Blogit

Blogi: Mihin lahjakkuus riittää?

27.10.
2015
21 Kommenttia
53
Blogit
Happee-pakki Jaska Kuneliuksen mainiot bloggaukset Keskisuomalaisen sivuilla ovat keränneet kiitosta. Jatkossa Kunelius bloggaa myös Pääkallossa. Avaustekstissään Kunelius tarinoi lahjakkuudesta. Kuva: Jari Turunen

Happee-pakki Jaska Kuneliuksen mainiot bloggaukset Keskisuomalaisen sivuilla ovat keränneet kiitosta. Jatkossa Kunelius bloggaa myös Pääkallossa. Avaustekstissään Kunelius tarinoi lahjakkuudesta. Kuva: Jari Turunen

Lahjakkuus on yksi lempiaiheistani urheilussa. Nuorempana koin jopa kateutta lahjakkaita pelaajia kohtaan, etenkin kun pelasin Happeen A-junnuissa ykkösdivaria.

Olen itse syntynyt vuonna 1985, mutta tuossa joukkueessa meitä kasivitosia oli vain 2-3. Ykkös- ja kakkoskentän muodostivat vuosina 88-90 syntyneet pelaajat, esimerkiksi Juuso Heikkinen, Otto Tikka, Joonas Kaasalainen, Paul Kotilainen ynnä muut. Kasivitosten ikäluokka sai näyttöpaikkoja lähinnä kolmoskentässä tai penkin päässä. Mutta mihin saakka lahjakkuus lopulta riittää?

Kateus lahjakkuutta kohtaan on vähitellen väistynyt ja silmät ovat auenneet. Lahjakkuus ei nimittäin itsessään riitä loputtomiin. Se kertoo myös siitä, että Salibandyliigan taso on mielestäni parantunut kuluneiden seitsemän vuoden aikana. Lahjakkuudesta ei kannata olla kateellinen vaan ennemminkin iloinen siitä, että on saanut pelata lahjakkaiden pelaajien kanssa ja seurata heidän kehittymistään seuraavalle tasolle. Jos haluaa mukaan kansainvälisiin peleihin tai tahtoo auttaa joukkuettaan pelaamaan keväällä mahdollisimman pitkälle, pelkät syntymälahjat eivät riitä.

Moni lahjakas junnutähti saattaa tällä hetkellä kulkea nenä pystyssä pikkuseurassaan ja miettiä, että salibandyura on auki taivasta myöden. Voin kuitenkin kertoa, että työnteko ei mene lahjakkaallakaan pelaajalla hukkaan. Esimerkiksi Jami Manninen muokkasi itsestään muutamassa vuodessa kansainvälisen tason pelaajan. Sniper-hyökkääjästä ja maalintekijästä tuli henkisesti vahva ja monipuolinen urheilija. Tämä kuitenkin vaati töitä, sillä aloittaessamme Happeessa Jami oli fysiikan monella osa-alueelle esimerkiksi itseäni jäljessä. Jami paransi juoksukuntoaan juoksemalla ja vietti aikaa kyykkytangon alla ja lopulta pesi minut reilusti kaikissa fysiikkatesteissä. Kun hyvään fysiikkaan yhdistää hyvät lajitaidot, on kokonaispaketti varsin hyvässä kunnossa.

Yleensä pelaajan on hankala itse havainnoida kehittymistään, mutta ulkopuolinen saattaa huomata sen selkeämmin. Mielestäni esimerkiksi Peter Kotilaisen peliä on tällä kaudella ollut ilo seurata. Viime vuosien punttitreenit näkyvät voiman lisääntymisenä. Ennen linnunluista pelaajaa riepoteltiin ja siirreltiin toisinaan sivuun lahjakkuudestaan huolimatta, mutta nyt Peter parhaimmillaan juoksee vastustajan pakkien yli ja ottaa kontaktit miehekkäästi vastaan. Petri Kauko taas hankki uralleen useita lisävuosia laittamalla kroppansa rasvattomaan kuntoon muutama vuosi sitten. Helpolla se ei tullut, vaan rahkapurkit tulivat miehen ruokavaliossa tutuiksi. Mutta työntekoa arvostavassa toimintakulttuurissa on helpompi tehdä isojakin päätöksiä.

