Draamaa Helsingissä – liigan pörssikärki ajettiin suihkuun protestoinnista

Peter Kotilainen näki punaista Pasilassa. Kuva: Esa Jokinen

Peter Kotilainen näki punaista Pasilassa. Kuva: Esa Jokinen
Peter Kotilainen näki punaista Pasilassa. Kuva: Esa Jokinen

Viikinkien ja Happeen välinen Salibandyliigan kamppailu päättyi lukemin 3-3. Avauserän lopussa nähtiin todellista draamaa, kun Happeen Peter Kotilainen sai punaisen kortin epäurheilijamaisesta käytöksestä.

Kotilainen ei hyväksynyt saamaansa kahden minuutin rangaistusta maasta pelaamisesta ja kertoi mielipiteensä äänekkäästi. Tämän vuoksi Salibandyliigan tämän hetken pörssikärjen ottelu päättyi jo ajassa 19.45.

Happee johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen lukemin 0-1. Kotilainen syötti vieraiden avausosuman, jonka viimeisteli Johannes Jokinen. Kotilainen on nyt iskenyt kahdeksassa ottelussa tehopisteet 17+11.

Ottelutilastot

*Artikkelia päivitetty ottelun päätyttyä.

37 comments

  1. Ihailtavan nopeaa reagointia pääkallo, iso peukku. Käsittämätön tuomio, mikäli kyse todella oli vain mitä *ttua huuto.

  2. Suurin syy, miksi salibandy ei ole kasvanut lajina Suomessa vielä isommaksi, mitä se tällä hetkellä on, on salibandytuomareiden naurettavan huono taso. Liigassa tällä hetkellä ehkä neljä tuomaria, jotka millään tasolla osaavat asiansa, mutta jo nuorten SM-sarjaan pääsee tuomariksi sillä perusteella, että jaksaa tarpeeksi kauan viheltää taidoista riippumatta. Tuomarit ovat kuitenkin keskimäärin kentän koviten palkituimmiat myös liigassa, niin voisi olettaa, että myös esitykset vastaisivat sitä. Ikävä kyllä näin ei ole.

  3. Vaikka tuomio olikin naurettava niin HASSE:n kommentti veti kyllä pohjat.

  4. Sai muuten Mika Kohonen kaksiminuuttisen protestoinnista huutamatta yhtään mitään SPV-Erä pelissä. Epäilen saman tuomarin olleen asialla nyt ja asteikko oli huutamisen vuoksi punaisen kohdalla…

  5. Olssia vastaan jäi kotilaiselta punainen saamatta vaikka yritti vahingoittaa vastustajaa. Hyvä että vihdoin sai punaisen…

  6. Hasse vähän kärjistää mutta totuus on se että tuomarit ovat eritasolla vs. Liigapelaajat ja tästä syystä konflikteja syntyy usein. Puhuvat pelaajille kuten junioripeleissä. Ruotsista löytyy esimerkillisiä dumareita jotka eivät ota roolia ylimielisellä käytöksellä.
    Arvostus pitää ansaita, myös tuomareiden.

  7. Jos kentällä kiroilee niin ainut oikea vaihtoehto on punainen kortti. Pelaajat ovat kuitenkin esikuvia nuoremmilleen, joten vtun huutaminen kentällä on väärin. Odotan kurinpitäjän päätöstä lisärangaistuksesta.

  8. Nyt meni kyllä kahvi väärään kurkkuun. ”Odotan kurinpitäjän päätöstä lisärangaistuksesta” Alkuun, ymmärrän kyllä pointin nuorille esikuvana olosta sekä siististä kielenkäytöstä, mutta herätys nyt. Pitäskö jokaisesta v-sanasta antaa kakkua ja sakkoa ? Jokaisessa pelissä tulee tilanne kun koko vaihtopenkki kohahtaa ja protestoi voimasanoin eli tämä tarkkailija näkemyksesi olisi siis että koko jengi jäähylle ?

