Divarit

Petri Kaukon kuusi syöttöpistettä alustivat Happeen voiton – katso sunnuntain salibandytulokset

18.10.
2015
2 Kommenttia
0
Divarit
Petri Kaukolta irtosi syöttö hyvällä prosentilla omien lapaan sunnuntaina.

Petri Kaukolta irtosi syöttö hyvällä prosentilla omien lapaan sunnuntaina.

Happee-kapteeni Petri Kauko oli kovassa pistevireessä sunnuntaina miesten Salibandyliigassa. Happee kaatoi kotonaan Jyväskylässä Oulun Luistinseuran 11-5. Kauko teki alustuksen peräti kuuteen joukkueensa maaleista.

Samalla Kauko sivusi yhden ottelun syöttöpiste-ennätystä. Hän on myös aiemmin urallaan onnistunut saalistamaan kuusi syöttöpistettä yhdessä liigaottelussa.

Ottelu kulki kahden erän ajan tasaisissa merkeissä, ja vierailija OLS ei päästänyt eroa kasvamaan yli kahteen maaliin. Päätöserässä Petteri Kääriäinen iski OLS:lle vielä 7-5-kavennusmaalin, mutta sen jälkeen kamppailu repesi isäntien hyväksi.

Veli-Matti Hynysen kahdella sekä Peter Kotilaisen ja Jonne Junkkarisen yhdellä maalilla Happee meni menojaan lopulta selvänumeroiseen voittoon.

SB Vaasa ei onnistunut vieläkään avaamaan pistesarakettaan miesten Divarissa, kun Erä Akatemia oli kotonaan parempi lukemin 7-5. Erä Akatemia takoi tulosta laajalla rintamalla, ja tehokkaimpana hääri 1+1-tehoillaan Sauli Taipale.

Miesten liigassa Tampereen Koovee laittoi Viikingit tiukoille kotiluolassaan. Koovee hätyytteli helsinkiläisten johtoasemaa pariin otteeseen ottelun aikana, mutta täysi pistepotti matkasi Viikinkien mukana pääkaupunkiseudulle 5-7-tuloksella. Vieraiden Tero Tiitulle, Jere Oksaselle ja Kevin Söderlingille merkattiin tilastoihin kaksi maalia mieheen.

Sunnuntain Salibandytulokset

Miesten Salibandyliiga
17:00 SPV-Erä 6-6 Ottelutilastot Juha Käenmäen ottelukuvat
18:00 Happee-OLS 11-5 Ottelutilastot Jari Turusen ottelukuvat
18:00 Koovee-Viikingit 5-7 Ottelutilastot Topi Naskalin ottelukuvat
18:00 M-Team-Oilers 2-10 Ottelutilastot Juhani Järvenpään ottelukuvat

Naisten Salibandyliiga
15:00 NST-JoKa 10-1 Ottelutilastot
15:30 O2-Jyväskylä-PSS 3-5 Ottelutilastot
17:00 TPS-Erä III 13-3 Ottelutilastot

Miesten Divari
17:00 Erä Akatemia-SB Vaasa 7-5 Ottelutilastot

Linkit:
Lappeenrannassa tehtailtiin uusi runkosarjan yleisöennätys
Uskomaton nousu – neljään minuuttiin kuusi maalia ilman maalivahtia

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen

Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen


James
18/10/2015
Divarit? :)
Joel Siltanen
18/10/2015
Artikkeli löytyy sekä Divarit- että Liigat-alasivujen alta. Jostain syystä "Divarit" näkyy jutussa ensisijaisena aihetunnisteena.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.