Juniorit

Pääkalloennakko: B-junioreiden ennakkosuosikkeina viime kauden finalistit

27.09.
2015
32 Kommenttia
8
Juniorit
Tapanilan Erä juhli viime keväänä B-poikien Suomen mestaruutta. Kuva: Esa Takalo

Tapanilan Erä juhli viime keväänä B-poikien Suomen mestaruutta. Kuva: Esa Takalo

B-poikien SM-sarja käynnistyy sunnuntaina 27.9. Pääkallo.fi ennakoi ikäluokan runkosarjan lähtöasetelmat.

B-ikäluokan erityisasema junioripalloilussa piilee sen kahden runkoikäluokan rakenteessa: jokaiseen kauteen lähdettäessä yksi ikäluokka kasvaa sarjasta ulos, toisen noustessa paikkaamaan syntynyttä aukkoa. Tämä tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että kausien väliset voimasuhteet saattavat vaihdella voimakkaasti – edelliskauden menestyjä ei välttämättä pysty temppunsa uusimiseen, mikäli joukkueen kivijalkana toimi uloskasvava vanhempi B-ikäluokka eikä tilalle löydy uutta nuorta polvea määrällisesti ja/tai laadullisesti. Tässä yhtälössä isot seurat pärjäävät perinteisesti paremmin juniorimyllyn tuottaessa varmemmin määrää ja laatua kaikkiin ikäryhmiin. Yhden ikäluokan seuraihmeet porskuttavat aina ikäluokkaportaissa ylemmäs.

Kauden 2015-2016 B-poikien runkoikäluokat ovat vuosina 1998 ja 1999 syntyneitä vuosikertoja. Verrattain hyviä ikäluokkia kumpainenkin, joten B-poikien SM-sarjasta voi perustellusti odottaa laadukasta vääntöä. Muutaman viime kautisen SM-sarjajoukkueen kohdalla toteutui edellä kuvattu skenaario, kun runkona toiminut 1997-ikäluokka kasvoi A-ikäisiksi eikä samanvertaista paikkaavaa palasta ollut saatavilla. Osassa joukkueista tilanne oli taasen päinvastainen: laadukas ja riittävä 1998-ikäluokka otti viestikapulan itselleen 1999-ikäluokan tarjotessa ikäluokkatasonsa huipputukea.

Kausi 2014-2015 päättyi B-ikäluokassa helsinkiläisriemuun, kun Tapanilan Erä kuittasi Suomen mestaruuden itselleen voittamalla finaalisarjassa Classicin, joka täydensi taasen tamperelaismenestystä C1-poikien Suomen mestaruudella. Tältä pohjalta on jo helppo ennakoida Classicin lähtevän alkavaan kauteen B-poikien suurimpana mestarisuosikkina; menestyksekästä leveyttä löytyy. Tätä tukee totta kai myös Classicin pelillinen identiteetti ja salibandybuumi kautta koko seuran.

Haastajia Classicille löytyy laadukas nippu, joten paraatimarssiin ”vamily” ei voi tuudittautua. Viime kauden SM-sarjaseuroista paikkansa pystyivät karsinnoissa uusimaan yhteensä seitsemän kappaletta, oikeastaan sieltä ”kestomenestyjien päästä”: Classic, Tapanilan Erä, SSV, Tikkurilan Tiikerit, TPS, OLS ja Josba edustavat salibandykartan alueellisia vetureita. Ryhmän täydentää nuori ja nälkäinen viisikko, joista parilla on hieman yhden kauden ihmeen leimaa otsassaan.

Seuraavassa joukkueet lyhyine luonnehdintoineen runkosarjan ennakoiduissa loppujärjestyksessä. Erityisesti kärkinelikon takana erot ovat pieniä ja ennalta järjestys riippuu pitkälti siitä, millaisia asioita painotetaan – katsojan silmää siis paljon pelissä. Esille on nostettu myös ennakon laatijan kyvyt(tömyys) huomioden joukkueiden viimeiset lukot – maalivahdit.