Esimerkkejä löytyy varmasti lukuisia muitakin ja jokaisesta seurasta. Kaikkia näitä yhdistää kuitenkin yksi asia: lahjakkuus olisi riittänyt. Nämä pelaajat olisivat iskeneet pörssejä ja saaneet pelata Salibandyliigassa myös pienemmällä työmäärällä. Mutta lahjakkuus ei riitä loputtomiin. Pelkkä lahjakkuus ei luultavasti riitä ykköskentän pelipaikkaan, finaaleihin, pörssivoittoihin, MM-kisoihin saati maailmanmestaruuteen. Kunnianhimo ja itsensä kehittämisen halu saavat myös lahjakkaat ihmiset tekemään töitä ja se palkitaan tavalla tai toisella ajan kuluessa. Lahjakkuutta ei kannata haaskata – ei ainakaan silloin, jos joskus halua voittaa.

Työnteolla ja lahjakkuuden ulosmittaamisella on myös suurempi vaikutus. Työnteon esimerkillä on vahva vaikutus joukkueen muihin jäseniin ja koko seuran toimintakulttuuriin. Jos lahjakkaat pelaajat laittavat itsensä peliin, on muiden helpompi seurata. Samalla vaikutetaan koko suomalaisen salibandyn kehitykseen.

Suomi on viime vuosien tuloksien (MM-kisat, Champions cup) perusteella ainakin miehissä selvästi Ruotsia jäljessä. Esimerkiksi monia ruotsalaisia joukkueita ja heidän peliään katsoessaan tulee mieleen, että tuolla joukkueella ja sen pelaajilla ei ole heikkouksia. Salibandyliigassa pystyy pelaamaan monin paikoin pelkällä pelisilmällä, hyvällä laukauksella tai syöttötaidoilla, eli siis lahjakkuudella. Jos emme laajalla rintamalla lähde monipuolistamaan taitojamme, annamme Ruotsille lisää etumatkaa jokaisessa Suomessa pelatussa ottelussa. Lahjakkuus riittää Salibandyliigassa pelaamiseen, mutta ei välttämättä sitä pidemmälle. Pelaajilla on tietysti erilaisia vahvuuksia ja niin pitääkin olla, mutta lahjana saatu hyvä laukaus ei voi olla tekosyy huonolle juoksukunnolle, tai hyvä pelisilmä ei suoraan toimi perusteluna kymmenen kilon ylipainolle.

Mikäli koko lajiyhteisö lähtee mukaan kehittämään itseään, paranee lajin laatu joka sarjatasolla. Homma ei voi mennä niin, että vain Salibandyliigaan nousevia pelaajia vaaditaan tekemään tarvittava määrä töitä lajin eteen. Divarissa, junnuissa ja kakkosen eri lohkoissa on jo nyt paljon seuroja, joissa tehdään hyvää työtä. Näitä seuroja kuitenkin mahtuu Suomeen vielä nykyistäkin enemmän. Jokainen salibandyseura etenkin pienellä paikkakunnalla on samalla näyteikkuna lajille ja vaikuttaa lajin uskottavuuteen. Kova äijä ei ole se, joka on syntymästään lahjakas ja jättää siksi fysiikkatreenit väliin. Kova äijä on sellainen, joka uskaltaa pistää itsensä likoon ja haastaa itseään myös tilanteessa, jossa on mahdollisuus epäonnistua.

Koko salibandyn lajikehityksen kannalta olisi siis tärkeää, että lahjakkaat pelaajat ottaisivat lahjakkuudestaan kaiken irti, ja lahjattomat pelaajat treenaisivat heikkoutensa entistä korkeammalle tasolle. Lajin taso ja kiinnostus yleisön silmissäkin paranee näillä konsteilla, tosin nykyihmisen mielestä ehkä liian hitaalla tempolla. Yleisö haluaa usein nähdä suorituksia, joihin ei itse pystyisi tai mitä kohti voisi itseään kehittää. Yleisö haluaa nähdä urheilijoita, jotka ovat ottaneet selvää siitä, mihin oma lahjakkuus ja omat kyvyt parhaimmillaan riittävät. Se ei tarkoita persoonien karsimista tai samaan muottiin tunkemista, vaan sitä, että pohjat tehdään siihen kuntoon, jotta lahjakkuus pääsee todella kukkimaan ja pelaaja on monipuolinen, jolloin hänen vahvuutensakin pääsevät paremmin oikeuksiinsa.