  9. Jos menee tuomarin henkilökohtasuuksiin, oli tilanne, mikä tahansa, lappu on ainoo oikee vaihtoehto!

  10. Joo kyllä tunteiden näyttäminen pelissä on todella ala-arvoista ja rangaistavaa! En puollustele V:n huutamista mutta camoon!
    #Virkamiesshaissee! Pääosalla tuomareista kyllä valitettavasti salibandyssä vetää huuruun/tunteisiin liian helposti! Kyllä vähän vois kokeilla pelaajien kanssa kommunikoimaan muutenkin kun viittomalla kortteja ilmaan! #JariLevonen

  11. Jännä että Pasilassa raikuu pelaajien huudot pitkin hallia! Tunnelma tapissa!

  12. Vanha vitsi Simo! Harmi vaan, että meijän johtoporras ei oikein löydä lääkkeitä kumoamaan tota vitsi… Oikeesti herätystä nyt! Onneksi superfinaalia mainostetaan jo nyt:-)

  13. Snadisti sylettää kun lähes poikkeuksetta vähänkään asiallinen keskustelu kääntyy näiden hassejen ja erotumaritarkkailijan kaltaisten provoilijoiden ”ansiosta” sivuraiteille… Mutta kun posin kautta mennään niin: kiva että tuote nimeltä salibandyliiga liikuttaa ja puhuttaa ihmisiä!

  14. Istuskelin kentän laidalla ja kyllä nyt on sanottava, että hirvipelaajan suu kävi koko ajan sitä ennekin. Joka vihellyksen jälkeen. Tuomaritkin on vaan ihmisiä. Jossain kohdassa vaan se päkiseminen riittää. Ei ollut kovinkaan hyvä esimerkki junnuille, joita oli paljonkin paikalla…

  15. Sinällään nosto on vähän niin ja näin, näin nopeasti, jos monet kommentoi ilman mitään näkemystä itse tilanteesta–> käytännössä ilman videota siis. Menee sitten todellakin helposti sivuraiteille, no mutta mitäpä väliä välillä pörrättä muuallakin kuin tutuilla poluilla:-)

  16. Mites toi Hassen homma muka sivuraiteille lähti? Ehkä hieman tylysti sanottu mutta aika lähellä totuutta myös mun mielestä! Jos tuomari ei pysty suodattamaan minkäänlaista palautetta / kritiikkiä omasta toiminnastaan niin onhan siinä jotain pielessä! Peleissä mennään niin tunteella, että siitä ei tuu mitään jos jokaisesta mussutuksesta aletaan laputtaan! Ja toinen pointti on tuo keskustelutaito pelaajien kanssa joka suurimmalla osalla on tasan nolla! Jos ihan pieni vertaus vaikka kiekkoon niin pelaajat loppuis kesken aika monessa pelissä jos kakku tulis jokaisesta v…. Apina huudosta! Ei tollanen huuto soveliasta ole mutta kun tunteella mennään niin…..ekasta varoitus niin ku muissakin lajeissa ja jos jatkuu niin kakkua! Amen! 🙂

  17. No voi yhyy. Kuuliko juniorit nyt liigapelaajan suusta v*ttu sanan? Mitä veikkaatte, oliko eka kerta?! Ja että eivät tuota muualta koskaan oppisi, jos Peetter ei sitä ois sanonu. Jossain vaiheessa sen kaikki oppii, ja jokaisen kielenkäyttö on oma asiansa.
    Parasta kun ensin saanu nauttia koko Suomen huonoimmasta junnupelien tuomaritoiminnasta ja sitten ekana näkee tän uutisen. Herätkää nyt.
    Jos nyt oon jonkunmielestä huono ihminen, niin antakaa kakkua, antakaa sakkoa.