1. Classic, Tampere

Classic eteni odotetusti karsintojen ensimmäisestä vaiheesta SM-sarjaan puhtaasti neljällä voitolla maalierolla 35-7.

Seuran A-B-akatemia pääsee pyörittämään palettiaan laadukkailla yksilöillä. Omassa ikäluokassaan Suomen mestaruuden voittaneet vuonna 1999 syntyneet pelaajat – muutamalla täksi kaudeksi seuraan siirtyneellä ikätoverillaan höystettynä – ovat jo ennen varsinaista sarjojen alkua näyttäneet valtaavansa itselleen merkittävää ruutua kokonaisuudesta. Viime kauden B-hopeasija jätti 1998-ikäluokan pelaajille sopivasti nälkää, joten yhtälön voi katsoa ennakoivan menestystä.

Yhteinen sapluuna A- ja B-joukkueiden välillä tukee monella tapaa pelaajien kehitystä, kun pelit vanhemmassa ikäluokassa luonnistuvat matalalla pelillisellä kynnyksellä. Pelaajien sijoittelu ikäluokkien välillä – miesten edustusjoukkue palapeliin mukaan luettuna – on suurimpia Classicin kysymysmerkkejä. Viisikkopelin raikastuminen ja valtakunnan kärkitason maalivahtipeli ovat kuitenkin mestaruustasoiset kivijalat.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Runkosarjan neljäs, hopeamitalisti
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Runkosarjan kolmas, Suomen mestari

Vahvuudet/heikkoudet:
+ ikäluokkien valtakunnan kärkiyksilöitä, jotka pystyvät pelillisen vastuunkantoon
+ ”vamilybuumi”: menestymisellä on tapana poikia sitä lisää
-riittääkö eväät, mikäli haastetaan fyysisesti

Häkkipäät: Sarjan vahvin nippu: Riku Saarentola (-98) todennäköisesti pitkälti A:n matkassa, mutta se ei tasoa heikennä. Toni Tuomi (-98), Matias Aaltonen (-98) ja Pietari Jääskeläinen (-99) voittavia maalivahteja.

Valmennus: Simo Ruuskanen, Timo Hämäläinen, Pasi Kindt & Kai Suoraniemi

2. Tapanilan Erä, Helsinki

Tapanilan Erä otti omansa SM-karsintojen ensimmäisessä vaiheessa neljän voiton sarjalla ja maalierolla 50-9.

B-ikäluokan hallitsevan Suomen mestarin suurin syömähammas oli viime kaudella vuonna 1997 syntyneiden ikäluokka. Vuonna 1998 syntyneet pelaajat täyttävät kuitenkin riittävän hyvin vanhemman B-ikäluokan saappaita ja mukaan nousseen 1999 syntyneiden ikäluokan pelaajat ovat tottuneita menestymään. Erän juniorimylly tuottaa siis edelleenkin kärkijoukkueita vanhemmissa(kin) ikäluokissa ja se houkuttelee pelaajia myös muualta – eikä tämä kausi tuossa suhteessa ollut poikkeus.

Eräläinen kurinalaisuus tuottaa tulosta, vaikka koneisto lämpenisikin hitaasti eikä syyskausi näyttäisi lupaavalta. Tapanilan Erä on vaarallisimmillaan silloin kun se on erityisen tarpeellista – keväällä.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Runkosarjan kakkonen, Suomen mestari
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Runkosarjan neljäs, tappio pronssiottelussa

Vahvuudet/heikkoudet:
+ kurinalaisuus
+ vaihdelaatikosta löytyy pakin lisäksi useampi eteenpäin vievä pykälä
+ menestymisen kulttuuri
– yllätyksettömyys

Häkkipäät: Sakari Pulkkinen (-98) valtakunnan kärkeä ja ykkösvalinta. Aleksi Vuori (-98) ja Toni Wuorenjuuri (-00) paikkaavat ja sparraavat.

