Päävalmentaja Paju ylivoimasta: ”Se on mahdollisesti sellainen pääkoppajuttu”

Suomen ylivoima onnistui tänään kertaalleen. Kuva: IFF

Suomen ylivoima onnistui tänään kertaalleen. Kuva: IFF
Suomen ylivoima onnistui tänään kertaalleen. Kuva: IFF

Sveitsin ja Suomen välinen alkusarjaottelu oli tiukka vääntö. Suomi kuitenkin puristi ottelusta tuiki tärkeän 6-4-voiton.

Päävalmentaja Marko Paju ei ollut täysin tyytyväinen omiensa otteisiin.

– Oli meille vaikea peli. Tuntui, että saadaan homma hanskaan, mutta sitten ei saatukaan. Esitykset aaltoilivat pelin sisällä. Yllättävän paljon oli virheherkkyyttä ja se on asia mikä pitää korjata seuraavaan peliin, paalutti Paju Pääkallo.fi:lle ottelun jälkeen.

Suomella on kahdesta ottelusta kaksi voittoa. Varsinkin Suomen kolmosketju on ollut vahvassa vireessä.

– Alisa Pöllänen tietenkin, kun iski tällaisessa pelissä tuollaiset maalit. Se oli erittäin tärkeää. Peittopeli oli hyvää ja pakkikalusto toimi hyvin. Molemmat Kujalat pelasivat hyvin. Siljalta nähtiin (Eskelinen) rohkea nousu maalille ja tärkeä maali. Siinä oli meiltä hyvä kenttä tänään kaiken kaikkiaan, listasi Paju Sveitsi-pelin onnistujia.

Pajun mukaan pitää lähteä siitä, että koko joukkue nostaa tasoaan, eikä yksilöinyt pelaajia joilla olisi parantamisen varaa.

– Me nostetaan tasoa joukkueena, vakuutti Paju.

Ylivoimapeli oli perjantain Norja-ottelussa yksi joukkueen murheenkryyneistä. Täydellistä se ei ollut lauantainakaan, mutta parannusta tuli Pajun mukaan.

– Nyt tuli jo yksi maalikin. Oikeaan suuntaan mennään.

Minkä vuoksi ylivoimapeli ei toimi tällä hetkellä?

– Varmaankin pienistä asioista kiinni. Eilen kun katsottiin videoita, niin huomasi että aihioita on, mutta ehkä nämä olosuhteet ovat kuitenkin hiukan poikkeukselliset. Ehkä se pelirentous ei ole nyt sitä mitä se jossain muualla voisi olla. Sanoisin, että se on mahdollisesti sellainen pääkoppajuttu, analysoi Paju.

Sveitsi-voitto tarkoittaa sitä, että Suomi varmisti käytännössä lohkovoiton. Suomen viimeinen lohkokamppailu pelataan maanantaina Puolaa vastaan.

– Huilataan huomenna ja juhlitaan itsenäisyyttä. Tarvitaan hyvä Puola-peli tietenkin, että saadaan alkusarja kasaan. Sitten sen jälkeen mennään ottelukaavion mukaan. Nyt homma on omissa käsissä, kun otettiin Sveitsistä voitto, sanaili Paju turnauksen jatkosta.