Jos olette eri mieltä, voitte katsoa vaikka Eemeli Salinin peliä. Puolustajan näkökulmasta kyseisellä härällä on harmittavan vähän heikkouksia.

Lahjakkaat pelaajat, näyttäkää tietä ja käyttäkää jokainen pisara lahjakkuudestanne. Teette samalla palveluksen koko lajiyhteisölle, oli sarjatasonne mikä tahansa. Itse lupaan kehittää mailankäsittelytaitojani lähemmäs Salibandyliigan tasoa etten vetäisi sarjamme nimeä lokaan.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jaska Kunelius
Jaska Kunelius

Kirjoittaja on saarijärveläinen Happeen peruspakki, joka on usein valmis kertomaan mielipiteensä, halusi muut sen kuulla tai ei. Pääkallon blogiosiossa voi tulla kirjoituksia aivan mistä tahansa suojalasien läpi katsomatta. Siviilissä opettaja ja ihminen, kaukalossa jäähyherkkä ja kädetön. Twitter: @jKune


Tyylitaju
27/10/2015
Hard work beats talent, when talent doesn't work hard.
Keke
27/10/2015
Oon aina ihaillut Kuneliuksen ajatusmaailmaa lajista ja jälleen pitää tokaista että loistava kirjoitus. Lajissa on paljon pelaajia jotka pystyvät kuittaamaan puutteelliset lajitaidot rautaisella fysiikalla ja myös niitä jotka kuittaavat heikomman fysiikan rautaisella pelisilmällä/pallotatsilla. Kumpaa sitten pitää enemmän arvostaa on ihan jokaisen itse arvioitavissa. Ne joilla molemmat ovat kunnossa ovat liigassa kovia nimiä ja monesti maajoukkuetasoa.
Michigan9mm
27/10/2015
Pelkkää asiaa.
Perttu Kytöhonka
27/10/2015
Erinomaisen tärkeä aihe. Pienen kiireen keskellä vain lyhyesti, oikeanlainen Mindset on urheilijalle hyvin tärkeä ominaisuus. Vaikka osa siitä voi olla synnynnäistä, ennen kaikkea siihen kasvetaan ja tähän vaikuttavat erityisesti vanhemmat mutta myös valmentajat. Carol Dweckin kirja "Mindset" avaa asiaa aiheesta kiinnostuneille enemmän, mutta tiivistettynä jos haluat lapsesi / pelaajasi uskovan työntekoon - palkitse ja huomioi aina erityisesti prosessia ja halua yrittää kuin lopputulosta.
JZ
27/10/2015
Lahjakkuutta on montaa lajia, mielestäni halu tehdä töitä sekä rohkeus sitouttaa itseään tavoitteisiin jotka ovat sisäsyntyisiä, on myös lahjakkuutta - usein lopulta jopa tärkeämpää, kuin geeneissä saatu nopeus tai koordinaatiokyky.
esimerkki-Erkki
27/10/2015
"Peter parhaimmillaan juoksee vastustajan pakkien yli ja ottaa kontaktit miehekkäästi vastaan." Hetki itkua ja sitten taas miehekkäästi?
Vastauksena otsikon kysymykseen
27/10/2015
Maajoukkueeseen
Lahjakkuus?
27/10/2015
Hienoa tekstiä jälleen Kuneliukselta. Joskus olen pohtinut, että onko olemassa puhdasta lahjakkuutta. Yleensä lahjakkaina pidetyillä pelaajilla on pienestä lähtien aivan valtavat "harjoitusmäärät". Ja sama kertautuu läpi juniorivuosien. Yleensä nämä lahjakkuudet ovat yksin hioneet taitojaan loputtomasti. Viikossa voi olla helposti vaikka kymmenen tuntia enemmän kuin vain joukkueen harjoituksissa käyvällä ikätoverilla. Ymmärrettävästi se näkyy jossain. Joskus nämä ylipainoiset ja laiskat lahjakkuudetkin ovat jaksaneet harjoitella. Tosin silloin sitä ei mielletty harjoitteluksi se oli vain hauskanpitoa. Mutta siis kysymykseen mitä on lahjakkuus. Onko se intohimoa ja loputonta halua oppia uusia temppuja, vai onko joku vain niin lahjakas, että osaa vaikkei olisi koskaan nähnytkään ensimmäistäkään lajisuoritusta?
lahjakkuus
27/10/2015
Lahjakkuus on vähän kakspiippunen juttu. Sitä on, mutta se on mielestäni yliarvostettua. Sattumilla ja intohimolla myös suuri merkitys.