Valmennus: Tomi Rastas, Arno Karkamo & Sakari Kiiskinen

Classic on tulevalla kaudella B-junioreiden sarjan ennakkosuosikki. Viime kaudella joukkue saavutti hopeaa. Kuva: Esa Takalo

Classic on tulevalla kaudella B-junioreiden sarjan ennakkosuosikki. Viime kaudella joukkue saavutti hopeaa. Kuva: Esa Takalo

3. SSV, Helsinki

SSV asteli ensimmäisestä karsintavaiheesta SM-sarjaan neljällä voitolla ja maalierolla 49-7.

SSV:n rungon muodosti B-ikäluokassa jo viime kaudella vuonna 1998 syntyneet pelaajat, joten joukkue pääsi tähän kauteen niin sanotusti vanhalla, hyvällä pohjalla. Uloskasvaneet 1997 syntyneet pelaajat paikattiin pääasiassa seuran sisältä 1999 syntyneillä pelaajilla. Lopputuloksena on yhdistelmä pallotaitavia pelaajia, joiden aikaansaannokset kaukalossa näyttävät parhaimmilaan salibandyn kauneimpia puolia.

Pallonhallinnassa piilee kuitenkin joukkueen kannalta suurin vaaransa kurinalaisen vastustajan kärkkyessä vastahyökkäysmahdollisuuksia. SSV:n oman hyökkäyspelaamisen pysyessä tehokkaana tuon vaaran merkitys heikkenee, mutta ottaakseen seuraavan menestysaskeleen joukkue vaatii onnistumista puolustustasapainossa.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Runkosarjan viides, putoaminen puolivälierissä
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Runkosarjan kuudes, putoaminen puolivälierissä

Vahvuudet/heikkoudet:
+ pitkään yhdessä kasvanut runko
+ pelaaminen pallollisena
– puolustusvalmius

Häkkipäät: Neljä liiton leirityksissä jo useamman kerran mukana ollutta kassaria, jotka edustavat keskenään mukavan erilaisia tyylejä: Severi Hopsu (-98), Nici Närhi (-98), Jaakko Kariniemi (-99) ja Emil Backberg (-00). Peliajasta positiivinen kilpailu.

Valmennus: Valeri Krykov; Lars Westermark

4. TPS, Turku

TPS varmisti SM-sarjapaikkansa heti ensimmäisessä vaiheessa neljällä voitolla ja maalierolla 40-5.

Turussa kauteen 2015-2016 saatiin B-ikäluokassa myös valmistautua niin sanotusti vanhalla rungolla, kun viime kauden SM-sarja tahkottiin pääosin vuonna 1998 syntyneillä pelaajilla, jotka ovat edelleen edustuskelpoisia B-junioreissa. Nuori ryhmä pokkasi viime keväänä jo ikäluokan pronssimitalit, joten menestystä on lupa odottaa nytkin… mikäli siis 98-kärki todellakin tahkoaa B-junioreiden SM-sarjaa.

Alkukaudesta peli on kuitenkin vielä yskähdellyt, ajoittain pahastikin, joten sarjan alkukierrokset ovat paljon vartijoina – suunta syyskaudelle jämähtää helposti niin duuri- kuin mollivoittoiseksi.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Runkosarjan kolmas, pronssimitalisti
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Alueellisesta sarjasta SM-puolivälieriin, jossa putoaminen

Vahvuudet/heikkoudet:
+ toimiva ja menestynyt runko viime kaudelta
+ kannattelevat kärkiyksilöt
-nuoremman B-ikäluokan taso ei yhtä pramea: mikäli 98-kärkeä peluutetaan ylempänä, näkyykö kokonaisuuden tasossa?

Häkkipäät: Vuonna 1999 syntynyt parivaljakko Olli Kuisma ja Kalle Juven takaavat jatkuvuuden myös kaudella 2016-2017.

Valmennus: Jonne Lehtimäki & Turkka Kytöhonka

5. SB Heinola, Heinola

SB Heinolan SM-sarjapaikka lohkesi karsintojen ensimmäisessä vaiheessa maalierolla.

