Anne, 48, edustaa Yhdysvaltoja ja on MM-kisojen vanhin pelaaja

Anne Jumppanen, 48, on naisten MM-kisojen kaikkien aikojen vanhin pelaaja. Kuva: IFF

Anne Jumppanen, 48, on naisten MM-kisojen kaikkien aikojen vanhin pelaaja. Kuva: IFF
Anne Jumppanen, 48, on naisten MM-kisojen vanhin pelaaja. Kuva: IFF

Salibandya pidetään yleisesti ottaen varsin nuorekkaana lajina. Naisten MM-kisojen vanhin pelaaja on kuitenkin jo varsin kokenut pelaaja. Hän on USA:n 48-vuotias puolustaja Anne Jumppanen.

Jumppanen luuti Yhdysvaltain ykkösvitjan puolustuksessa lauantaina, kun joukkue kärsi 15-2 -tappion Slovakiaa vastaan.

– Kaksi peliä pelattu, joista on tullut yksi voitto (Hollanti kaatui perjantaina 7-4). Eilen oli hyvä päivä. Tänään ei ollut niin hyvä päivä ja ei siinä mitään. Fokus on siinä, että tästä pelistä pitää palautua ja sitten pitää ruveta keskittymään seuraavaan. Maailma ei kaadu tähän, arvioi Jumppanen joukkueen esityksiä turnauksessa.

Jumppanen saa edustaa Yhdysvaltain maajoukkuetta siitä loogisesta syystä, että hän on syntyjään yhdysvaltalainen.

– Olen USA:n kansalainen ja olen syntynyt Yhdysvalloissa.

Tampereen A-sarjan MM-kisat ovat Jumppaselle järjestyksessään neljännet. Konkari on ollut sikäläisen naisten maajoukkueen pioneereista ja on ollut mukana maajoukkuetoiminnassa alusta saakka. B-sarjan kisoissa hän debytoi 36-vuotiaana.

– Silloin 2000-luvun alkuvuosina perustettiin Yhdysvaltojen naisten maajoukkue ja olen ollut alusta asti mukana, valotti puolustaja.

Naisten MM-kisoissa on paljon pelaajia, jotka eivät olleet vielä syntyneetkään, kun Jumppanen pelasi kaudella 91-92 naisten SM-sarjaa JoYusin paidassa. Jumppasta itseään kyseinen fakta ei häiritse laisinkaan.

– Ei sillä ole tuolla kentällä merkitystä. En voi keskittyä siihen minkä ikäinen vastustaja on tai mistä joku tulee. Täytyy vain keskittyä peliin ja ottaa ne pelitilanteet sellaisena kuin ne tulee. Sillä ei ole kentällä mitään merkitystä, että kuka kukakin on, vakuutti Jumppanen Pääkallo.fi:lle Hakametsän hallin pressikäytävällä.

JoYusin lisäksi Jumppanen on pelannut naisten Salibandyliigaa Josban, TuNMKY:n ja FBC Turun paidoissa. Liigaura kattoi vuodet 1991-2002 ja loppui ennen ensimmäistä maaottelua USA:n paidassa. Otteluita kertyi 169 ja tehopisteitä 51+33. Palkintokaapista löytyy myös hopeinen ja pronssinen mitali Josban paidasta. Tällä hetkellä Jumppanen edustaa AFC Campusta naisten 2. divisioonassa.

Pitkän uran pelanneella pelaajalla on luonnollisesti hyvä käsitys lajin kehityskaaresta.

– Peli on totta kai valtavan paljon nopeampaa kuin mitä se on ollut aikaisemmin. Fyysisyys on ilman muuta tullut lajiin mukaan. Pelaajat ovat tietysti hirveän paljon teknisempiä kuin mitä olivat aikaisemmin. Aikaisemmin oli paljon pelaajia, jotka tulivat muista lajeista. Kuten monet tietävät, niin nykyään on niin, että useat aloittavat nimenomaan salibandysta.

– Minun mielestäni junioreita ajatellen on hyvä, että juniorivuosina voi pitää siinä ohessa myös muita lajeja. Mielestäni se tuo kroppaan mukaan liikkuvuutta ja ylipäätään sellaista monipuolista urheilullisuutta. Itse en näe monilajisuutta millään tavalla pahana. Aikaisemmin oli selkeästi siten, että pelaajat siirtyivät muista lajeista huomaamaan, että ”hei, tämähän on kivaa tällainen laji mitä kutsutaan salibandyksi”. Joskus puhuttiin sählystä, linjasi Jumppanen.

Yhdysvallat tunnetaan erittäin voitontahtoisena urheilukansakuntana ja monesti myös vankka isänmaallisuus näyttelee tärkeää osaa urheilusuoritusten yhteydessä. Jumppasen mukaan pelaajien isänmaallisuus näkyy eritoten yhteisöllisyydessä.

– Näkyy sillä tavalla, että meillä on erittäin tiivis joukkue ja sellainen yhteen hiileen puhaltaminen on todella arvostettua. Se on meille kaikille hirveän tärkeä asia. Ehkä sitä kautta näkyy, kommentoi Jumppanen.

Yhdysvallat on suuri maa ja salibandy on siellä lajina lilliputin asemassa. Jumppanen ei osaa tarkkaan sanoa kuinka paljon MM-kisat saavat näkyvyyttä maassa, mutta varsinkin laji-ihmisten parissa kisat kiinnostavat todella paljon.

– En osaa sanoa millä tasolla laji saa näkyvyyttä, mutta ainakin siellä kaikki, jotka pelaavat ja lajista tietävät, seuraavat ilman muuta erittäin tarkasti. Ennen eilisen ensimmäistä peliä saimme sieltä todella paljon kannustusta ja tukea pelikavereilta. Meidän eilinen voitto on huomioitu isosti Yhdysvaltojen salibandyihmisten piireissä.

– Laji ei tietystikään ole niin levinnyt, kuin toivoisi, mutta pitää muistaa, että maa on iso ja siellä on isot etäisyydet. Perinteisillä lajeilla kuten esimerkiksi baseballilla ja koripallolla on siellä valtavan suuri asema. Ei onnistu ihan noin vaan, että mennään sanotaan, että ”hei tässä olisi nyt tällainen salibandy mitä kaikki voisivat ruveta pelaamaan”, analysoi Jumppanen.

Sunnuntaina juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivää. Varsinais-Suomessa asuva Jumppanen ei ole ainoa USA:n pelaaja, jolla on vahvoja sidoksia Suomeen. Jumppanen ei ainakaan itse aio juhlistaa Suomen itsenäisyyspäivää erityisemmin, koska kokee, että pelaajan on tärkeä keskittyä nimenomaan oman maajoukkueen toimintaan.

– Ei tehdä mitään erityistä, koska olemme täällä Yhdysvaltojen maajoukkue ja me keskitymme omaan asiaamme. Suomen itsenäisyyspäivä on tärkeä asia osalle pelaajista, jotka ovat syntyneet täällä tai asuvat täällä. Mutta tässä tilanteessa kun on urheilukisat, niin me olemme täällä nimenomaan Team Usa ja me keskitymme siihen 100 %sti. Ainakin omalta osaltani sanon näin, linjasi Jumppanen.

2 comments

  1. Anne eli Jasu on joukkueen voimahahmo myös legendaarisessa Keräilyerässä, joka pelaa N35 SM-sarjaa sekä suosählyä. Molemmista Keräilyerällä on useita mitaleita vuosien varrelta ?. Tsemppiä kisoihin!