Kapteeni Ukkonen ylpeänä joukkueesta: ”Ihan mieletöntä taistelua”

Tiia Ukkosen avauserän maalituuletuksessa oli tunnetta. Kuva: IFF

Tiia Ukkosen avauserän maalituuletuksessa oli tunnetta. Kuva: IFF
Tiia Ukkosen avauserän maalituuletuksessa oli tunnetta. Kuva: IFF

Suomen kokenut kapteeni Tiia Ukkonen on keitetty monissa liemissä, mutta lauantain kaltaista ottelua hänkään ei ollut nähnyt. Pettymys MM-finaalin jälkeen oli 31-vuotiaalle luottopelaajallekin raskas.

Rangaistuslaukauskilpailu jätti Suomelle vain luun käteen, ja Ruotsi pääsi juhlimaan viidettä perättäistä maailmanmestaruutta. Ukkonen haki sanoja pettymykselle.

– Ei pyöri oikein mitään päässä. Rankka päätös ja tyhjä olo, NST:tä seuratasolla edustava Ukkonen tiivisti.

Joukkueen sisu ja taistelu haki vertaistaan, kun Ruotsi painoi päälle. 1-1-tasoituksen avauserässä ladannut kapteeni oli joukoistaan ylpeä, ja myös Hakametsän ennätysyleisö sai suitsutusta.

– Ihan mieletöntä taistelua kaksi viimeistä peliä. Olimme välillä pyörityksessä, mutta emme luovuttaneet emmekä antaneet periksi missään vaiheessa. Meillekin siunaantui sitten vastahyökkäyksiä ja hyviä paikkoja. Huikea yleisö, ei olisi parempaa voinut toivoa, Ukkonen kiitteli.

Jatkoajalla molemmilla oli paikkansa, mutta pallo ei pyörinyt suotuisasti Suomen kannalta.

– Jatkoajalla meillä oli muutama paikka ja rankkarit on sitten tuota, mitä se nyt taas oli. Ei pomppinut meille, mutta turha jossitella, Ukkonen tuumi.

Savitaipaleen Urheilijoiden kasvatti on ollut mukana useassa MM-projektissa, mutta omasta jatkostaan maajoukkueessa hän ei osannut vielä sanoa.

– Ehkä. Katellaan, Ukkonen huikkasi kallella kypärin.

One comment

  1. Paras salibandypeli, mitä ikinä on tullut seurattua.
    Naiset olkoot ylpeitä tekemisestään ja äijät ottakoot mallia 🙂