SB Heinola kokosi maantieteelliseltä alueeltaan potentiaalisen nipun molempia B-ikäluokkia ja erityisesti hyökkäyskalusto maalivahtipelin ohella näyttäisi kestävän vertailun useampaan muuhun SM-sarjajoukkueeseen. Mikäli tehokkuuden rinnalla joukkue kykenee juoksuttamaan organisoitua puolustussuuntaan pelaamista ja maalivahdit vastaavat odotuksia, on SB Heinola sarjan yllätysvalmeimpia joukkueita.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa

Vahvuudet/heikkoudet:
+ ”uuden joukkueen” paineeton tila
+ maalivahtipeli
– ”uuden joukkueen” synnytystuskat

Häkkipäät: Moderni kaksikko – Eemeli Vainio (-98) ja Verneri Weckman (-99) – joista kumpaan tahansa voi luottaa pitkässä juoksussa

Valmennus: Jouni Kivinen, Esa Lavonen, Petri Manninen & Harri Romppanen

6. OLS, Oulu

Oulussa pelaajaliikenne oli vilkasta ja monisuuntaista: keväällä menijöitä oli toisaalle ja karsintojen jälkeen toisaalle myös kovin mielellään palattiin. Lähellä oli, ettei soutaminen ja huopaaminen johtanut Oulun jäämiseen kokonaan B-poikien SM-sarjan ulkopuolelle: sarjapaikka varmistui ensimmäisessä vaiheessa pienimmällä mahdollisella erolla OLS:lle, ainoana oululaisjoukkueena.

Nyt pelaajaliikenne lienee rauhoittumassa, mutta sen myötä OLS:n todellinen iskukyky on pienoinen kysymysmerkki. Oman mausteensa tuo myös seuran A-juniorit ja B-ikäisten pelaamisen painopiste siellä.
OLS on perinteisesti vahvaan liikkeeseen nojaava ryhmä, jonka tehokkaimmat avut ovat vastahyökkäyksissä. Riittääkö ruuti pelireissujen värittämällä kaudella ylläpitämään tuota, jää nähtäväksi.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Runkosarjan kahdestoista (OLS II)
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Runkosarjan viides, putoaminen puolivälierissä

Vahvuudet/heikkoudet:
+ liikevahva pelikulttuuri
+ kotipelit
– pelimatkoihin tottumisesta huolimatta B:n SM-kartta ei ole OLS:lle otollisin

Häkkipäät: Oulusta löytyy perinteisesti hyviä maalivahteja ja nykyinen B-joukkuekin pitää niitä sisällään usemmasta ikäluokasta: Elias Mäkinen (-99), Jani Alasirniö (-99) ja Leo Juusola (-00) ovat nimetyt maalivahdit. Lisäksi lisätukea on mahdollista saada ylempää.

Valmennus: Jouko Hassi, Marko Ihalainen & Timo Rousti

7. Tikkurilan Tiikerit, Vantaa

Tiikerit joutui ensimmäisen vaiheen karsintalohkossaan tiukille ainoastaan M-Teamin kanssa (3-3), mutta eteni suoraan SM-sarjaan.

Tiikerit oli yksi eniten viime kaudesta muuttuneista tuolloin BSM-sarjaa pelanneista joukkueista. Rinki kutistui pieneksi, vaikka muutamia pelaajia naapuriseuroista pelipaikan perässä saapuikin. Joukkue on vahvimmillaan rouhivassa pelissä, mutta tarjoamatta heille tuota asetta, jää arsenaali kevyeksi.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Runkosarjan kahdeksas, putoaminen puolivälierissä
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa

Vahvuudet/heikkoudet:
+ intensiteetti riittää, jos pääsee vastustajan ihon alle
– tehottomuus merkittävä riski
– pieni pelaajarinki

Häkkipäät: Ykkösmaalivahdin paikka vielä avoin temmellyskenttä. Aleksi Törnberg (-98) hoiteli karsinnat. Otto Syrjälän (-98) lisäksi Jani Lehto (-99) haastaa pelikuntoon päästyään.

Valmennus: Miro Mäkelä, Mikko Huttunen & Harri Jaatinen

8. Esport Oilers, Espoo

Oilers pelasi eteni SM-sarjaan tiukan ensimmäisen vaiheen karsintalohkon ykkösenä.

