Blogit

Blogi: Yhteinen lajihyvä

13.10.
2015
3 Kommenttia
6
Blogit
Jori Järvenpää bloggaa Pääkallo.fi:ssä salibandyn juniorisarjoista, maalivahdeista ja lajin valmennuskulttuurista.

Jori Järvenpää bloggaa Pääkallo.fi:ssä salibandyn juniorisarjoista, maalivahdeista ja lajin valmennuskulttuurista.

Kun Pääkallo.fi:n kanssa tuli niin sanotusti puheeksi bloggaaminen sen kovan luukuoren suojassa, oli myönteiseen päätökseeni käyttämäni aika lyhyt.

Pääkallo.fi tuottaa nuorelle lajille ajantasaista mediakulttuuria, jota ilman seuraavat askeleet lajin yhteiskunnallisessa merkityksessä on raskaampi ottaa. Toki tuolle mediamarkkinalle mahtuisi enemmänkin toimijoita, mutta Pääkallo.fi:n suureksi vahvuudeksi on katsottava sen aktiivisten salibandyn kynäniilojen kokoava vaikutus. Useampi Pääkallo.fi:hin kirjoittava tarinoi ja vaikuttaa myös toisaalla.

Näin on ollut laita myös allekirjoittaneen.

Kun sitä on aina egosentrisesti kuvitellut ja uskotellut itselleen olevansa haka sanojen kanssa, oli jokunen vuosi sitten paikallisen juniorijoukkueen lajivalmennukseen mukaan hypätessäni oikeastaan vain ajan kysymys, että edesottamuksiamme lähestyisin kirjaillen. Syntyi sisältöä, jonka voi suurella ilolla olevan arkipäivää monessa juniorijoukkueessa ympäri maan: otteluraportteja.

Yksittäisen joukkueen kaukalotapahtumiin keskittyvät reportaasit ovat parhaimmillaan oiva dokumentaatio joukkueen tarinasta. Niiden kautta karvas kalkki ja menestyksen mesi maistuvat kielen päällä silloinkin, kun junioripelivuosista on muutoin jäljellä ainoastaan virttyneitä pelipaitoja varaston perällä. Huomaan itsekin palaavani muutaman vuoden takaisiin ottelukertomuksiimme; kuin kokemaan ajat uudestaan. Onnekseni olen kaiken tuolloin joukkueen nettisivuille kirjailemani aineiston säästänyt, sillä joukkueen tarinan päätyttyä menneenä keväänä poistui eetteristä myös ottelukertomukset.

Pääasiassa otteluraportteja kiiteltiin ja niihin käytettyä aikaa arvostettiin. Tiedän itse niin tekeväni, on ottelukertomuksen näkökulma sitten mikä tahansa. Suorastaan malttamattomana odotan seuraamieni juniorijoukkueiden kertomuksia – ja useampi erinomainen esimerkki tuon saran hoidosta löytyykin. Se, olenko itse ollut raportoidussa ottelussa paikalla, on täysin yhdentekevää suhteessa mielenkiintooni. Hyvä raportti avaa usein täysin uusia näkökulmia käytyyn taistoon ja auttaa ottelun hurmaan hautautunutta satunnaista katsojaa kertaamaan yksityiskohtia.

Juniorisalibandyn semisuurkuluttajana toivon ja suuresti arvostan otteluraportteja, edes lyhyitä sellaisia. Ja kaikkein tärkeimpiä ne ovat junioreille itselleen: pienikin fiilistely ja huomio saavat aikaiseksi lisävärinää siihen kuuluisaan omaan tekemiseen.

Oma otteluraporttien kirjailemiseni tuli päätökseen, kun taipaleeni kyseisen ryhmän matkassa saavutti myös päätepisteensä. Varmasti joku oli tarkkaillut kirjoittamieni juttujen sävyä ja laskenut kuinka usein kutakin pelaajaa raporteissa mainittiin. Niitä otteluraportoinnin sudenkuoppia. Itse ratkaisin tarpeeni laajentaa lähestymiskulmia yksittäisen joukkueen ulkopuolle viemällä kirjoitukseni itsenäiseen blogiin. Tämä vapautti kirjoitusviettini tarkastelemaan juniorisalibandyn sarjoja hitusen laajemmin. Samalla paljastin julkisesti rintakehäni arvostelijoiden keihäille. Seikka joka kaikkeen avoimesti sosiaalisessa mediassa kirjoittamiseen kuuluu, mutta jonka kanssa – kaiken siihen käytetyn ajan ja paneutumisen huomioiden – on aika ajoin kirvelevämpi elää. Tunkin tallessa pitämiseen on kutkutuksia kehottaa. Usko yhteiseen lajihyvään saa kuitenkin jopa auttamaan sen tunkin käytössä.

