Liigat

Classic vei voiton mestarisuosikkien kohtaamisessa – Vänttinen ja Salin liekeissä

12.10.
2015
26 Kommenttia
5
Liigat
Classicin ykkösvitja oli jälleen vahvassa vireessä ja loihti viisi maalia SPV:n verkkoon. Kuva: Salibandyliiga

Classicin ykkösvitja oli jälleen vahvassa vireessä ja loihti kuusi maalia SPV:n verkkoon. Kuva: Salibandyliiga

Tampereen Classic ja SPV kohtasivat maanantai-illan ainoassa Salibandyliigan ottelussa Tampereella. Kotijoukkue Classic oli ottelussa vahvempi lukemin 8-4.

Classic aloitti ottelun vahvasti ja karkasi neljän maalin johtoon ensimmäisessä erässä. SPV ryhdistäytyi kuitenkin ottelun edetessä ja tilanne oli 5-4 vielä viimeiselle kympille lähdettäessä. Viimeisellä kympillä tutkapari Lassi Vänttinen-Eemeli Salin iski kolme maalia vieraiden verkkoon.

Kotijoukkueen tehomiehiä olivat edellä mainitut pelaajat. Molemmat taiteilivat pisteet 2+2 mieheen. Mikko Leikkanen osui kahdesti, Nico Salo iski 1+1 ja Sami Johansson syötti kaksi osumaa. Joni Järviö otti isoja torjuntoja tärkeimmillä hetkillä. SPV:n tehokkaimpia olivat Mikko Kohonen ja Sami Koski. Kohonen osui kahdesti ja Koski syötti kaksi maalia. Ottelua seurasi paikan päällä kaikkiaan 1809 silmäparia.

Kaikki viisi otteluaan voittanut Classic jatkaa sarjakärjessä. Suomen mestareille tappio oli kauden toinen ja joukkue löytyy nyt sarjataulukon sijalta 10.

Ottelutilastot

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
Pohojanmaa
12/10/2015
Tutun oloista classiccia, runkosarja menee kuin unelma mutta….
Junnu#8
12/10/2015
Hyvä Silli:D Loistava puolustaja.
JiiK
12/10/2015
Ensi kerran kun joku huutaa Sami Koskea maajoukkueeseen niin näyttäkää tämä peli videolta.
Stadi
12/10/2015
Onnittelut Classikille hienosta voitosta!
Tampereella osataan hienosti yhdistää perhetapahtuma ja huippu-urheilu, lähes 2000 kannattajaa, loistavan tunnelman aisti jopa netin kautta. Matsi oli hyvin selostettu, komentointi myös asiantuntevaa.
Eemeli Salin on todellinen salibandyn tähti joka tuo varmasti lisää katsojia areenalle.
Viimeistään nyt olisi salibandyn toimittajien myös aika nostaa keskusteluun näitä nuorempia tähtiä vs. kohutut entiset tähtipelaajat.
Sama ilmiö nähtiin myös Pasilassa perjantaina kun Tiitu jäi nollille..
kyllä!
12/10/2015
Kyllä Sami Koski on maajoukkuetason pelaaja. On on! :DDD
Fakta
12/10/2015
Classicin yli tuhannen katsojaluvut ovat kyllä hienot mutta muualla on menty alaspäin eli liigan kiinnostavuus on laskenut. Jotain tehdään väärin, stadin laskevat lukemat pitäisi olla toisinpäin, muuten laji on jäämässä katsojien suhteen pesäpalloksi. Saattaa olla niinkin että laji houkuttelee vain harrastamaan, penkkiurheiluelämykset haetaan muualta.
Kommentoija
12/10/2015
Koski olisi maajoukkuetason pelaaja jos suhtautuisi lajiin hieman vakavammin, mutta miehen olemuksesta huokuu että sähly on lähinnä harrastus, ei niinkään kilpaurheilua. Eipä miestä voi tuosta syyttää, kyseessä kun on - vielä - marginaalilaji.
Samppa70
12/10/2015
Koski on edelleen yksi kovimmista ratkaisijoista liigassa ja mielestäni pelaa tällä hetkellä parasta peliään. Kamppailee vahvemmin kuin esim viime kaudella, mutta peli kovenee koko ajan. Keväällä Spv on taas kovaa valuuttaa, mutta odotetaan että aliarvioivat pääsee ensin ääneen.
Niimpä
12/10/2015
Jos tädillä ois vehkeet se ois setä! :DD
Jukkisb
13/10/2015
Vaikka laji olisi marginaali niin kyllä sen voi silti ottaa tosissaan.
Paula Sieppala
13/10/2015
Olisi aika Viikinkienkin nostaa uusia junnuja miesten edustukseen.
Huippujunnut kaikkoavat seurasta muihin pääkaupunkiseudun joukkueisiin. Hyvässä seurassa pidetään huolta tulevaisuuden pelaajista siten että valmentajat tekevät yhteistyötä nostamalla parhaimpia pelaajia harjoittelemaan ja kokeilemaan siipiään ylempien sarjojen peleihin. Parhaimmillaan joukkueessa on sekä nuoruuden intoa että veteraanien varmuutta.
Heikki Maasola
13/10/2015
Tärkein uudistus Viikingeissä on päästä Amusta eroon. Amu ottaa perhaita A-junnuja rinkiin, eikä päästä niitä enää pelaamaan A-junnuissa vaikka edustuksella ei tarve ko pelaajalle sillä hetkellä olisikaan. Pelaaja turhautuu kun edustuksessa ei tule peliaikaa eikä A-junnuihin enää päöästetä kun on sopimus edustusjoukkueeseen. joukkueoden välinen keskusteluyhteys on täysin kadoksissa. Tähän loppuu off topic-aihe.