Ylempien sarjojen "ylipainoisilla" pelaajilla on usein hyvä pelisilmä ja pehmeät kädet, koska he joutuvat pienestä pitäen turvautumaan niihin kentällä. Siinä missä nopea pelaaja tottuu juoksemaan tilanteessa vastustajan ohi, niin nuoresta pitäen ylipainoinen/hidas pelaajaa joutuu joka ikisessä tilanteessa käyttämään oveluutta ja taitoa. Tästä syystä nämä ominaisuudet myös kehittyvät vahvuuksiksi. Ei kaikilla, mutta lähinnä niillä, jotka uskaltavat olla luovia.

Jos katsoisi läpi pelaajien historian ihan sieltä syntymästä asti, niin luultavasti jokaisesta pelaajasta löytyisi jokin syy, miksi he ovat "lahjakkaita" tietyissä/kaikissa osaolueissa. Isoin syy varmaan löytyy siinä, että kriittisessä iässä ovat harjoitelleet enemmän ja paremmin kuin muut.
Lahjakkuuden harha
27/10/2015
Lahjakuutta ei ole olemassa.
Nimenomaan se että kuka tekee enemmän töitä tai saa eniten ympäristön tukea on lahjakas. Olympiavoittajista suurin osa on syntynyt vuoden ensimmäisellä kolmanneksella. Miksi? Sitä voi pohtia varmasti monelta kantilta, mutta tutkimusten mukaan perusteltu sillä että lapsen kehitys on päätä huimaavaa ja on suuri merkitys onko alku vai loppuvuodesta syntynyt. Valmentajat sekoittavat lapsen kehityksen monesti lahjakkuuteen.
Lisäksi tuossa aikasemmassa olikin mainittu "työtunnit". Lisäisin itse tähän vielä että monipuolisuus niissä työtunneissa. Se että vaihtaa välinettä, alustaa kokonaan lajia kuin sählymailalla sählypalloa sählymatolla veivaaminen aamusta iltaan. Ja lisäksi niin kuin alussa mainitsinkin ympäristön tuella on valtava merkitys. Keiden kanssa pelaa (mallioppiminen), kannustaako kukaan kotona, arvostaako valmentaja - nämä voi pistää intohimon liekkeihin tai tukahduttaa koko homman.
Lahjakkuuden harha
27/10/2015
Tässä vielä ajankohtainen ja aiheeseen liittyvä tutkimus http://www.hs.fi/urheilu/a1433474684815?jako=0a899810acf27bb14a55549bbab581ce&ref=fb-share
Lahjakkuuden tarha
27/10/2015
Lahjakkuus on olemassa. Sitä on oikea sijoittuminen pelikentällä, pelitapahtumien ennakointi (=pelisilmä), luontainen suunnanmuutoskyky, kimmoisuus, laukauksen tarkkuus pelitilanteessa, yms. yms. Tärkein lahjakkuus on kuitenkin treenaamisen ja itsensä kehittämisen halu, sillä millään noista edellä mainituista ei ole oikeastaan mitään merkitystä huipputasolla (maajoukkue, parhaiden joukkueiden ykkös-/kakkoskentät) ilman fyysistä ja henkistä vahvuutta. Henkistä vahvuutta voi toki olla myös luontaisesti, mutta yleisemmin se on seurausta fyysisestä vahvuudesta ja treenaamisen nostamasta "kipukynnyksestä". Toistaiseksi reikäpallossa fyysinen puoli on lapsenkengissään ja liigaan pääsee huonommallakin treenaamisella, mutta ajan kuluessa kulttuuri tulee muuttumaan väkisinkin. Sääli että sen ajan sini-keltaiset vievät meitä kerran mennessä ja pari kertaa tullessa.
James
27/10/2015
Tottakai lahjakkuutta on. Monenlaista. Ei kaikista tule huippuhyvää pianonsoittajaa, vaikka kuinka harjoittelisi. Ei myöskään painonnostajaa. Tottakai ympäristöllä on jokin rooli siinä missä meistä voi tulla hyviä, mutta geeneillä on iso rooli. Geenit on yhtä kuin lahjat eli lahjakkuus.
James
27/10/2015
Ja mitä ihmeen merkitystä syntymäajalla voi olla olympiavoittajaksi tulemisen kannalta?!
Syntymäajalla?
27/10/2015
Esimerkiksi se, että jos olet loppuvuodesta syntynyt niin turkki pölisee kehitysiässä niin pahasti, että kyllästyt harrastukseen tai valmentajat alkavat laittamaan sinua sivuun? Tapahtuu luonnollista karsintaa ikäluokkajaon seurauksena.
Lahjoja totta kai
27/10/2015
Totta kai liikunnallisesti lahjakkaita ja vähemmän lahjakkaita on. Olen valmentanut junnuja ja aikuisia, työn tekijöitä ja laiskempia. Jo junnuissa lahjakas tekee luontaisesti hommat oikein, osaa arvioida pelin osa-alueita, osoittaa luovuutta ja on sopivasti itsekäs ja epäitsekäs aina pelitilanteen mukaan. Vähemmän lahjakaskin voi oppia toki, mutta ihan huippupelaajaksi kehittyminen vaatii luontaista lahjakkuutta jolta ponnistaa. Mielestäni ei tule liikaa korostaa fyysistä lahjakkuutta suhteessa henkiseen. Jos olet kestävä, fyysisesti vahva, mutta kaahotat kentällä ikään kuin eksyksissä koko ajan, et osaa lukea peliä etkä näe ketjukavereita, niin eipä sinusta voi tulla huippupelaajaa. Minusta ruotsalaiset pelaajat, ok, ovat kookkaita, mutta tuskin muuten sen fyysisempiä kuin meikäläiset. Sen sijaan ovat peliälyltään luovia ja lahjakkaita, taidoiltaan meitä parempia ja toteuttavat taktiikkaa sitoutuneesti olipa tilanne mikä tahansa. Myös luja usko omiin kykyihin ja hyvä paineen sieto ovat sitä lahjakkuutta, millä niitä viime hetken hurritemppuja tehdään.
nulikka
27/10/2015
Nyt on hiukan menneet kirjoittajalla käsitteet sekaisin. Tekniset lajitaidot eivät ole sama asia kuin lahjakkuus. Syöttö-, laukaisutaito tai pehmeät kädet ovat jopa vähemmän kiinni lahjakkuudesta, kuin fyysiset ominaisuudet, joitten kirjoittaja väittää olevan vain sitoutumisen ja harjoittelun tulosta. Pallokosketus on paljon enemmän harjoittelun tulosta, kuin synnynnäiset nopeus tai voimaomineisuudet.