Juniorisarjoista kirjoitetaan yleisesti aivan liian vähän. Joukkueiden omat kirjoitukset luovat tyhjiöön täytettä, mutta objektiivisuus on tuolloin helppo kyseenalaistaa, vaikka siihen olisi selkeä pyrkimys ja taito. Yleisen kirjoittamisen suhteen hankalaa on se, että kaikille sitä yrittäville on löydettävissä jokin linkki kyseisen sarjan yksittäiseen joukkueeseen – jos sen löytää haluaa. Siksipä olisikin enemmän syytä suhtautua yleisen kirjoittamisen yrityksiin myötämielisemmin. Nähdä metsä puilta niin kirjoittaessa kuin lukiessa.

Pääkallo.fi:n junioriennakot ovat järjestäen joidenkin kyseiseen sarjaan linkittyvienn toimijoiden kirjaamia, mutta nimettä julkaistuja. Puhtaan objektiivista vähintään auttavan tietämyksen omaavaa ei edes löytyisi. Pääkallo.fi:lle tilaustyönä kirjoittamani ennakot nimelläni peräti toivoin julkaistavan, sillä haluan uskoa ”maineeseeni” ikäluokkien innostuneena yleistarkkailijana, joka osaa olla myös enemmän kuin kriittinen itseeni linkittyvien joukkeiden suhteen.

Juniorisarjoista yleisellä tasolla kirjoittaminen on luonnollisesti haastavaa myös sarjojen riittävän ja intensiivisen seuraamisen suhteen – varsinkin kun se ”oma joukkue” ottaa aina oman aikansa. Tällöin informaation kerääminen tukeutuu myös toisen käden tietoihin. Vankasta pyrkimyksestä huolimatta sarjapelejä voi nähdä vain rajallisesti; varsinkin jos seurannassa olevia sarjoja on useampia. Siksipä kirjoitettua sisältöä on toivottavaa täydentää ja näkökulmaisesti laajentaa dialogina tekstin kanssa. Siihen esimerkiksi Pääkallo.fi antaa oivan mahdollisuuden.

Itse olen nähnyt kauden 2015-2016 aikana tätä kirjoittaessani (lokakuun alussa) 18 täysimittaista ja 35 turnausmittaista junioriottelua poikien A-, B-, C1- ja C2-ikäluokista. Kalenterissa odottaa vielä vähintään sellaiset 80 koitosta lisää. Näistä palttiarallaa 135 ottelusta nykyisen seurani juniorijoukkueiden pelejä kertynee sellaiset 65 prosenttia – eli sen ”objektiivisemmankin” näkökulman rakentamiseen riittää vielä tapahtumia. Mikäli siis otteluiden näkeminen tekee tässä suhteessa autuaaksi.

Kun salibandyn parissa panoksensa käytännön valmennuksessa haluaa antaa, on se marginaalia lukuunottamatta tehtävä aina jonkin seuran väreissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö yleisen lajihyvän ja yksittäisen nuoren urheilijan hyväksi olisi mahdollista puhaltaa yhteen hiileen huolimatta siitä minkä värisissä verkkareissa halleilla törmäillään. Se on osa lajikehityksen edellyttämää objektiivisuutta. Välittyy se sitten esimerkiksi kirjaimina näyttöpäätteellä, laajana kirjona seurattavia otteluita tai rakentavalla dialogilla, jossa nuori urheilija ja laji ovat keskiössä. Asenne. Ratkaisee. Aina.

Jatkossa yhteistä lajihyvää pyrin raapaisemaan niin B- ja C1-poikien SM-sarjojen edistymisen seurannan merkeissä kuin yleisin lajin toimintakulttuuriin ja juniorivalmentajuuteen liittyvin teemoin.

Hyppää lajihyvän kierteeseen!

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jori Järvenpää
Jori Järvenpää
Kirjoittaja on Espoossa asuva maalivahtivalmentaja ja salibandyn tarkkailijasielu, jonka valmennuspanos on nykyisin SSV:n junioreiden käytössä. Siviilitöikseen opettavan salibandyn suurkuluttajan "lempilapsiin" kuuluvat poikien 1999- ja 2000-ikäluokat, joiden matka pelaajapolulla on tullut tutuksi niin seura- kuin ikäluokkatasolla. Erityistarkkailussa kaudella 2015-2016 ovat B-poikien ja C1-poikien SM-sarjat sekä maalivahteihin ja valmennuskulttuuriin liittyvät kysymykset.
Kari.I
14/10/2015
Hienoa Jori, anna näppiksen laulaaaaa! ;)
Ritva Asula-Myllynen
17/10/2015
Jori on todellinen kynämies!!
Säbäkuski
20/10/2015
Hieno kirjoitus, täyttä asiaa!

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.