Eilinen peli osoitti, että kurittomalla taktiikalla antaa Classicille aseet voittaa, mutta jos vastustaja pystyy pelaamaan kurinalaisesti ja saa pidettyä oman pään pallottoman muodon kasassa on Classic täysin voitettavissa. Vaikka joukkueessa olisikin yhtä hitaita pelaajia kuin SPV:llä. Pari sähköjänistä ei asiaa pelasta.
Laskuri
13/10/2015
Pienellä pitää tulla toimeen, jos lajin ainoa ammattilainen nauttii 2000,- kuukausipalkkaa mutta tietysti harrastelaji ja liigan katsojamäärät supistumaan päin.
Tietäjä
13/10/2015
Miks turhaan kuluttaa voimia juoksemalla joka paikkaan ilman ajatusta. Sen takia Kosken peli näyttää hitaalta koska se on fiksumpi kuin muut! Se hämää vastustajia sillä hitaudella. Se näkee jo tilanteet eteenpäin pidemmälle kuin muut. Näkeehän sen jo Jussi Pihasta että hyvällä pelisilmällä pärjää. Nämä "maestrot" tekevät juuri tästä ja jokaisesta pallopelistä viihdyttävää. Fysiikkaa voi aina kehittää mutta en tiedä voiko peliälyä. Kai sitä jonkun verran voi. Kertokaa viisaat. Tietäjäkään ei tiedä vielä kaikkea. Nämä Nerot
Sami
13/10/2015
Tärkeimmät pelit pelataan keväällä. Piste. Mut joo, olihan Classic nyt parempi, ei siitä pääse mihinkään. Mitähän Koski on teille tehnyt? Ei kaveri ainakaan itse ole leijunut, koskaan.
Niinpä
13/10/2015
Oon miettiny kans samaa! Eikä oo ikää vaatinu ittellensä maajoukkuepaikkaa, vaan ollu oikeesti iloinen ku on maajoukkueeseen valittu. Ja täytyyhän samin uralle nostaa hattua.. Pääasias on pisteensä tehnyt omalla neroudellaan. Huikee pelaaja!! Oisko spevellä mestaruuksia ilman koskia?
mr. manatee
13/10/2015
Niin, mitä väliä kunhan tekee pisteitä? :)
Niinpä
13/10/2015
Laji ku laji, niin joukkuees pitää olla niitäki jotka teköö pisteet!! Ei ronaldokaa oo madridis sen takia et se blokkaa messin vedot
Hohhoh
13/10/2015
Sami Koski: 4 viimeistä kautta, 3 mestaruutta. Koko ajan ykköskentässä ja ykkösylivoimassa. Ratkaisumaaleja, syöttöjä, vahva plus-miinus saldo ja pari pistepörssivoittoa. Tietenkään noilla näytöillä ei pääse maajoukkueeseen, jos jää jossain lokakuisessa runkosarjaläpsyttelyssä tehoihin 0+2... Kyllä maajoukkue pitää kasata nuorista Olsin, Indiansin, Krp:n ja Erän jätkistä, jotka tekee 12 tehopistettä kaudessa!
Manse
13/10/2015
Itse olen mansesta ja näin ollen en jäävi kommentoimaan Sami Koskea. En ole koskaan ymmärtänyt miten tällä palstalla dissataan kyseistä kaveria. Taitava, hyvä, nöyrä, vaatimaton pelaaja on varmasti aina mj paikkansa ansainnut. Tässä vaiheessa uraa jo iso hatun nosto ja urahan varmaan jatkuu vielä vuosia.
...
13/10/2015
Classic oli todella paljon terävämpi ja halukkaampi. Spevellä oli vähän ajatus hakusessa ja kostaantuu isosti. Yksittäisistä pelaajista nillittäjiä riittää. Käykää katsomassa vaikka Kosken viimeisen viiden kauden tilastolukemat niin ei niissä ole kyllä moitteen sijaa. Tehopörssikin ihan komeaa luettavaa. Näin on myös monella muulla yksittäisellä taiteilijalla.
Tietäjä
14/10/2015
Täytyy muistaa että jos pelaat ykkösketjussa ja voitat mestaruuksia ja olet plussalla niin silloinhan olet ollut parempi kuin toisen joukkueen kärkipelaajat. Ei oo kauhean vaikeaa matematiikkaa laskea ketkä siis ansaitsevat paikkansa majussa. Tai edes näyttöpaikkansa. Yksinkertaista.
S7
14/10/2015
Onko jätkillä huono muisti? Onhan se Sämpy ollut majussa, mutta kun ei ole siellä lähtenyt kulkemaan = ei ole käyttänyt saamaansa mahista! Eli turha siitä enää vinkua... Hyvä pelaaja, muttei ole majussa löytänyt paikkaansa...
...
14/10/2015
Se on kyllä justiinsa näin. Näyttöpaikka / -paikat on ollut ja niistä on valmennus tehnyt omat johtopäätökset. Pelimies painaa mallikkasti silti liigakentillä.
muza
19/10/2015
Oli muuten jäätävää, että Tamppi Areenalla soi pelikatkomusana Speven maalilaulu Cest la vie yhdessä vaiheessa :D Luulisi taustojen olevan sen verran selvitetty, ettei vastaavia lapsuksia kävisi
Säbäniilo
19/10/2015
Luulisi Muzan selvitelleen taustoja sen verran että tietäisi missä peli on pelattu

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.