Espoossa on uudistettu taustarakenteita ja B-ikäluokassakin on jalkeilla oivallinen, joskin nuori joukkue. Suurin vahvuus lienee tässä vaiheessa kautta huolella rakennettu liikefysiikka, mutta pelillinen suoriutuminen on vielä kysymysmerkki vertailussa ikäluokan kärkeen.

Oilers tahkosi peliä ja treeniä valmistautumisjaksolla ehkä enemmän kuin yksikään toinen joukkue. Menestys oli kuitenkin vaihtelevaa: keskisuurista voittoja, ontumista pienempien kanssa. Vahvaan, tätä päivää vastaava valmennuskulttuuri saanee tulosta aikaan – riittääkö siihen yksi kausi onkin sitten toinen juttu.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Ei pelanut SM-sarjaa
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa

Vahvuudet/heikkoudet:
+ moderni valmennuskulttuuri
+ liikevahvuus
– nuori joukkue, jonka kehityskäyrä noussee hitaasti

Häkkipäät: Jere Ingman (-98) kantanee vastuuta; tosin ollen myös osin A-junioreiden matkassa. Rasmus Mäkelin (-99) ja Aleksi Lindstedt (-98) paikkaavat tarvittaessa.

Valmennus: Aleksi Lammi, Esa Raunio & Mika Väisänen

SSV on yksi kärkijoukkueiden vahvimmista haastajista. Kuva: Esa Takalo

SSV on yksi kärkijoukkueiden vahvimmista haastajista. Kuva: Esa Takalo

9. Josba, Joensuu

Josba voitti SM-karsintojen toisen vaiheen ratkaisevassa ottelussa M-Teamin 7-4 ja lunasti SM- sarjapaikan.

Josba voitti viime kaudella B-poikien SM-sarjan runkosarjan, mutta kovin erilaisella joukkueella kuin mikä nyt on jalkeilla. Vuonna 1997 syntyneiden runko poistui joukkueesta eikä korvaava taso ole ollut riittävää vastaavaan menestykseen.
Joensuussa nähtäneen kuitenkin vahvaa kotipelaamista ja fyysisiltä nopeusominaisuuksiltaan joukkue jaksanee myös reissupelit. Ykkösviisikon harteilla on paljon vastuuta.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Runkosarjan voitto, tappio pronssiottelussa
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Ykkösviisikko
+ Kotitaika
– Ratkovan materiaalin kapeus

Häkkipäät: Veikka Forsström (-98) paljon vartijana. Eetu Turunen (-98) komppaa pätevästi. Ei todellakaan joukkueen kompastuskivi.

Valmennus: Jami Huhtala

10. Steelers JSB, Hämeenlinna

Kauden alusaika ei sujunut Steelersin osalta järin vakuuttavasti, mutta SM-sarjapaikka lohkesti kuitenkin heti ensimmäisessä karsintavaiheessa puhtaalla neljän voiton sarjalla.

Joukkue on nuori ja urheilullinen, ja painottunut 1999 syntyneillä pelaajilla. Siirtymä nuorempien ikäluokkien menestyksestä B-myllyyn ei ole sujunut kupruitta ja joukkue painiskeleekin viisikkotasolla uuden, yhteisen rutiinitason löytymisen kanssa. Kauden 2015-2016 voi nähdä kasvukivuista kärsimisen aikana. Yksilötasolla eväitä riittäisi.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa, käväisi playoff-karsinnassa
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Runkosarjan kakkonen, pronssimitalisti

Vahvuudet/heikkoudet:
+ urheilullisuus
– henkinen kantti B-maailmassa

Häkkipäät: Herkko Hautaniemi (-98) saapui viime kauden SC Urbansin SM-sarjajoukkueesta ykköskassariksi. Ilari Kaurtola (-99) kirittää.

Valmennus: Kari Kohtala, Jouni Tikkanen & Hannu Kurkikangas

11. FoSu, Forssa

FoSu esiintyi pirteästi läpi SM-karsintoja edeltävän harjoituspelikauden ja sai lopulta työlleen palkkion SM-sarjapaikan muodossa karsintojen toisesta vaiheesta (8-6-voitolla Indiansista).

