Suomen parhaana palkittu Manninen: ”Ruotsi ei joutunut tekemään maaliensa eteen isoa työmäärää”

Kuva: Salibandyliiga

Kuva: Salibandyliiga
Kuva: Salibandyliiga

Suomen parhaana 7-9-tappiossa palkittu Jami Manninen harmitteli ottelun jälkeen parhaan pelaajan palkinto kädessään Suomen tekemiä virheitä. Ennen sunnuntaita Ruotsin liigan pelaajat liittyvät ryhmään Malmössä.

– Teimme läpi ottelun paljon henkilökohtaisia virheitä. Kaveri teki yhdeksän maalia, mutta ei joutunut tekemään niiden eteen isoa työmäärää, Manninen sanoi ottelun jälkeen samalla valotaululle katsellessaan.

Suomen riveistä puuttuivat kaksoismaaottelun ensimmäisessä osassa Vantaalla Ruotsin Superliigassa pelanneet pelaajat. Tero Tiitu seurasi ottelua katsomosta, ja muut liittyvät ryhmään Malmössä ennen sunnuntain toista kohtaamista.

– Me nuoremmat emme tänään pystyneet hoitamaan kuuttakymmentä minuuttia kunnolla, Manninen manasi.

Suomen ykköskentällinen Peter Kotilainen – Joonas Pylsy – Manninen puolustajinaan Nico Salo ja Jonne Junkkarinen oli Suomen paras koostumus. Viime kauden jälkeen Sveitsin WIler-Ersigeniiin siirtynyt Manninen osui kahdesti ja Pylsy kerran.

– Pelasimme jo keväällä yhdessä. Meillä on Happee-historiaa taustalla. Meillä on hyvä leiri alla ja siellä kulki aika hyvin.

– Maajoukkueessa on aina hyvä meininki, mutta etenkin nyt kun pelaa ulkomailla, niin on hienoa nähdä jätkiä leireillä.

4 comments

  1. Peter Kotilainen – Joonas Pylsy – Manninen puolustajinaan Nico Salo ja Jonne Junkkarinen

    Nyt on joku lukenut Säbänderuksen ajatuksia, ja koonnut huippukentällisen.
    Tämä viisikko olisi pitänyt koota jo pari vuotta sitten. Siinä on menoa, tehoa, tekemisen meininkiä ja tulosta!

  2. Säbänderus, juuri näin. Nyt nähtiin jo rohkeampaa peliä, muutamat vielä peruutteli vanhaan tyyliin. Tälläinen peli saa myös yleisön syttymään. Nuoremmille nyt vastuuta ja konkarit katsomoon!

  3. Petteri joo haastaa hyvin, mutta liian usein menee totaaliseksi yksin puskemiseksi. Monipuolisuutta on perään kuulluttanut, no ehkä sitä on tullut, ei aina vedä öögät kiinni joka mestasta. ´Kaikesta näki, että Ruotsi vaan pärjää puolilla valoilla…