Kommentti: Yleisöennätys ja yhteistanssia – MM-kisat olivat paljon muutakin kuin kohurankkari

My Kippilän rankkari on puhuttanut paljon MM-kisojen jälkeen. Kisoissa tapahtui kuitenkin paljon muutakin. Kuva: IFF

My Kippilän rankkari on puhuttanut paljon MM-kisojen jälkeen. Kisoissa tapahtui kuitenkin paljon muutakin. Kuva: IFF
My Kippilän rankkari on puhuttanut paljon MM-kisojen jälkeen. Kisoissa tapahtui kuitenkin paljon muutakin. Kuva: IFF

Naisten salibandyn MM-kisojen pöly on pikku hiljaa laskeutumassa. Tai oikeastaan ei ole, koska My Kippilän hylätty rankkari tuntuu puhuttavan vielä kolme päivää turnauksen jälkeen.

Tavallaan hyvä, että puhuttaakin tuolla volyymilla, mutta toisaalta voitaisiin mennä jo eteenpäin, koska jos jossain, niin tässä keskustelussa pallo on mennyt taaksepäin ja pysähtynyt 10 kertaa.

Suoritus saattoi olla mullistavampi nyt hylättynä kuin hyväksyttynä, koska on mahdollista, että sääntöihin tulee hyvin olennainen muutos. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan kosketa tuota aihepiiriä, sillä Tampereen MM-kisat olivat niin paljon muutakin.

Jos lähdetään Suomen maajoukkueesta ja Suomen esityksestä, niin se oli vallan hyvä kokonaisuudessaan. Positiivista näin ei-pelianalyytikon silmiin oli eritoten se, että Suomi pelasi aina paremmin otteluissa, joissa vastustajakin yritti pelata salibandya eikä pelkästään kilpikonnapuolustaa.

Venymiskyky. Se oli kovaa luokkaa myös. Tämän osoittivat kaksi viimeistä ottelua. Vaikka mestaruus jäi saavuttamatta, niin Suomi pääsi hyvin lähelle. Esitykset olivat pääosin rennompia kuin edellisissä MM-kisoissa ja vahva joukkuehenki näkyi varsinkin finaalissa, jossa Ruotsi joutui todella ahtaalle.

Isoin asia tulevaisuuden kannalta lienee kuitenkin nuorten pelaajien vahva esiinmarssi. Veera Kauppi, Kippilä, Silja Eskelinen ja Alisa Pöllänen ovat maajoukkueen käytettävissä vielä pitkään. Kaikki heistä ovat todella valmiita pelaajia jo nyt.

Miten naissalibandy näyttäytyi kokonaisuudessaan Tampereella? Omakohtaisten kokemusten perusteella erittäin positiivisesti. Mainoslauseet ja sloganit ovat usein turhaa sanahelinää, mutta Magical Together sopi hyvin Tampereella käytyyn MM-turnaukseen.

Ensinnäkin jos miettii Suomen kahden viimeisen ottelun ratkaisuja, niin kyseessä oli kaksi varsin maagista loppua. Toinen päättyi onnellisesti, toinen ei niinkään. Yhteisöllisyys paistoi siinä, että sekä välierän että finaalin katsojamäärät ja kannustus olivat kovaa luokkaa. Kisojen finaalia seurasi paikan päällä ennätysyleisö ja television välityksellä parhaimmillaan 840 000. Nämä ovat erityisen hyviä lukemia, jos miettii naissalibandyn kokonaisasemaa suomalaisessa urheilukentässä.

Jotain maagista ja yhteisöllistä tapahtui myös tällä videolla. Venäjän ja Australian välinen sijoitusottelu päättyi yhteistanssiin. Se kertoo siitä, että vaikka lajia pelataan tosissaan, niin urheilun syvimpiä arvoja ei ole unohdettu.

Ei niinkään magiikaan ja yhteisöllisyyteen liittyvä asia, mutta naisten MM-kisoissa pelattiin erittäin siistiä ja sääntöjä kunnioittavaa peliä. Kisoissa jaettiin ainoastaan yksi punainen kortti – miesvalmentajalle kesken rankkarikisan. Pelaajat eivät keränneet edes viiden minuutin jäähyjä. Näissä peleissä elettiin kuitenkin vahvasti mukana tunteiden valossa. Ne vain kanavoitiin paremmin ja se näkyi esimerkiksi tuuletuksissa.

Tasoerot. Ne nostettiin taas vahvasti esille, kun puolivälierissä kävi miten kävi ja Suomi sekä Ruotsi nuijivat vastustajansa maan rakoon. Kuitenkin moni joukkue, kuten vaikkapa Saksa, Slovakia ja Puola esiintyivät varsin positiivisesti ja ovat oikealla tiellä pitkässä juoksussa. Massiivinen urheilumaa Saksa ylsi parhaaseen MM-kisasijoitukseen sitten vuoden 1999 ja oli kuudes. Tässä samassa rytäkässä Norja jäi ensimmäisen kerran kahdeksan parhaan joukkueen ulkopuolelle.

MM-kisoissa oli nytkin mukana varsin eksoottisia salibandymaita, kuten kuten Singapore, Hollanti ja Australia. Australia oli kisojen 12. ollen vain yhden pykälän alempana kuin usein kahdeksan sakkiin mahtunut Venäjä.

Kisajärjestelyt olivat ensiluokkaiset ja niiden suhteen Suomessa asiat ovat varsin hyvällä tolalla, jos vertaa muihin salibandymaihin. Kuten jo mainittua, salibandy myös puhutti ja nostatti tunteita Suomessa. Naissalibandylle kisat olivat loistava näyteikkuna.

Isommassa mittakaavassa todettakoon, että jos vastaavanlaisia kisoja nähdään jatkossakin, niin olympiaunelma tulee toteutumaan ensi vuosikymmenellä. Voi hyvinkin olla, että Suomen Salibandyliiton 40-vuotisjuhlien aikoihin ei voida enää puhua pelkästään amatöörilajista.