Joukkue on lukumääräisesti pieni ja se luo suurimmat haasteet SM-sarjakauden läpiviemiselle, kun siirrytään tehokaan peliajan mittelöihin. Loukkaantumisiin ei ole varaa. Alkukaudesta nähty taistelumieliala on myös haasteellista ylläpitää pitkän kauden aikana.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Pienen joukkueen henkinen tiiveys
– Kapea kokoonpano

Häkkipäät: Jesse Kanerva ja Anette Pitkänen

Valmennus: Pasi Lehtonen & Kauko Kanerva

12. Jokerit Salibandy, Helsinki

Jokerit Salibandy voitto SM-karsintojen toisen vaiheen ratkaisevassa ottelussa OFBC:n 7-4 ja eteni SM-sarjaan.

Jokereiden SM-sarjapaikkaa voidaan pitää yllättävänä, mutta salibandykarttaan positiivisena sellaisena (vaikkei uuttaa maantieteellistä suuntaa tuokaan). Kyseessä on kutakuinkin kaksivuotiaan seuran ensimmäinen SM-sarjalohkaisu, joka on lyhyessä ajassa, haastavalla kilpailualueella hatunnoston arvoinen suoritus.

Kokoonpano on määrällisesti suuri ja useammalta pelaajalta löytyy aiempaa kokemusta korkeista sarjatasoista. Näin ollen työkalupakista voi löytyä sopivia täsmäaseita jopa pudotuspelipaikkaan saakka eikä vähiten kovan näytönhalun ansiosta, joka värittänee koko joukkuetta taustoineen. Viisikon pallotaitavuudessa kamppailemiseen on vielä matkaa.

Kausi 2014-2015 B-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa
Kausi 2014-2015 C1-junioreissa: Ei pelannut SM-sarjaa

Vahvuudet/heikkoudet:
+ Paineeton näytönhalu (SM-paikka jo tietynlainen kauden kliimaksi)
+ Parhaimmillaan työteliäs ryhmä
– Viisikkotason pallollinen peli ei kestä vertailua kärkeen

Häkkipäät: Peluutus hakee vielä uomiaan neljän veskarin kesken, mutta Olli Lohilahti (-98) kantoi suurimman vastuun SM-karsinnoissa ja startannee kauteen.

Valmennus: Joonas Huusko & Kari Lindholm

Teksti: Jori Järvenpää

Kirjoittaja toimii SSV:n maalivahtivalmentajana.

Linkit:
Tilastot

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.
oma veikkaus (se ilmainen)
27/09/2015
classic - erä - ssv - ols - tps - oilers - tiikerit - jokerit - heinola - fosu - josba - steelers. OLS ja TPS sijat riippuvat pitkälti millä koostumuksella B:n pelejä pelataan.
niinpä
27/09/2015
Tekis mieli sanoa, että lähes yhtä reisille veikattu kuin karsintojen ennakotkin. No ymmärtäähän sen.
Oma veikkaajaXDXDXD
27/09/2015
Iha tosissaa viet jokereita top 8 joukkoo XD#itkenjanauransaamaanaikaan
Jokerit
27/09/2015
Jokerit tulee olee semmone heittopussi että oksat pois
Jokerit
27/09/2015
Jokerit tulee olee semmone heittopussi että oksat pois.
hifk
27/09/2015
Tuleeko b-junnujen 1divarista ennakkoa?
hifk
27/09/2015
Onko 1divarista tulossa ennakkoa nimittäin B:n osalta?
Sheriffi
27/09/2015
Fosu tulee laittamaan kärkijoukkoeita tiukoille. Ykköskenttä täynnä taitavia yksilöitä ja kakkoskentästä fysiikkaa ei puutu juuri ollenkaan.
Into
27/09/2015
Eikö tässä pitäisi tuoda esille että kirjoittaja toimii yhden näistä joukkueista (maalivahti)valmentajana. Luulisi olevan aika lailla journalistinen itsestäänselvyys.
Han
27/09/2015
Samaa mieltä. Mielestäni on vähintään kohteliasta ilmoittaa kirjoittajan "taustan".

