Liigat

Video: Liigan ”paha poika” laputettiin pihalle Vantaalla

14.10.
2015
49 Kommenttia
3
Liigat
Kuva: Mikko Hyvärinen

Kuva: Mikko Hyvärinen

Tuomas Savukoski – tuttu mies Pääkallo.fi:n otsikoista, niin pätevien pelitaitojensa kuin pelikieltojensa vuoksi. Keskiviikkoilta ei mennyt nykyään Nokian KrP:tä edustavalta pelaajalta täysin nappiin.

Savukoskelle näytettiin punaista korttia Tapanilan Erän ja Nokian KrP:n välisen ottelun päätöserässä ajassa 48.30. 5+20 minuutin jäähyn syyksi kirjattiin väkivaltaisuus. Savukosken kontakti osui Erän Tuomas Iiskolaan, joka ei pystynyt jatkamaan ottelua. Tilanteen voi katsoa alla olevalta videolta.

Kuva: Mikko Hyvärinen

Kuva: Mikko Hyvärinen

Ennen ulosajoaan vailla tilastomerkintöjä olleen Savukosken iso jäähy kostautui vierasjoukkue KrP:lle Vantaan Energia Areenalla. Ennen jäähyä tilanne oli tasan 4–4, mutta Erä rokotti viisiminuuttisen aikana kolmesti ja meni lopulta menojaan. Loppunumerot kirjattiin kotijoukkueen hyväksi lukemin 9–4.

Savukoski aloitti liigakauden kolmen ottelun pelikiellossa vanhan rikkomuksensa vuoksi. Tällä kaudella Savukoski ei tosin todellakaan ole ainoa pihalle laputettu pelaaja. Uusien linjausten myötä esimerkiksi päähän ja polviin kohdistuneista kontakteista on jaettu aiempaa enemmän isoja rangaistuksia. Linjausten muuttumisen huomaa tilastoistakin, sillä viime kaudella koko Salibandyliigan runkosarjassa jaettiin yhteensä kolme ulosajoa, kun tällä kaudella punaista lappua on vilautettu jo neljä kertaa.

Linkit:
Erä–Nokian KrP-ottelun tilastot
Juhani Järvenpään ottelukuvat
Mikko Hyvärisen ottelukuvat
Pääkallo-tarinaa keskiviikkoillan muista otteluista

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jussi Ojala
Jussi Ojala

Twitter: @ojalajus


nikkari
14/10/2015
Järjetön puhallus! Hyi! Mihin tämä laji on menossa?
Mitä?!
14/10/2015
No voi että kun oli tosi pahan näkönen. Eimitään järkee taas
mitä paskeaa
14/10/2015
On tää kyl naurettavaa kun puhalletaan suihkuun nimen perusteella. Pistäis jäitä loukkaantunu pelaaja ja kattos viiko päästä uudestaa.
Jare
14/10/2015
Eli aikaisempien kommenttien perusteella pallontavoittelutilanteisiin voi mennä polvi edellä? Sininen on videolla kääntämässä kylkeä, että voi ottaa kontaktin sääntöjen puitteissa ja Savukoski tulee päälle polvi edellä.

