Piinapenkissä salibandyn rääväsuu – ”Kuinka positiivista palautetta tästä haastattelusta tulee kommenttiosiossa?”

Kuva: Mika Hilska

Kuva: Mika Hilska
Kuva: Mika Hilska

Toni Lötjönen on suomalaisissa salibandypiireissä hahmo, joka herättää tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Ex-maalivahti tunnetaan varsinkin sosiaalisessa mediassa mellastavasta Ylijohtava-alter egosta, jonka räväkät mielipiteet vaativat ajoittain hiukan sulattelua.

Pääkallo.fi jututti Lötjöstä viime viikonloppuna katusählytapahtuman yhteydessä. Nykyisin kehonrakennukseen keskittynyt entinen liigapelaaja urakoi kaksi ottelua Kampin Narinkkatorilla järjestetyssä tilaisuudessa. Perheenisän kesä on ollut miehen omien sanojen mukaan varsin lomapainotteinen.

– Lomailua pitkälti. Juhannukseen asti kotimaassa ja sen jälkeen Ruotsin visiitti. Siellä oltiin kuukauden verran. Perheen kanssa oleilua ja lomailua. Siinä se, sanaili Lötjönen.

Miesten Salibandyliigan alkuun on enää kolme viikkoa. Tulevalla kaudella nähdään yksi massiivinen uudistus, kun finaalisarjat vaihtuvat yksittäiseen mittelöön. Lötjösen mukaan tulevassa kaudessa on paljon mielenkiintoisia piirteitä.

– Mielestäni tuleva kausi vaikuttaa varsin hyvältä. Siinä on riittävästi uusia juttuja. Ensinnäkin tulee mieleen tämä yksittäinen finaali. Se on iso muutos nyt kun on valittu, että sillä mennään. Itselläni oli pitkään sellainen 50/50 ajatus siitä, että kumpi on parempi. Viime vuosina on ollut myös hyviä finaalisarjoja. Nyt kun valinta on tehty, niin mielestäni lajiväen pitää asettua sen taakse. Pitää yhdessä saada tapahtumasta niin hyvä kuin mahdollista. Tietysti siinä on vielä monta ottelua sitä ennen.

– On siellä tietysti muitakin hyviä juttuja. Mika Kohosen paluu kiinnostaa tiettyjä medioita eri tavalla. Pitkän aikaa oli sellainen SSV:n dynastia, mutta muutama viime vuosi on näyttänyt, että nykyliigassa on hyvä neljän joukkueen mestarisuosikkiryhmä. Nyt näkisin, että siihen saattaisi tulla vielä jopa pari haastajaa lisää, arvioi Lötjönen.

Kuva: Mika Hilska
Kuva: Mika Hilska

Lötjönen on viime kausina ollut tuttu näky myös salibandylähetysten kommentaattorina. Tulevan kauden lähetyksistä hän pystyy valottamaan ainakin hiukan, ja uusia asioita on tiedossa.

– Yle jatkaa ja se on isolle yleisölle tärkeä asia. Itse katson asiaa kuitenkin laji-ihmisen silmin. Käsittääkseni ISTV jatkaa, Veikkaus TV jatkaa ja sitten mahdollisesti liiga itse näyttää jonkun kanssa jotain pelejä, mutta siitä ei ole varmuutta. Sen tiedän, että muutamissa lähetyksissä olen itsekin mukana ja vähän kattavammin pyritään tekemään tulevalla kaudella. Siten, että mukana on studiota ja muuta. Toistaiseksi konseptit ovat vielä työn alla, kommentoi Lötjönen.

Kuten todettua, niin ensi kauden mestariksi on useampi potentiaalinen ehdokas. Mielenkiintoisen lisämausteen tuo tietysti pidemmät pudotupelisarjat ja yksittäinen finaali.

Mikä joukkue juhlii mestaruutta keväällä?
– Otetaan tähän tällainen selkeä vastaus, että anonyymit saavat kirjoitettavaa. Viikingit on ensi kauden mestari, vastasi Lötjönen, tai siis Ylijohtava tyylilleen uskollisena.

Kuten alkuun jo mainittiin, niin Lötjönen on luonut itselleen somepersoonan. Ylijohtavalla on Facebookissa oma sivu, jolla on yli 700 tykkäystä. Twitterissä Lötjösellä on yli 3800 seuraajaa, joka on varsin kova määrä varsinkin salibandypiireissä. Provokatiivisia totuuksia laukova Ylijohtava tuntuukin nauttivan suosiota yli lajirajojen.

