VeikkausTV-ennakko: Oilersin ja Classicin putket katkolla Espoon kärkikamppailussa

Classic tuo salinbandyn nyt Tapiolaan. Kauden avauksessa Eemeli oli liian hyvä, mutta miten on tällä kertaa? Kuva: Salibandyliiga

Classic tuo salinbandyn nyt Tapiolaan. Kauden avauksessa Eemeli oli liian hyvä, mutta miten on tällä kertaa? Kuva: Salibandyliiga
Classic tuo salinbandyn nyt Tapiolaan. Kauden avauksessa Eemeli oli liian hyvä, mutta miten on tällä kertaa? Kuva: Salibandyliiga

VeikkausTV on paikalla, kun Tapiolassa nähdään perjantai-iltana miesten Salibandyliigan huippukamppailu Oilersin ja Classicin välillä. Kumpikin on hurjassa voittoputkessa, mutta nyt niiden kestävyyttä testataan toden teolla.

Lähtöasetelmat:

Oilersin kausi on edennyt aika pitkälti odotetun käsikirjoituksen mukaan. Alussa sillä oli kolme vaikeaa vastustajaa Classic, Happee ja Erä, eikä verrattain varsin myöhään lajiharjoittelun aloittanut ja vain kaksi harjoituspeliä pelannut joukkue ollut vielä aivan valmis kauteen. Noissa peleissä heikohkosti puolustanut ryhmä on kuitenkin päävalmentaja Akseli Ahtiaisen johdolla saanut tiivistettyä seuraavissa otteluissa pakkipäänsä aikamoiseen betonimoodiin, ja nyt vyöllä on jo kahdeksan voittoa peräjälkeen. Voittosarjan aikana joukkue on päästänyt kerran viisi ja kerran neljä maalia, mutta muutoin vastustaja toisensa perään on pidetty yhdessä tai kahdessa tehdyssä maalissa. Se on huikean kovaa jälkeä Salibandyliigassa, ja päästettyjen maalien keskiarvo on öljymiehille epätyypillisesti vain 3,8.

Samaan hengenvetoon on toki muistettava, että vastustajat ovat olleet Viikinkejä lukuun ottamatta sellaisia, joiden odotetaankin polvistuvan Oilersin edessä. Nyt edessä on Classicin muodossa sellainen haaste, jota Oilers ei ole vielä tällä kaudella ensimmäisiä pelejä lukuun ottamatta kohdannut, ja tämä peli näyttää suuntaa sille, missä sarjakolmonen Oilers oikeasti kärjen osalta menee.

Jos Oilersin voittoputkella on mittaa kahdeksan ottelua, sarjakakkosella Classicilla se on puolestaan jo kymmenen ottelun mittainen, eikä Petteri Nykyn joukkue ole hävinnyt tällä kaudella vielä peliäkään. “Family” on tuhonnut vastustajansa toisensa perään myrkyllisen tehokkaalla hyökkäyspelillään, ja tasapaino myös omassa päässä on ollut kunnossa. Päästettyjen maalien keskiarvo on niin ikään Classicille harvinaisen alhainen 4,2, ja toisessa päässä verkko on venynyt 8,8 maalin verran ottelua kohden. Vastakkain ovat siis kaksi selvästi vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta, niin yllättävältä kuin se näiden porukoiden kohdalla kuulostaakin.

Classic kohtaa Oilersin jälkeen liigassa Viikingit ja Happeen, joten on hämmästyttävän kovaa suoriutumista, jos se ei ole vielä kolmentoista pelinkään jälkeen kärsinyt pistemenetyksiä. Sunnuntain cup-ottelu mukaan luettuna joukkue pelaa neljään päivään kolme peliä, ja ensimmäinen haaste Tapiolassa on todella kova.

Kuumat ja kylmät:

Oilersin alkukauden ehdoton sensaatiohahmo on ollut 22-vuotias maalivahti Joonas Kaltiainen, joka on täyttänyt loukkaantuneen Tomi Ikosen saappaat upealla tavalla. Omiin on mennyt vain 2,38 maalia per peli, ja torjuntaprosentti on liigan paras, peräti 88,55. Oilersin pelaajilla on tällä hetkellä helppo hengittää kentällä, kun Kaltiainen on luukulla. Oilersin tehokkain kokonaisuus maanantain NST-voitossa oli hieman yllättäen kolmosketju O. Wardi-Raunio-Suomalainen, joka iski viidestä maalista neljä. Parhaan pistemiehen kangaspalaa selässään kantaa 21 pinnaa iskenyt Sylvester Raikamo, joka on ollut tasaisessa iskussa läpi kauden.

Parhaalla kaudella 2012-2013 TPS:n paidassa 18 maalia ja 27 pinnaa tehneen puolustaja Janne Nurmisen ylivoima-aika on jäänyt vähiin, ja sitä myötä tehotkin ovat kadonneet. 10:n pelin tehosaldo 0+1, +0 tuskin tyydyttää, vaikkei pisteiden tekeminen hänen ominta alaansa varsinaisesti olekaan.

