Suomen ykkösvitjan sentterinä pelannut Jaana Lirkki – ”Puolustuspäästä sen pitää lähteä”

Jaana Lirkki on pelannut urallaan nyt kaikkiaan 11 naisten maaottelua. On hyvin todennäköistä, että maaottelumäärä kasvaa MM-kotikisoissa. Kuva: Mika Hilska

Jaana Lirkki on pelannut urallaan nyt kaikkiaan 11 naisten maaottelua. On hyvin todennäköistä, että maaottelumäärä kasvaa MM-kotikisoissa. Kuva: Mika Hilska
Jaana Lirkki on pelannut urallaan nyt kaikkiaan 11 naisten maaottelua. On hyvin todennäköistä, että maaottelumäärä kasvaa MM-kotikisoissa. Kuva: Mika Hilska

Suomen ja Ruotsin naisten maajoukkueiden välinen EFT-kamppailu päättyi Tampereella Ruotsin hyväksi lukemin 4-7. Täten MM-kotikisoihin valmistautuvalle Suomelle kertyi Tampereen EFT-turnauksesta kaksi voittoa ja yksi tappio.

Ykkösketjun sentterinä vääntänyt NST:n Jaana Lirkki näki, että Suomi pelasi tappiosta huolimatta turnauksen parhaan ottelunsa sunnuntaina.

– Oli selkeästi kovatasoisin ja -tempoisin näistä EFT-peleistä. Mielestäni se oli meidän paras pelimme täällä. Saimme palloa liikkeelle ja luotua ajoittain todella hyviä hyökkäyksiä. Ne eivät kuitenkaan aina päättyneet maaliin, joten siinä on selkeästi petrattavaa vielä, kommentoi Lirkki taistelun tauottua Pääkallo.fi:lle.

Ottelu oli varsin fyysinen. Suomen kannalta harmaita hiuksia aiheutti se, että Nina Rantala ja Ella Alanko saivat kolhuja ottelussa. Alanko jatkoi vielä pelaamista, mutta Rantalaa ei nähty kentällä enää ottelun lopussa. Lirkin mielestä peli ei äitynyt kuitenkaan liian fyysiseksi.

– Ei ollut liian fyysistä. Tuollaista se tulee olemaan tällä tasolla ja sen suhteen pitää olla valmiina, linjasi Lirkki.

Omiin turnausotteisiinsa Lirkki oli pääosin tyytyväinen.

– Tietysti kun kisat lähestyvät, niin noiden esitysten pitää olla sen näköisiä, että ansaitsee kisapaikan. Omasta mielestäni olen mennyt koko ajan eteenpäin ja peli sujui meidän kentältämme hyvin. Mielestäni ihan ok suoritus, arvioi Lirkki.

Lirkin edustama Lappeenrannan NST oli vahvasti edustettuna EFT-turnauksessa. Lirkin lisäksi maalivahti Jonna Mäkelä, puolustaja Mia Karjalainen sekä Tiia Ukkonen edustavat NST:tä. Lirkin mukaan seurakavereista on hyötyä erityisesti henkisen puolen asioissa.

– Ketjupelissä se ei näy, kun ei pelata samassa ketjussa. Kyllähän se tietysti tuo oman lisänsä, jos tulee esimerkiksi jotain epätoivon hetkiä, niin paras tuki tulee yleensä niiltä seurajoukkueen läheisiltä kavereilta. Varmaan kaikilla pelaajilla fiilis on samanlainen. Toisaalta se kisajoukkue mikä valitaan, on yksi joukkue ja kokonaisuus. Varsinaiset joukkuerajat kumoutuvat silloin, olemme yksi joukkue ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen, kommentoi Lirkki.

Ruotsi oli turnauksessa voittamaton. Suomella oli omat saumansa Ruotsia vastaan, mutta tiukoissa paikoissa ote herpaantui ja Ruotsi käytti paikkansa hyväkseen. Lirkki näki, että Ruotsia vastaan pitää parantaa erityisesti puolustustyöskentelyä.

– Puolustuspäästä sen pitää lähteä. Puolustuksen pitää pysyä tiukkana, koska Ruotsi pystyy käyttämään tilaisuutensa hyvin hyödyksi. Meillä oli muutamia hyviä vastahyökkäyksiä ja niiden kautta sitä tulosta voi tehdä. Yksi vastaan yksi -tilanteissa pitää olla aika vahva. Kaksi kovaa lihaa kun kohtaa, niin silloin heikompi ei enää pärjää, Lirkki analysoi.

Lirkki on noussut maajoukkuekuvioihin viime vuosien aikana. Sentteri antoi hyvin diplomaattisen vastauksen kysymykseen siitä, että nähdäänkö hänet joulukuun MM-kisoissa.

– Sanotaan niin, että kaikki on tehty tähän asti niin hyvin kuin pystytään ja niin tehdään myös vielä tämä viimeinen kuukausi. Kaiken olen tehnyt niin hyvin kuin olen pystynyt, ja lopputuloksen näkee sitten myöhemmin, päätti Lirkki haastattelun.