Liigat

TOP 5: Naisten Salibandyliigan parhaat pelaajat

16.09.
2015
1 Kommentti
25
Liigat
NST:n paitaan palannut Tiia Ukkonen on rankingin viidennellä sijalla.  Kuva: Jari Turunen

NST:n paitaan palannut Tiia Ukkonen on rankingin viidennellä sijalla. Kuva: Jari Turunen

Naisten Salibandyliiga menetti yhden suurista tähdistään, kun maajoukkuepuolustaja My Kippilä siirtyi Ruotsiin ja Rönnbyn paitaan. Pääkallo.fi arvioi, ketkä ovat alkavalla kaudella naisten liigan viisi parasta pelaajaa.

5. Tiia Ukkonen, NST
Kokenut paluumuuttaja palasi kotiin ja Lappeenrannan sinivalkoiseen asuun Sveitsin vuosien jälkeen. NST:n kaikkien aikojen pistenainen on pelannut viime vuodet puolustajan paikalla, mutta hyökkääminen ja pistetehtailukin onnistuu edelleen tarvittaessa. Alkavalla kaudella pelipaikka vaihtelee joukkueen tarpeiden mukaan. 31-vuotias savitaipalelainen tuo rutiinia, selkärankaa ja voittamisen kulttuuria roppakaupalla NST:n koppiin, ja hän saattaa olla aiemmin puuttunut palanen Etelä-Karjalan ylpeyden kannujahdissa. Ratkaisi NST:lle mestaruuden keväällä 2006.

Jonna Mäkelä päätti ulkomaankiertueensa Ruotsin mestaruuteen keväällä. Kuva: perwiklund.se

Jonna Mäkelä päätti ulkomaankiertueensa Ruotsin mestaruuteen keväällä. Kuva: perwiklund.se

4. Jonna Mäkelä, NST
31-vuotias tuore Ruotsin mestari on maajoukkueen ja liigan paras maalivahti. Aloitti viime kauden Lappeenrannassa, mutta siirtyi kesken kauden takaisin vanhaan seuraansa Moraan. Se osoittautui nappiratkaisuksi, sillä seura voitti keväällä mestaruuden Globenissa. Olkapää on kolhiutunut vuosien varrella pesäpallon ja salibandyn parissa, ja edessä on varmuudella viimeinen kausi. Viime viikolla Ruotsin maaottelussa nollannut Mäkelä haluaa auttaa viimeisenä palveluksenaan Suomen ja NST:n voittamaan kaiken, mitä voitettavissa tällä kaudella on.

Eliisa Alanko on taas tehnyt sen, minkä parhaiten osaa: maalin. Kuva: perwiklund.se

Eliisa Alanko on taas tehnyt sen, minkä parhaiten osaa: maalin. Kuva: perwiklund.se

3. Eliisa Alanko, Classic
Kolmella edellisellä kaudella yhteensä 133 (56+41+36) runkosarjaosumaa nakutellut vanhempi Alanko on kliseisesti maalintekijä Jumalan armosta. Jaksaa hakeutua paikkoihin, liikkuu hyvin, haastaa ja osaa ampua hankalammistakin paikoista yllättävästi. Sitoutunut lajiin pitämällä välivuoden koulusta kotikisojen takia, ja voi hyvinkin olla ratkaisemassa Suomelle kultaa Hakametsän jäähallissa MM-finaalissa.

Elina Kujalalla on iso ruutu niin SB-Pro:n kuin maajoukkueenkin riveissä. Kuva: perwiklund.se

Elina Kujalalla on iso ruutu niin SB-Pro:n kuin maajoukkueenkin riveissä. Kuva: perwiklund.se

2. Elina Kujala, SB-Pro
Toissa kaudella uuden piste-ennätyksen 44+39=83 latonut nurmijärveläisten kapteeni naputteli viime sesongilla maltillisemmat 51 (24+27) paunaa, ja hän on edelleen liigan kärkipelaajia. SB-Pro on taas haastajan asemassa viime kevään hopean jälkeen, ja Kujalalla on iso rooli niin seurajoukkueen kuin maajoukkueenkin tähtipelaajana. Tekee töitä paljon kahteen suuntaan, on riittävän ilkeä ja fyysinen ja osaa niin viimeistellä kuin tehdä peliäkin.

Veera Kaupin (kesk.) otteita kannattaa mennä katsomaan naisten Salibandyliigassa. Kuva: Jari Turunen

Veera Kaupin (kesk.) otteita kannattaa mennä katsomaan naisten Salibandyliigassa. Kuva: Jari Turunen

1. Veera Kauppi, Koovee
Ehkä rohkea veto, mutta viime syksyn nelostila tässä rankingissa vaihtuu nyt ykkössijaan. Otti jälleen ison harppauksen eteenpäin pelissään viime kaudella, ja kantoi yhdessä kaksossiskonsa Oonan kanssa tamperelaisia harteillaan. Näkee ja tekee kentällä asioita, joita muut eivät joko näe, ymmärrä tai osaa tehdä. Häikäisevä pelaaja vasta 18-vuotiaaksi, ja maajoukkuepaikka löytyy myös jalkapallon puolelta. Haluaa kotikisoihin, joten täysi hönkä on päällä heti kauden alusta lähtien. Tekisi ehkä vielä enemmän pisteitä, jos saisi pelata kärkijoukkueessa ja huippuviisikossa.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi

Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.


Vili
17/09/2015
Mielenkiintoinen lista. Näitähän olisi varmaan lähes yhtä monta kuin on listojen tekijöitäkin, tässä hyviä valintoja. Omalla listallani olisi mukana Classicin Nina Rantala. Vaikeampi sitten kyllä valita, kuka pääkallon listalta putoaisi pois.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.