Itse pointti siitä, että teknisesti taitavien pelaajien sitoutuminen myös fyysisten ominaisuuksien parantamiseen on kuitenkin varsin tärkeä.
Markus
28/10/2015
Esim. NHL:ään pääsyn kannalta syntymäkuukaudella on tilastollisesti merkitsevä vaikutus: http://www.theglobeandmail.com/report-on-business/economy/economy-lab/making-the-nhl-does-your-birthday-matter/article1462192/
Jonne Lehtimäki
29/10/2015
Edellisen kirjoittajan mainitsema sivu viittaa artikkeliin, jonka loppupäätelmä on:

"A closer look at Malcolm Gladwell’s “iron law of Canadian Hockey” reveals that birthday cut-offs in pee-wee leagues do not, in fact, predict eventual hockey stardom. The authors find that the Gladwell’s supposed bias levels out once players reach the major leagues."

Eli kyseisen tutkimuksen tulos täysin päinvastainen.
James
22/11/2015
"Olympiavoittajista suurin osa on syntynyt vuoden ensimmäisellä kolmanneksella."

Jotenkin minulle tuli tuosta käsitys, että kyse voisi olla (myös) yksilöurheilijoista, vai oliko kyse nimenomaan joukkuelajeista?

Ottakaapas joku ikäluokkajoukkue läheltänne ja tarkistelkaa syntymäaikoja. Veikkaan ettei alkuvuodesta syntyneet ole mitenkään havaittavalla erolla niitä joukkueen isoimpia ja taitavampia. Kehitysvaiheetkin (murrosiät ym.) ovat jokaisella niin erilaiset ja tulevat eri vaiheissa lapsuutta.
HANNU
25/03/2016
Lahjakkuus on sitä, että osaa keksiä itselleen mieleisen tavan treenata tuntikausia samaa asiaa.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.