Miten somehahmo Ylijohtava eroaa Toni Lötjösestä?
– Aika paha. Ehkä se helpottaa vähän kommentointia, että sillä Ylijohtavalla on vähän paksumpi selkänahka. Ylijohtava kerjää somessa anonyymien haukkumisia ja tikareita selkään. Alter egon takana ei ole ehkä niin paksu selkänahka, analysoi Lötjönen mietteliäänä.

Lötjönen tunnettiin jo pelaajaurallaan varsin räväköistä kommenteista. Ainakin Pääkallo.fi:n kommenttipalstalla Lötjösen kommentit ja kirjoitukset ovat ajoittain herättäneet paljonkin närää. Edellisestä vastauksesta voi päätellä, että näin on ehkä ollut tarkoituskin.

Kuva: Mika Hilska
Kuva: Mika Hilska

Ylijohtava kun usein yrittää päästä ihmisten ihon alle, niin miten pääsee Toni Lötjösen ihon alle?
– Sinne on varmasti aika paljon helpompi päästä. Harvemmin Lötjönen joutuu sellaisiin tilanteisiin. Kuitenkin uskoisin, että yritän olla aika pidetty henkilö monissa piireissä. Toni Lötjönen ei taida joutua sellaisiin tilanteisiin, että kenenkään tarvitsisi mennä sen ihon alle, hän arvioi.

Eri lajiliittojen ja sarjojen kattojärjestöt saavat Suomessa usein negatiivista palautetta milloin mistäkin asiasta. Tässä asiassa salibandy ei tee poikkeusta. Lötjönen on myös antanut oman osansa omalla tyylillään, mutta pyrkinyt viime vuosina ehkä hiukan rakentavampaa kritiikkiin.

Olet arvostellut vuosien varrella julkisesti Salibandyliittoa ja Salibandyliigaa. Mitkä on sellaisia asioita joihin kaipaisit eniten parannettavaa?
– Mielestäni olen tietyissä tilanteissa kehunutkin, Lötjönen puolustautui heti kärkeen.

Kun haastattelija lisäsi väliin, että positiivisiin seikkoihin päästään vielä, niin vastaus oli lopulta varsin pitkä.

– Tietyllä tapaa ne ovat pieniä asioita, joita pitäisi lähteä parantamaan. Tällä hetkellä ei ehkä ole yhtä pääasiaa, joka pitäisi tehdä paremmin. Tällä hetkellä yksi asia on se, että pitäisi jalkautua enemmän. Ollaan nyt esimerkiksi täällä katusählytapahtumassa, ja täällä ei näy Salibandyliiga millään tavalla. Täällä on kuitenkin paikalla paljon laji-ihmisiä. Se menee tietenkin myös seurojen piikkiin. Ainoa seura mikä täällä on paikalla on Seagulls (Korisliiga), joka on tuossa Kampin kauppakeskuksessa isolla meiningillä. Täällä on kuitenkin satoja potentiaalisia laji-ihmisiä kiinnostumaan jostain seurasta ja Salibandyliigasta.

– Seuraava haaste, jonka tiedän olevan tietyllä tapaa iso, on päästä sille tasolle, jolla tällä hetkellä ainoastaan Liiga (jääkiekko) on. Eli päästä tavallisen ihmisen tietoisuuteen ja saada ihan tavalliset ihmiset sinne katsomoon. Siinä on aika paljon kyse seurojen ja liigan yhteistyöstä. Tiedän, että se ei ehkä toimi tällä hetkellä tarpeeksi hyvin. Se on ehkä se suurin kritiikki, että seurojen ja liigan yhteistyö ei ole vielä sillä tasolla mitä sen pitäisi olla, analysoi Lötjönen.

Sitten se positiivinen palaute.

– Olen nähnyt ja olen näkevinäni, että liigalla on sellaista tietynlaista rohkeutta. Uskalletaan lähteä omaan suuntaan, kuten esimerikiksi tämä yksittäinen finaali osoitti. Tuntuu, että se sai jopa enemmän vastustusta, mutta silti se puskettiin läpi. On tehty rohkeita kokeiluja, kuten vaikka nämä playoutit. Vaikka se oli yhden kauden mittainen kokeilu ja sai paljon kritiikkiä, niin silti se tehtiin. Tällaista rohkeutta on nähtävissä. Sitä voisi olla jopa pikkuisen enemmänkin. Noilla kokeiluilla voi löytyä jonkinlainen jackpot. Jos sitä aina vaan laahaa sillä perusmeiningillä, niin sillä tavalla se ei löydy.

