Pääkallotodistus: Hermostuneella Suomella vähän onnistujia MM-välierässä

Suomi kaatoi Tshekin onnenkantamoisella kolme sekuntia ennen loppua. Kokonaisuutena perjantainen ottelu oli varsin kankea esitys. Kuva: IFF

Suomi kaatoi Tshekin onnenkantamoisella kolme sekuntia ennen loppua. Kokonaisuutena perjantainen ottelu oli varsin kankea esitys. Kuva: IFF
Suomi kaatoi Tshekin onnenkantamoisella kolme sekuntia ennen loppua. Kokonaisuutena perjantainen ottelu oli varsin kankea esitys. Kuva: IFF

Suomi kaatoi Tshekin naisten MM-kisojen välierissä dramaattisten vaiheiden jälkeen lukemin 4-3. Täten Suomi pelaa lauantaisessa MM-finaalissa ja Tshekki pronssiottelussa.

Pääkallo.fi jakaa naisten MM-kisoissa kalloja asteikolla 1-5, kuten teimme viime vuoden miesten MM-kisoissakin.

Tshekki pelasi ottelussa erittäin matalalla karvauksella ja kyttäili omalla alueella. Tämän vuoksi Suomen olisi pitänyt pystyä haastamaan vastustajan pelaajia enemmän yksilötasolla.

Rohkeassa pelissä onnistui mielestämme parhaiten nuori Veera Kauppi. Kauppi ei iskenyt tehopisteitä ottelussa, mutta haastoi rohkeasti ja aiheutti Tshekille jäähyn, jonka aikana Suomi iski tärkeän 2-2-tasoituksen. Samanlaista pelirohkeutta kaivataan eritoten jos Ruotsi tulee vastaan finaalissa.

Toinen neljän kallon pelaaja oli nähdäksemme Alisa Pöllänen, johon voi yhdistää samoja kommentteja kuin Kaupinkin esitykseen. Ennakkoluulotonta pelaamista ja varsinkin näillä nuorilla pelaajilla paistoi jännitys kaikkein vähiten. Pöllänen iski myös Suomen komean 2-2-tasoituksen ylivoimalla.

Lähes kaikkien pelaajien pitää parantaa peliään lauantaista finaalia kohden, mutta Pääkallo.fi odottaa eritoten Suomen ykköskentältä tasonnostoa finaalia ajatellen. Se näkyy myös antamissamme arvosanoissa.

Maalivahdit:
Jonna Mäkelä 3
Laura Loisa ei pelannut

Puolustajat:
Anne Suomalainen 2
Laura Mertsalmi 2
Tiia Ukkonen 3
Silja Eskelinen 3
My Kippilä 3
Sanni Nieminen ei pelannut
Mia Karjalainen 3

Hyökkääjät:
Nina Rantala 2
Ella Alanko 2
Eliisa Alanko 2
Veera Kauppi 4
Jaana Lirkki 3
Marianne Hannonen 3
Karoliina Kujala 3
Elina Kujala 3
Alisa Pöllänen 4
Laura Hietamäki 3
Kristiina Kauppila ei pelannut

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus

5 comments

  1. Nuoret Pöllänen ja Kauppi vetää rohkeesti, Kujaloilta myös hieno suoritus. Muut hyökkääjät enimmän pelistä aivan kipsissä. Ei riitä Ruotsia vastaan tää tyyli.

  2. Aikalailla allekirjoitan ”kallot”…

    ”Posinkautta” onnea joukkue!

    Heittereille ja muille ”pitäis pitää kahden maan kisat” -tietäjille: pitkää nenää!

  3. Aika oikeudenmukaiset kallopisteet.
    Vähän alkaa ihmetyttää tiettyjen pelaajien panos joukkueessa, vaikkapa Hannonen ja Lirkki pelanneet kisat läpi 2-3 ’kallolla’. Näissä karkeloissa voisi jo odottaa pelaajalta enemmän. Hannonen tosin heilutellut maaliverkkoa, Lirkki ei edes sitä.
    Alangon tytöillä taas tuntuu menevän enemmän tyylillä kaikki tai ei mitään, ja onnistuminen parhaimmillaan loistavaa. Tänään ei ollut se päivä, toivottavasti huomenna on!

  4. Ella Alanko kyllä pelas useaan otteeseen todella hyvin puolustukseen päin, mutta taitaa pääkallon miehet kattoo vaan pörssien mukaan nää kallot;-)