Ja mitä kirjoittaja jätti huomioimatta mm Classicin sekä muiden "liigaseurojen" osalta niin yhtenä miinuksena voisi mainita -: kapea A-rinki ja kevään pelit. Miten pelaajat jakaantuvat, kun miehen syövät A:n kuormasta, A syö B:n kuormasta jne jne.
MOHIKAANI
27/09/2015
FoSun ykkönen loistava, kakkonen erinomainen, mutta kolmosta ei ole olemassakaan... Pitkissä peleissä kolmas erä tulee olemaan melkoinen vuori kiivettäväksi.
Pääkallo.fi
27/09/2015
Kirjoittajan tausta mainittuna nyt. Pahoittelemme erhettämme.
kuubio
27/09/2015
Toivotaan, että Josba, Steelers, Fosu ja Jokerit nuijivat SSV:n maalivahteineen, olisi hyvä näpäytys kirjoittajalle.
opex
27/09/2015
Pöh, ensin toivotaan ennakoita ja kun niitä joku viitsii kirjoittaa, niin porataan mitä ihmeellisimmistä asioista. Väittäisin, että suurinosa sarjaa seuraavista tietää kuka ennakon oli tehnyt maalivahdeista kun paljon puhuttiin. Hyvää työtä Jorilta ja kiitos että jaksat näitä vääntää.

Kyllä näitä voi kirjoittaa muutkin ja laittaa joukkueet/mv:t tai ketä tahansa ja mihin tahansa järjestykseen, että saa haluamansa näköisen ennakon. Ni.
junnu
27/09/2015
olssin mäkinen on -99 ikänen korjakkaapa tonne:)
OPEX:lle...
27/09/2015
Kai tässä kukaan ole "porannut mitä ihmeellisimmistä asioista", mielestäni on ollut ihan asiallinen palaute mitä on annettu. Ei kai "ennakon kirjoittaminen" sinänsä ole itseisarvo...

Omana palautteena antaisin sen kommentin, että suotta noita joukkueita sijoittaa sijoiksiin, koska se antaa juuri näsäviisastelijoille ammuksia eikä se mielestäni ole muutenkaan lisäarvoa tuottavaa tietoa, kun kyseessä on yhden ihmisen subjektiivisesta mielipiteestä... jos välttämättä haluaa "veikata" kun fiksuinta olisi luokitukset 1-4, 5-8, 9-12 tjsp.
Epelit
27/09/2015
Hommat hoituu,kun läheltä liippaa,mä vaa flippaan ja krippaan.
C2?
27/09/2015
Tuleeko C2 ikäluokasta ennakkoa?
S7
27/09/2015
joo ihan paska arvio ja itkuitkua perään, niinku aina! Totuus on, että erä voittaa ja muut tippuu divariin tai haastajasarjaan... mun tausta ssv-fani, niin ei jää epäselväksi...
OK OK OK
27/09/2015
ok! veikkaukset tehty. Hienoo et näitä joku jaksaa.
Tuo idea, pitäis laittaa sijat 1.-4., 5.-8. ja 9.-12. on yes. Nimetään nyt neljä ekaa ja neljä vikaa ja loput jää siihe väliin.

Siispä tästä veikkaamaan:
sijat 1.-4. Erä, Classic, SSV ja TPS
sijat 5.-8. loput
sijat 9.-12. steelers, jokerit, tiikerit ja oilers
Kari.I
28/09/2015
Sijat:
1-4: Classic, TPS, SSV, Erä
5-8: Josba, Oilers, Sb Heinola, Ols
9-12: Fosu, Tiikerit, Jokerit, Steelers