  18. Kotilainen oli Ssv.n merkattu pelaaja heti pelin alusta ja häntä vastaan pelattiin joka tilanteessa todella kovaa ja sääntöjen rajamailla ja sen yli. Ekassa erässä olisi Voinut viheltää 4 jäähyä pelitilanteista joissa Kotilaisella oli pallo ja torpattiin tylysti maahan tai kentältä ulos. Kyseisessä tilanteessa Stenfors taklas Kotilaisen selän takaa kumoon josta olisi voinnut antaa estämisjäähyn (ei tullu) Tämän jälkeen Tiiti käveli Kotilaisen päälle ja piti äijää maassa, josta olisi voinut antaa epäurheilijamaisen jäähyn. Lopputulos oli toinen. Olisin kyllä itsekin huutanutvittua tuossa tilanteessa. On sääli pelillisesti että taitopelaajia ja pistenikkareita vastaan saa pelata sikaa miten haluaa. Yllätyin myös miten Tiitu sikaili koko peliajan. Siinäpä vasta esimerkkiä junioreille. Tuomarit oli kyllä aivan kahvilla linjastaan koko pelin. Niin ja mitenkään heitä mollaamatta ihmettelen loppuun, että montakohan jäähyä se Ssv pelissä sai…

  19. Onhan toi nyt vaan edelleen farssi miten SSV:n sori siis Viikinkien peleissä vihellykset menee, ainakaan nimenvaihdolla ei ollut merkitystä…ja SORI kaikille, tääkin on jäätävä KLISEE…liikaa vanhoja kyynaamioita, joita dumarit kattelee ko. joukkueessa ylöspäin eikä uskalla viheltää!Ehkä tämäkin kertoo tuomareitten tasosta tällä hetkellä salibandyliigassa! #Vuodestatoiseen

  20. Olipa kuulkaa kiva selittää seitsemänvuotiaalle Kotilaisen käytöstä. Kotilainen ja Hynynen kävivät kuumana aivan ottelun alusta asti. Tommoset pelajaat saisivat pelata peliään jossain keskenään, jos eivät tuota enempää osaa käyttäytyä. Se mesoaminen ei hyödytä ketään, vaan antaa vain ja ainoastaan huonon esimerkin.

  21. No onko Janne asiallista että koko yleisö taputtaa kun pelaaja saa punasen kortin? Kyllä minä ainakin opetan valmennettavilleni että koskaan ei vastustajan epäonnistumisille hurrata. Tämähän nyt sotii sitä vastaan täysin. Onhan tämä oli lajirajojen jokapäivästä urheilussa Suomessa, mutta nyt kun tälle linjalle lähdettiin, niin its on.
    Viikinkien haukkumista en alota vielä, mutta eiköhän swkin kohta lähde 😉

  22. Voi Kyynel, näin just! Mene Viikinkien peliin ja opi miten vastustajaa voi hakata mailalla niin ettet saa jäähyä! Mutta voi hirmu jos joku tästä tuomarisedälle alkaa lämpimään ku niillä ei oo lerssiä puhaltaa niitä lyöntejä ja muita älyttömyyksiä pois! Pois ne pahat sanat pelaajilta! Hyi ja soosoo!!

  23. Mistähän näitä tulee? Kyllähän nyt hallissa kuin hallissa tommoiselle punaiselle pitääkin taputtaa!! Aika jäässä saa kotiyleisö olla jos ei taputtaisi… Siis ainakin mun mielestä näin! Toki tommoisia raivoamisiakin, on se kyllä ihme jos ei 7v ole koskaan kotona kokenut hermostumista. Joo oli Kotilaiselta pikkasen yli, mutta nyt kukat pois hatuista, ei toi nyt noin paha ollut!! Käytös kymppi ois lienee riittänyt.

  24. Kausi toisensa jälkeen näiden liigaa viheltävien pillipiipareiden taso tuntuu menevän vain yhteen suuntaa. Tämän illan Viikingit-Happee pelin viheltänyt pariskunta alavire/nilkki on kokeneemmasta päästä, mutta ovat ylivoimaisesti ylimielisin pari.