Classicin alkukauden hahmoja ovat olleet hyökkääjät Eemeli Salin ja Lassi Vänttinen, jotka ovat löytäneet toisensa kentällä tehokkaasti. Salinin (16+16) plusmiinus on liigan paras +37, eikä tutussa nutussa taas viihtyvä Vänttinen (16+11) ole juuri jäänyt Vaahteramäen miestä pahemmaksi lukemalla +33. Maalivahtipeli on toiminut myös tamperelaisilla, on veräjällä ollut sitten Lassi Toriseva, Joni Järviö tai Tommi Kekkonen.

Niko Juhola (6+3) tai Krister Savonen (3+4) eivät varmasti ole näyttäneet vielä kaikkia kikkojaan tämän kauden osalta, joten Classicilla on vielä tehoja reservissäkin.

Yhteinen historia:

Joukkueet kohtasivat kauden avausottelussa syyskuussa Tampereella, ja tuon maalirikkaan ottelun Classic vei 2+4 nakutelleen Salinin johdolla nimiinsä 10-7. Viime kauden ensimmäisessä matsissa Tapiolassa Oilers oli parempi 7-4, mutta sitä edellisellä kerralla 11.10.2013 Classic vei pisteet mukanaan 6-8.

Taistelupari:

Oscar Hänninen, Oilers – Jussi Piha, Classic

Yhdenlainen taistelupari nähdään penkkien takana, kun toisilleen hyvin tutut Akseli Ahtiainen ja Petteri Nykky kohtaavat valmentajien välisessä mittelössä. Poimitaan pelaajista nyt kuitenkin Oilersilta Oscar “Slowhand” Hänninen ja Classicilta entinen öljymies Jussi Piha. Molempien kädet käyvät kuin kärpänpyytäjillä ja pelikaverit saavat nauttia senttereiden silmiä hivelevistä tarjoiluista peli ja kausi toisensa perään. Kumpainenkin on tehnyt toistaiseksi 14 tehopistettä, mutta jakauma on hieman erilainen (Hänninen 7+7, Piha 0+14). Nähdäänkö Tapiolassa Classic-kippari Pihan kauden avausmaali?

Kokoonpanot:

Matias Kaartinen on ollut sivussa Oilersin kokoonpanosta koko kauden ja maalivahti Tomi Ikonen myös jo pitkään, mutta muuten Oilersilla ei pitäisi olla merkittäviä poissaolijoita. Classicin joukkue on tähän tietoon terveenä.

Kokoonpanot päivittyvät tähän perjantai-iltapäivän aikana.

Edelliset ottelut:

16.11. NST-Oilers 1-5
15.11. Oilers-SalBa 7-2
2.11. TPS-Oilers 4-8

14.11. Classic-OLS 10-3
30.10. Koovee-Classic 4-10
28.10. Erä-Classic 2-9

Arvio:

Hankala ottelu arvioitavaksi. Mielenkiintoisin aspekti ottelussa on nähdä, kestääkö Oilersin sementtipuolustus myös Classicin kivikovan hyökkäyksen lähentelyt ja seisooko Kaltiainen maalillaan edelleen päällään? Jos Oilersin puolustus pitää, Classic voi heittää hyvästit voittoputkelleen. Jos peli karkaa maalintekokilpailuksi, Classic on siinä parempi. Tasaista tulee.

VeikkausTV:n lähetys kamppailusta käynnistyy vähän ennen klo 18.30 alkavaa ottelua, ja live-vedon lisäksi ottelu on tuttuun tapaan myös Tulosvedon ja Pitkävedon kohteena.

8 comments

  1. Aika pitkälti samoilla linjoilla liikn omassakin arviossani. Mitä enemmän ottelussa tulee maaleja, sitä varmemmin Classic voittaa. Oilersin hyökkäys on hyvin tasainen, esim. kahdeksan maalin tekijöitä liigassa on 28. Näistä Oilers-pelaajia on tasan yksi. Se on todella vähän joukkueelta, joka kuitenkin on tehnyt kolmanneksi eniten maaleja, 80, sarjassa. Eli, Oilersilla on vain yksi mies joka on vastannut vähintään 10% joukkueen maaleista. Avainkysymys onkin, että onko se hyvä vai huono asia.

  2. Ei sitä vissiin saa. Itse aina käytän zoomauskomentoa, mutta siinä jää vähän ylä ja alalaidalta pois kuvasta. Tässä olisi kyllä veikkauksella paljon parannettavaa.

  3. vaikka tämä on vaikea veikattava, on kuitenkin veikkaus saanut Classicin selväksi suosikiksi – mikä on tietysti oikeutettu lähtökohta, Classic on kuitenkin niistänyt isommilla numeroilla tasaisen tappavasti

  4. Pari korjausta/huomiota kirjoitukseen:

    Familyn kipparihan ei ole viime kauden tapaan enää Piha vaan Salo. Tämän illan pelin kannalta suurempi huomio, että sisäpiiri kertoo Vänttisen olevan kokkelista pois. Paikkaaja tulee junnuosastolta.

  5. Itse käytän iphone + appletv komboa, jolla saa Veikkaus TVn näkymään televisiossa ”koko ruudun tilassa”.

  6. AK27:lle: Totta, pitää heräillä tähän kauteen. Hyvä huomio, tattis. Sisäpiiri oli näemmä Vänttisen kohdalla tällä kertaa väärässä.

  7. Henri Pitkänen; Jep, oli Vänttinen yön aikana ilmeisesti saanut itsensä pelikuntoon.