Ehkä lappu tosiaan liikaa, kun ei videon perusteella välttämättä tahallaan telo, mutta vitonen ihan selvä.
MOB
14/10/2015
...kun ei tule edes polvi edellä vaan jalkapohja edelle ennemminkin. Onhan toi nyt turha selitellä ainakaan jälkikäteen, että yritti palloa. Typerä teko. Jälleen.
...
14/10/2015
Vähän hassu tilanne kyllä. Jalalla kait meinaa pallon kanssa tehdä temput, mutta osuu sininuttuun. Mitenkään potku tuo liike ei ole, päinvastoin myötää liikettä. Pelaaja on vastuussa omasta mailastaan niin kait sitten myös jalastaan. Kakkosella boksiin.
jorma
14/10/2015
Mielestäni selvä punainen. Holtittomasti polvi edellä tilanteeseen.
.........
14/10/2015
Lukekaa anatomia uudestaan jalkapohja ei ole polvi?
Ahhaha
14/10/2015
Järjetön tuomio! Savukoski yrittää kuolettaa palloa jalalla ja Iiskola ite juoksee Savukosken jalkaan
Joo
14/10/2015
Onkohan tuota edeltänyt jotain kun jäähyn syy väkivaltaisuus. Ei tuossa nyt väkivaltaisuuden piirteitä paljoa näy vai eikö vain ole parempaakaan syytä olemassa. Polvi edellä tuossa tilanteessa nyt ei kyllä mennä Jorma.
Junnu#8
14/10/2015
Taitaa olla pelaajan maineesta tuleva jäähy. Jalkapohja se oli eikä polvi.
pp
14/10/2015
Vaarallinen peli ja 2min, viimekauden tuntumalla. Mutta nyt on eri linjat sitten vissiin. Onkohan toi pelaajille ihan selvää nyt sitten mitä saa tehdä ja mitäei...
Katsoja
14/10/2015
Eka jalkapohjalla Iiskolaa ja perässä vielä polvi kylkeen. 5min ainakin annettava nykysäänöillä, sanokaa mitä sanotte.
Fiilistelijä
15/10/2015
Pallontavoittelu tilanne, onnistuneesti jos palloon olisi osunut nii ois Iiskola ollu aika hukassa, nyt ei osunu ja osu vastustajaan, kakkosen antaisin mut ei kyl isompaa, oon nähnyt paljon törkeämpiäkin suorituksia silmien lävitse menevän, nimi paino kyl vähän... Yritys hyvä, epäonnistui ja virhe, kakkonen!
Hämmentynyt
15/10/2015
Kun mediassa puhutaan että peli muuttuu koko ajan nopeammaksi ja fyysisemmäksi, niin viime aikaisten tuomari linjausten perusteella sählystä tehdään sitä kuuluisaa "neitilajia" jonka maineen se oli jo saamassa pois. En tarkoita sitä että ylilyönnit tai tyhmät kontaktit olisi ok, mutta tuomarit korjatkaa nyt teidän tuommionne ja ÄKKIÄ! Laji ottaa vaan takapakkia viime aikojen tuomari sähellyksistä. Fyysinen rehti peli on parasta mitä voi olla, mutta kun sitäkin välillä vihelletään pois, niin ei oikein tiedä että miten kentällä saa ottaa kontaktia ilman boksin pelko?
vetelin kuivat
15/10/2015
Kyllähän jo junnuissa opitaan että tälläinen potkiminen on vaarallista eikä kuulu lajiin. Missä vastustajan kunnioittaminen? Miten valkoisen joukkueen valmennus sietää tälläisiä aivopieruja?
Lukija
15/10/2015
Sarjajärjestestäjän käskystä tällä kaudella tuomareiden pitää jakaa isoja rangaistuksa kaikista mm. tilanteista, joissa on loukkaantumisvaara. Rangaistusasteikko on 5 min jäähystä ylöspäin. Tuomareiden tulee noudattaa linjausta.
Oma mielestä tilanteesta annettu rangaistus oli oikea. Korkea jalka sekä loukkaantumisvaara.
ET soittaa kotiin
15/10/2015
Tuosta taitaa saada potkupallossakin kortin, jos pelaaja menee jalkapohja tai polvi edellä tilanteeseen eikä osu palloon.

Sarjajärjestäjä(eli seurat) on nuo muutokset halunneet. Toivottavasti uskaltaisivat tulla esiin, ettei tätä kaadeta tuomareiden niskaan.
Noponen
15/10/2015
LUKIJAn viestiä jatkaen:

Vanhoilla säännöillä 2min korkeintaan.

Mutta, kesällä on kaikessa hiljaisuudessa päätetty muuttaa sääntöjä, tai ainakin niitteen tulkintaa. 2-divarijoukkueelle tieto tiukentuneesta sääntöjen tulkinnasta tuli puskaradion kautta vain pari tuntia ennen ensimmäistä peliä. Ilmeisesti mitään virallista tietoa tiukentuneesta linjasta ei ole tullut, ainakaan pelaajille. Lohkossa oli edellisenä päivänä pelattu peli jossa oli jaettu minuutteja huolella ja tuomari oli siellä myöntänyt, että tänä vuonna niitä jaetaan!

