Liigat

TPS järjesti juhlaottelussaan bileet – ”Onnistuimme melkein täydellisesti”

20.11.
2015
1 Kommentti
6
Liigat

Jaakko Hautamäki on juuri hassuttanut rankkarin verkon perukoille. Kuva: Anssi Koskinen.

Jaakko Hautamäki on juuri hassuttanut rankkarin verkon perukoille. Kuva: Anssi Koskinen.


TPS Salibandyn 20-vuotisjuhlaottelu pääsi tavoitteeseensa – ja sen ylikin. Uusi Salibandyliigan yleisöennätys on tätä nykyä 5280 katsojaa. Se on komea luku. Ottelutapahtumaa voisikin kuvailla bileiksi.

Ennen ottelua yleisö lämmiteltiin päätapahtumaa varten. Tekno soi ja valoja vilkkui enemmän kuin Turun yökerhoissa yhteensä.

Kentällä kukitettiin TPS-vaikuttajia ja kuultiin Emmi Bogdanoffin tulkitsemana Maamme-laulu. Screeniltä nähtiin myös entisten tepsiläisten synttärionnittelut.

Pelin aikana katsojia osallistettiin tapahtumaan muun muassa KissCamin avulla. Erätauoilla oli frisbeegolfkisaa ja legendaarinen Heirolin-taukokilpailu.

Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja runsaslukuinen yleisö saatiin loistavasti mukaan. Ainoastaan ensimmäisen erän alkupuolella tunnelma vähän lopahti. Se nousi nopeasti kattoon, kun kotijoukkueen Jaakko Hautamäki kävi veivaamassa rangaistuslaukauksen komeasti lavan kannalla sisään.

– Ei jännittänyt, Hautamäki väitti pelin jälkeen.

Tapahtuman pääarkkitehteinä toimivat Tepsin myyntipäällikkö Janne Kytölä ja juuri Jaakko Hautamäki, joka opiskelee urheilumarkkinointia Turun ammattikorkeakoulussa.

– Olen Tepsillä harjoittelussa koulun kautta, ja tämä tapahtuma oli yksi hommistani.

– Mutta kyllä (Janne) Kytölä se pääarkkitehti on. Hänen ansiotaan tämä on, Hautamäki korjaa.

Hautamäen mukaan Kytölä teki juhlaottelun eteen töitä kesästä asti, kun taas hän itse on ollut mukana viikoittain parin kuukauden ajan.

TPS-pelurin mielestä tapahtuman järjestely oli ”siistiä” ja hyvää harjoitusta tulevaa työuraa ajatellen. Teemana oli saada TPS:n salibandyperhe yhteen paikkaan juhlimaan ja tavoitteena oli tehdä uusi yleisöennätys.

– Onnistuimme melkein täydellisesti. Uusi yleisöennätys syntyi, mutta taisi siellä vielä olla viitisen tuhatta paikkaa tyhjänäkin. Katsotaan pudotuspeleissä sitten, jos nekin saataisiin täytettyä, Hautamäki virnistää.

Itse ottelussa Seinäjoen Peliveljet katkaisivat kolmen ottelun tappioputkensa. Loppulukemat kirjattiin SPV:lle 2-5.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Niko Vahtera
Niko Vahtera

Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Turku / Mynämäki

Twitter: @nvahtera


Nemo
21/11/2015
Onnittelut TPS:n organisaatiolle! Loistavaa mainosta lajille. Näitä lisää:-)

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.