– Isoimman positiivisen palautteen annan muutamista henkilöhankinnoista. Esimerkiksi joku Henrikssonin Juhani on aivan loistava henkilö lajin kannalta. Monissa tv-lähetyksissä on ollut loistavia selostajia ja toivotaan, että ne pystytään pitämään lajin parissa. Aina on se pieni pelko, että isommat toimijat vie ne meiltä, hehkutti Lötjönen.

Kuva: Mika Hilska
Kuva: Mika Hilska

Salibandyn kasvupotentiaali lajina on asia joka on puhuttanut koko lajin historian ajan. Lajinäkyvyyden kasvu vaatii nimenomaan rohkeutta ja sitä, että uskalletaan olla erilaisia. Lötjösen mukaan salibandyn pitäisi pyrkiä olemaan valtakunnan kakkosjoukkuelaji seuraavan kymmenen vuoden sisällä.

– Suomessa pystyy haastamaan kaikki muut lajit paitsi jääkiekon. Tietysti voidaan laittaa mitä vaan aikaperspektiiviä. Jos puhutaan kuitenkin vaikka 10-15 vuodesta, niin kaikki muut lajit on haastettavissa ja pitääkin lähteä siitä, että salibandy on 5-10 vuoden päästä tämän valtakunnan kakkoslaji joukkuelajeista, linjasi Lötjönen.

Pitkin haastattelua on sivuttu Lötjösen toista minää, eli Ylijohtavaa. Siinä missä nykyaikana ainakin osalle sosiaalisen median hahmot ovat joillekin eriskummallisia, niin esimerkiksi alter egojen käyttö ei ole sinällään mikään uusi asia. Joillekin roolihahmo saattaa jäädä liikaakin päälle ja todellisen persoonan sekä luodun hahmon välillä hämärtyy.

Vaikka Lötjönen avoimesti myöntää, että hahmon ja todellisen henkilön välillä on selkeä ero, niin kyse ei ole kuitenkaan mistään Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde -tyyppisestä ristiriitaisuudesta, vaan ainoastaan tyylissä on eroa.

Tässä vaiheessa on hyvä kysyä, että kumpi vastaili tämän haastattelun kysymyksiin: Toni Lötjönen vai Ylijohtava?
– Luulen, että nämä henkilöhahmot eivät lajimielipiteiltään eroa. Lötjönen uskaltaa vastata kysymykseen yhdestä finaalista tai mistä vaan yhtä lailla. Siinä ei ole eroa, mutta totta kai Ylijohtavan brändiin kuuluu se, että vastataan hiukan värikkäämmin, sanaili Lötjönen.

Koska mukana on myös tämä värityskirjaelementti, niin loppuun on pitää vielä kysyä, että kuinka positiivista palautetta tämän haastattelun vastaukset keräävät kommenttikenttään asteikolla 1-10?

– 10. Ei tule yhtään negatiivista kommenttia. Tämäkin kausi mennään posin kautta, päätti Lötjönen loppukesän auringonpaisteessa tehdyn haastattelun.

5 comments

  1. Jou. Eka kommentti on ainakin positiivinen! Hyvää settiä lödeltä/ylijohtavalta. Ja mestarin veikkasi täysin oikein!!!

  2. Ilmaisen itseäni YLIpositiivisesti tämän jutun luettuani ja kommentoin, että se on muuten Tepsin joukkue, joka nostaa ensi keväänä kannuja uuden kotihallin kunniaksi 😉

  3. Pidän Lötjösen ajatuksesta, että salibandy voi haastaa kaikki muut lajit. Ajatelkaa: äärimmäisen helposti lähestyttävä laji, jota kaikki ovat pelanneet esim. koulussa. Tarvitaan silti konkreettisia ehdotuksia ja parannusideoita asioiden eteenpäinviemiseksi. Kuinka päästään tilanteeseen, jossa salibandyn näkyvyys ja tunnettavuus jyrää vuonna 2025?