Jokatapauksessa, Savukosken tilanteessa käytetään tiukkaa linjaa. Olisiko tiukentuneesta linjasta pitänyt tiedottaa paremmin, ja kuka linjan on päättänyt?

Tällä kaudella on minuutteja vihellelty jo aika paljon, ja pelaajaa kohtaan se on ehkä hieman epäreilua. Pelaajalla saattaa olla jonkunlainen olettamus aiemman tulkinnan perusteella minkälaisia rangaistuksia tilanteista tulee ja mistä ei tule ollenkaan. Nyt sitten jaetaan 5min ja punaisia tilanteista, joista jotkut tuomarit ei ole ennen antanut edes vaparia.
Matti
15/10/2015
Ei safu tavottele mitään palloa, lajissa tunnusmerkkinä siihen on palloa kohti ojennettu maila, iiskola ei taas voi väistää, enkä ymmärrä miks väistäis kun ei ees yritetä palloa, ja jos sitä yritettii nii kyl tuol futis puolellakin ois annettu punanen kortti. Iiskola ois saanu ton pallon. 100/0 ,ilman tuota ninjaa
Mika
15/10/2015
Onhan tuo ihan naurettava lappu, tekee pahaa katella mihin salibandy on menossa.
Tarkkailija
15/10/2015
Mikä oli tuomio ottelussa; PR1, -2 vai -3?

Jos PR1 niin ostan, muihin vaatii jo vähän perusteluja..?
Kaappi
15/10/2015
Eikö tuo savukoski uskalla kropalla palloon mennä kun jalkapohja edellä tarvii rynnätä
Hep
15/10/2015
Sanokaa kontaktilaji, jossa tuo ei olisi punainen? Futis? Kiekko? Olen samaa mieltä, että nykysäännöt vetävät lajia taaksepäin eikä fysiikkaharjoitteluun ole enää mitään järkeä panostaa kun aina soi pilli jos olet vahvempi kuin toinen. Mutta onhan tuo savukosken toiminta viimeisen päälle neitimäistä kun tuolleen menee jalalla tökkii tilanteeseen, aivan oikea tuomio!
voijuma
15/10/2015
siis ootteko te nyt tosissanne? :DDD Savukoskihan yrittää selvästi vain kuolettaa palloa itselleen ja Iiskola juoksee päin. Todella noloa, että tuollaisesta tulee edes jäähy, saatika sitten ulosajo, saatika sitten pidempi panna. Kyllä taisi nimi selässä vaikuttaa tuomioon. Nokian vaikean alkukauden jälkeen vielä samalla vietiin heiltä tärkeät pisteetkin.
Viikatemies
15/10/2015
Voi hyvänen aika näitä kommentteja/kommentoijia, jotka puolustelevat tuota tekoa! Miksi herra Savukoski ei mailallaan palloa tavoitellut, miksi piti jalalla mennä? Eikö salibandy ole mailapeli? Olis menny kylki kylkeen kiinni reilusti ja pelannu mailalla. Niinkuin on monessa kommentissa jo tullut esille, ei jalkapallossakaan olis kortilta säästynyt. Tämä taitaa olla pelaajan tulkintaa, kun saa jalalla syöttää nykysalibandyssä...
voijuma
15/10/2015
taitaa viikatemies olla hiukan kuistilla tästä lajista.
Jules
15/10/2015
Täysin tahaton tilanne ja väkivaltaisuus kun on tahallinen niin tuomio on väärä! 2 minuuttinen olisi ollut oikea ratkaisu. Harmi että Iiskola loukkaantui mutta sitä käy tässä lajissa väillä pienemmistäkin syistä, suuremmista puhumattakaan...
ERk
15/10/2015
Näyttäis osuvan tosiaan jalkaan ensin, ehkä polven seuduille ensin (hankala tästä kulmasta ja etäisyydeltä sanoa), ja sen jälkeen vielä Savukosken polvi Iiskolan kylkeen. Kontaktin kovuus ei kyllä vaikuta kovinkaan suurelta.