Näin helppoa!
Fosun Pelaaja
29/09/2015
ei meil oo mitää hätää :) meitä on 13 kenttä pelaajaa
Haki4ever
07/10/2015
Aika yllätys ettei haki päässy sm sarjaa aika kova nippu niil kummiskin.
Fisu
12/10/2015
Ennakko uusiksi: FoSu taitaa viedä kultaa tällä kaudella. Classic pääsi kotonaan vielä helpolla, kun Koppanen oli kipeänä, Lahden Atte edarin mukana ja Kainulaisen Veeti C1SM-porukan sarjapelissä. Tasan kaksi kenttää, mutta onneksi myös valkku meni edarin mukaan, eikä siis ollut häiritsemässä todellisia pelimiehiä turhilla fläppipiirroksillaan. Katotaan nyt, että otetaanko sitä enää tuonne penkin taakse turhia jorisemaan...
Se oikea veikkaus
18/10/2015
1-4: Ssv, Erä, Classic, Tiikerit
5-8: Ols,Tps, Fosu, Jokerit
9-13: Steelers, Oilers, Sb Heinola, Josba
hä?
02/11/2015
Mitä ihmettä tuolla kärjessä tapahtuu?!!
Fisu
02/11/2015
Fosun pojat on vaan päättäneet näyttää ennustajille taivaan merkit. Koppasen tehotkin alkaa taas olemaan normaalitasolla, joten sairastelut on vihdoin takanapäin.
Luomupallo
03/11/2015
Fosun peli on arvotuksellista. Ikinä ei tiedä millaisella pelityylillä he peliä lähtevät pelaamaan. Se tuo haasteen jokaiselle joukkueelle #luomupallo
Fisu
04/11/2015
Arvoituksellisuus johtuu varmaankin valmentajavariaatioista, kun vastuuvalmentaja on kuitenkin sidoksissa ensisijaisesti edariin. Kesä siinä meni treenatessa kokonaan ilman valmentajaa tai edes tietoa joukkueen kasassapysymisestä. Onneksi Lehtonen suostui venymään vielä tähänkin pestiin ja joukkue sai mahdollisuuden näyttää kyntensä. Materiaali on porukassa kapea, mutta onneksi vain lukumäärältään. Leveyttä löytyy taidossa ja sitoutumisessa. Kausi on vasta aluillaan, mutta tuskin mikään joukkue enää aliarvioi pientä maalaisseuraa.
Yllätys
10/11/2015
Kiitos ennakosta. Oli hyvin kirjoitettu ja tarkastelen tätä jälkiviisaana kun muutama kierros on pelattu. Erä, Classic, SSV oikeilla sijoilla ja kuten mainittua FOSU melkoinen yllättäjä. Toki olen nähnyt joskus FOSU -99 jengin pelaavan ja tekivät kyllä vaikutuksen osaamisellaan. Se että ovat näin hyvin pelanneet on yllättänyt kyllä kaikki.

Oilers on ollut vaikeuksissa mitä olen nähnyt otteluita. Samoin Steelersin materiaali ei riitä 98-jengejä vastaan.

Tämä viikko näyttää paljon joukkuiden voimasuhteista. Sarjan paras ykkösketju kohtaa sarjan parhaan joukkueen (Tiikerit - SSV) ja Erä mittaa FOSU:n syyskunnon.

Näiden otteluiden jälkeen ollaan taas paljon viisaampia. Onhan tämä raakaa kun mielestäni (mitä näin karsintoja) niin Indians ja M-Team ovat täysin tasaveroisia joukkueita sarjan häntäpään kanssa.
HESSU
26/11/2015
Fosulla ei ole mitään pelityyliä, niinkuin ei valmentajakaan. Mitä nyt Lehtosta on seurannut hän ei valmenna vaan joukkue (myös edari) tekee/pelaa kentällä miten parhaakseen näkee. Kova nippu taitavia pelaajia sekä oma luovuus pelissä.
Suurin osa pelannut kauan yhdessä joten peli kulkee.
Onnea jatkopeleihin, hienosti on jätkät pelannut.
Jukkis
26/11/2015
Ei ole ylläri, että SSV on piikkipaikalla, mutta Fosun menestys on ROCK!!
Kärjen ja häntäpään erot ovat isot. SSV on tehnyt 8 ottelussa 60 maalia enemmän kuin Jokerit ja päästänyt 40 maalia vähemmän kuin Oilers

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.