiteessä ole kyse mistään sellaisesta, että asiaan ei olisi perehdytty tarpeeksi (:D)

    Liigassakin ihan sama homma. Siis jääkiekon puolella. Voisi hyvin olla niin, että mainokset pienempään rooliin pelipaidoissa aivan kuin NHL:ssä (toki joukkueiden budjetit ovat erit, joojoo), ja keskitytään niihin isompiin mainoksiin sitten vaikka kotihallissa.

  15. Onse kyllä täysin sietämätöntä, että salibandy joukkueet kiinnostaa sponsoreita. Suorastaan ällöttää!

    Mielestäni pitäisi sallia ainoastaan valkoiset ja mustat paidat. Kotijoukkueella aina valkoinen ja vierasjoukkueella musta. Lisäksi paidoissa pitää olla kaulukset ja taskut.

  16. Ihan suorana kysymyksenä: Osaako joku sanoa, kuinka paljon enemmän maksaa tuollainen ”vallataan koko pelipaita”-mainos kuin esim. isoin mainos mitä kotihalliin saa? Ihan kertaluokkakin riittää vastaukseksi.

  17. Noilla asioilla ei ole mitään merkitystä pelillisiin tapahtumiin, täysin toisarvoisi juttuja. Miten isot miehet viitsii spekuloida näin turhia asioita. Tai ehkä tää sitten on jollekkin iso juttu. Säälittävää!

  18. Eihän tässä ole muuta, kuin että juntteja harmittaa kun oman joukkueen pelipaita on täynnä postimerkin kokoisia Halpa-Halli-mainoksia ja Viikingeillä on osaamista ja kontakteja hankkia yksi kunnollinen pääyhteistyökumppani. Nyt jo Teksas Pete on saanut enemmän kontakteja ja huomiota, kuin muiden joukkueiden kaikki sponssit yhteensä.

    Siitä olen myös muutaman kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että kenelläkään lajin parissa toimivalla ei pitäisi olla mitään valitettavaa joukkueiden sponsorivalinnoista, tai toteutuksista.

  19. Mielummin silti tommonen iso mainos kuin semmonen tilkkutäkki tyyliin SPV..

  20. Kumpi paita mieluummin, jos ihan rehellisiä ollaan, kävelevä mainostaulu http://bit.ly/1iBqYLF vai http://bit.ly/1VffZcy ?

    Jännä, että jengi ei tunnu tajuavan markkinoinnin ylivaltaa, vaan se otetaan jotenkin itsestään selvänä ja näytetään hyväksyvän täysin kritiikittä

  21. Mitä vikaa SPV:n tilkkutäkissä. Onpahan ainakin osoitus joukkueen markkina-arvosta, kun paita on täynnä sponsoreiden logoja ja enemmänkin olisi halukkaita mainostilan ottajia, mutta säämiehellä on niin hoikkia poikia, että paidoista ei löydy enempää tilaa 😉

  22. Texas Pete on hyvää ja jokainen joukkueenjohtaja/valmentaja haluaisi joukkueen paidasta tilkkutäkin. Seuraavaksi varmaan valitetaan laitamainoksista.