Pelaajille tää uus linjaus taitaa antaa vähän liian hyvin tsäänssejä käyttää näitä vahinkoja hyväksi ja filmailla. En nyt väitä Iiskolasta mitään mutta kyllähän hänkin vähintään tehostaa tuota kontaktia loikalla maahan.
konna
15/10/2015
Savukoski yritti varmasti kuolettaa palloa jalallaan, osuikin sitten Iiskolaan tahattomasti, MUTTA Iiskola saattoi ehkä käyttä pientä filmiä hyväkseen. Ei voi olla varmaa. Tietysti nimi selässä painaa jäähyn pituuden arvioimisessa. Näitä sattuu ja periaatteessa ihan hyvä, että tuomaroinnin linjaa on kiristetty, että ylilyönnit saadaan pois. Tuokin tilanne olisi voinut päättyä paljon pahemmin.
JiiK
15/10/2015
Kuka helvetti koittaa tollasessa tilanteessa kuolettaa jalalla :D
KATSOJA
15/10/2015
Iiskola ei mielestäni enää pelannut tuon tilanteen jälkeen, joten eiköhän sinne varmasti jonkinlainen "kovempi" osuma perille mennyt. Uskoisin että ainakin ylivoimalla olisi ollut kehissä, jos olisi pelikuntoinen ollut.
Pastori
15/10/2015
JIIK. Taiteilija nimeltä Savukoski. Onnistuessaan tästä olisi kirjoiteltu kuukausia? Laji kuin laji tarvitsee välillä näyttäviä temppuja kentällä. Onnistuessaan nämä temput lisäävät mielenkiintoa kyseistä lajia kohtaan. Tässä idea hyvä, mutta toteutus jäi puolitiehen. 3/5
heppu
15/10/2015
Tuomari farssi . Aivan kamalaa katsottavaa tuomareita. Koskahan ne pilipaliviheltäjät otetaan oikeasti pois vai ovatko he sen takia siellä kun korvaus on niin hyvä ja pelistä viis. Herätkää nyt
kanerva
15/10/2015
Savukoskihan oli palossa ensimmäisenä ja mikkihiiri iiskola juoksee itse päin?? En ymmärrä logiikkaa?? Oma vika kun itse juoksi päin.
Karma
15/10/2015
Täällä ihmiset siis ovat sitä mieltä että kentällä saa tehdä vaikka minkälaisia kun fu potkuja? Täysin oma moka jos sattuu jäämään alle... Näillä ihmisillä ei minkäänlaista ymmärrystä urheilusta. Jokainen on vastuussa omasta mailastaan, jaloistaan, käsistään ja teoistaan.
Jukkisb
15/10/2015
5 min jäähy. Pelaaja on vastuussa mailastaan, mutta myös jaloistaan. Selkeä korkea jalka vaarallisessa tilanteessa.
Kickboxing
15/10/2015
Loppukausi pelikieltoa ja porttikielto liigapeleihin
Dumari
15/10/2015
Katsokaa ketkä oli tuomareina, niin ei yllätä.
Goos
15/10/2015
Kun tuota oikein useaan kertaan hidastelee ja katselee niin näyttää siltä että Savukoski tosiaan yrittää ottaa jalalla pallo haltuun ja Iiskola yrittää ottaa kyljellä kontaktia Savukoskeen eikä pelata varsinaisesti palloa. Nyt vaan Savukosken polvi osuu Iiskolaa kylkeen. En sitten tiedä miksi Savu yritti tuollaista jalkakisua mutta ei tuo kovin tahalliselta ainakaan näytä. Eli mielestäni ei kuuluisi isoa rangaistusta mutta toki tuo tuomareille nopeassa tilanteessa varmasti näyttää hieman erikoiselta tilanteelta.
pP
15/10/2015
Karma: Ei tarvi tahallaan ymmärtää väärin. Aika harva varmaan on sitä mieltä että tuo ihan 100% oikein on - ei sählyä tosiaan noin pelata. "On sallittua" ja PR3:n ja punaisen kortin väliin kuitenkin mahtuu vielä jokunen muukin optio. Itsekin pitäisin tuota ehkä kakkosen arvoisena. No, mä en kyllä oo tuomari enkä myöskään noita uusia linjauksia vielä oo oikein sisäistäny, joten samapa tuo...
SAVUKOSKEN_FANCLUB
15/10/2015
Erän poika filmaa, ei juma! No onneksi Savukoskella myös potkupallo tausta niin voi selitellä oikeasti filmiksi.
newsfeed
15/10/2015
jossain taisi lukea että uusia linjauksia oli tekemässä liigavalmentajia tuomarien kanssa joten ehkä halutaan vähemmän loukkeja
JarkkoRuutu
16/10/2015
Savukoski yritti kuolettaa palloa, kaveri juoksee päin ja jalka osuu kaveria kylkeen. Kakkonen tai vitonen mut en olis ite lappua ruvennu kaivelemaan. No kait linjaus sit on tämä ja tuomarit osaa duuninsa...
turo
16/10/2015
miks täällä edes kirjotetaa että meni jalkapohja eellä ku meni jalkaterä eellä. selvä kuoletusyritys. iiskola pelas tilanteen oikein mennessään pallontavoittelutilanteeseen normaalisti kylki eellä mutta ei varmaan oottanu vahinkopolvea. 5min savukoskelle toheloinnista. hienoa kuoletusta yritti mutta pitää silti olla vähä silmää että millon voi tehä tommosen.
Sbulbura
16/10/2015
Nyt kun on näitä ulosajoja ollut aika paljon ja olen seurannut kommentointia niin ihmettelen sitä, että aika moni on sitä mieltä että laji menee "neitimäiseksi" jos ei saa pelata kovaa. Itse pidän kovasta pelistä kun olkapää olkapäätä vasten otetaan kunnolla nojaa, maalin edessä saan uutta virtaa kun saan pakilta vähän mailan tuppea selkään ja muuta pientä koiruutta sekä aivotkin saavat virikettä pienistä nokkapokista. Mutta sitten on näitä ihan järjettömiä ajeluita joista osa porukasta on sitä mieltä että "ihan oikein meni". Ei lajiin kuulu taklaukset. Jos haluatte nähdä niitä niin suosittelen katselemaan rygbya. Siinä ajellaan ihan huolella ja ilman suojavarusteita.