  25. Stenfors torppaa Kotilaisen avojään pommilla, ehkä hieman selän puolelta…antaisin Happeelle vapaalyönnin tai 2min ylivoiman. Kotilainenhan ei pelaa maasta vaan peli jää pyörimään hänen jalkoihinsa ja hän nousee heti kun siihen pystyy. Nyt kun asian laita ei ole näin tuomarin mielestä, vaan päädytään maasta pelaamisrangaistukseen, niin ymmärrän tuon punaisen kortin sitä seuranneesta protestoinnista. Mutta pointtini on, että ei missään nimessä maasta peluuta. Nämä huomiot täysin Happeeta kannattavana.

  26. Pitää muistaa, että protestoinnista voi antaa muunkin rangaistuksen kuin punaisen kortin. Mielestäni epäurheilijamaisesta käytöksestä annettavat punikit pitäisi säästää vain oikeasti törkeisiin tapauksiin, kuten toisen päälle sylkemisiin ja muihin vastaaviin. Sanallisesta protestoinnista maksimissaan henkilökohtaista kymppiä. Vastaavasti toki voisi kahdesta käytöskympistä lentää pihalle niin kuin saa PR3:n kahdesta vitosesta.

  27. Erotuomaritarkkailijalle: jos kiroilusta pihalle, suattaapa olla että pelaajat loppuu kesken jos kiroilusta pihalle. Tunnetta ihmiset haluaa nähdä. Pelaajat ja tuomarit samalle kartalle, mutta ei taida onnistua..

  28. Ihan oikea tuomio. Toki kaksi ensimmäistä erää tuomaritoiminta oli kyseenalaista mutta tuomio oli oikea. Eikä tuomarit anna pelkästä vi**u kommentista punaista vaan oli siinä muutakin.

  29. Lukiessaan pohdintoja tapahtuneesta ja oltuani katsomassa pelin en voi kuin naureskella salibandysäännöille. Laji on ainoa jossa hellanlettassentää saa kiroilusta punaisen kortin 😀 Montakohan pelaajaa lätkässä, koriksessa tai fudiksessa muutama muu laji mainitakseni olisi kentällä pelin lopussa jos jokaisesta vitun huutamisesta lentää suihkuun. Ja eihän meistä kukaan tiedä huusiko Kotilainen tuomarille, Tiitulle tai Stenforssille vitun apina 😀 Kehittäisin itse salibandysääntöjä niin että jos se vitun huutaminen turhautumisesta kun kokee että itseään on kohdeltu väärin tai oma peli turhauttaa niin sopisi vaikka rangaistuslaukaus. Käytös 10min on OK, mutta ei liiga ole mikään nappulaliiga. Itsekin erotuomarina toisessa lajissa tiedän että kunnioitus puolin ja toisin pitää ansaita ja linja olla pelaajille selvä ja tasapuolinen. Tämän päivän pelissä ei valitettavasti minun mielestäni ollut.

  30. Stenfors taklaa Kotilaista jääkiekkotyyliin. On ihme jos tuohon taklaukseen ei jälkikäteen puututa. Video näyttää tilanteen karmeuden harvinaisen selvästi.

  31. Kannatan linjaa, missä kiroilua ei sallita! Käykää korismatsissa ja huomaa miten

  32. Aikamoista bensaa jengi heittää täällä liekkeihin. Ihan käsittämätön vihellyshän Kotilaisen alkuperäinen jäähy oli, ja Sternfors tulee ihan puun takaa, mutta siitä huolimatta et kyllä voi huutaa tuomarille ”mitä vittua” sillä tavalla, että koko katsomo ja myöskin nauhoittava kamera kuulee. Siinä ei paljon jätetä dumarille vaihtoehtoa…