Erälle vahvistus Divarista – liigakokemusta yli 150 ottelun verran

Petri Ikonen edusti viime kaudet Erä Akatemiaa. Tammikuussa 2014 Ikonen ja Erä Akatemia voittivat miesten Suomen Cupin pikkufinaalin. Arkistokuva: Salibandyliiga

Petri Ikonen edusti viime kaudet Erä Akatemiaa. Tammikuussa 2014 Ikonen ja Erä Akatemia voittivat Suomen Cupin pikkufinaalin. Arkistokuva: Salibandyliiga
Petri Ikonen edusti viime kaudet Erä Akatemiaa. Tammikuussa 2014 Ikonen ja Erä Akatemia voittivat Suomen Cupin pikkufinaalin. Arkistokuva: Salibandyliiga

Tapanilan Erän miesten liigajoukkue on saanut loppukaudeksi vahvistuksen Erä Akatemian Divari-joukkueesta. Kolmessa runkosarjan ottelussa syksyllä Erän liigajoukkuetta edustanut Petri Ikonen pelaa kauden 2015-2016 liigamiehistön riveissä.

Petri Ikonen siirtyi Erä Akatemiaan vuonna 2012 lappeenrantalaisen NST:n riveistä. Kokenut pelimies on ollut vahva tekijä myös liigakaukaloissa, sillä Ikosella on vyöllään yli 150 liigaottelua. Viime kaudella miesten Divarissa Ikonen oli sarjan kolmanneksi tehokkain pelaaja. Runkosarjassa hän teki 26 ottelussa tehot 22+32=54.

Ikonen muodosti Erä Akatemiassa vuosi sitten hurjan tutkaparin yhdessä Mikko Jolman kanssa. Jo viime syksynä liigaan nostetusta Jolmasta on tullut Erän liigamiehistön vakiokasvo ja maalitykki, joten tuttu kaksikko on jälleen yhdessä Erä-paidassa samassa viisikossa.

– Yritimme saada Ikosta liigajoukkueeseen jo viime keväänä ja kesällä, mutta loukkaantuminen himmensi haluja siirtyä liigatasolle. Nyt mies on kunnossa ja meidän kyselymme tuottivat vihdoin tulosta, Erän valmentaja Tomi Rastas kertoo tyytyväisenä.

Rastas luotsasi viime kaudella Erä Akatemiaa, jossa Ikonen toimi joukkueen kapteenina.

– Petri Ikonen tuo pelitaitojensa lisäksi joukkueeseemme paljon johtajuutta. Ikonen on yksi parhaista kapteeneista, joita minulla on joukkueissani ollut, Rastas kehuu.

Ikonen on pelannut tänä syksynä kolme liigaottelua Erässä. Tehopisteitä on ropissut heti kovaan tahtiin, 3+2=5. Maanantain NST-ottelussa Ikonen upotti kahdesti pallon entisen seuransa verkkoon.

Divaria tahkoavalle Erä Akatemialle Ikosen siirto on luonnollisesti iso menetys.

Teksti: Erän tiedotus

2 comments

  1. Millon pistelinkohelenius nousee liigaan? Nyt jo liian hyvä divariin, liiga olisi oikea paikka miehelle #02400