Itse tästä tuomiosta olen sitä mieltä, että jalalla yritti palloa ottaa mutta pelisilmä taisi olla sammutettuna? Ihan ei olisi kannattanut jalalla yrittää tuossa tilanteessa mutta helppohan se täältä kotisohvalta on huudella kun on voinut olla pitkä vaihto alla ja hapot jaloissa. Ei olisi kyllä lappua ansainnut jos pelasi muuten siististi pelissä.
Huuhaa
16/10/2015
Jalkakuoletusta yrittää...korkeintaa 2 min vaarallinen peli...mutta toi dumari taitaakin olla Lähteenmäki...
Vertailun vuoksi
17/10/2015
Savolainen sai pelkän vitosen vaikka näytti kyllä aika paljon pahemmalta vastustajan vahingoittamisyritykseltä. Poistetaanko Savukosken kortti vai laputetaanko Savolainen? Joku linja näissä pitäisi olla. Mitä sanoo videotuomari?
S7
17/10/2015
Ylläolevan kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä. Kyll tää Savun näyttää vahingolta, ainakin mun silmiin. Taasen kattelin videolta Savolaisen ajelun, niin se oli sitten kaukana puhtaasta. Eli tässä on nyt mun silmiin käynyt dumareille niin, että sikailuista ei mitään ja vahingoista punaisia--> ei se nyt noin pitäisi mennä!

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.