Maajoukkueet

Suomi kohtaa Tshekin MM-välierissä – tilastohistoria ennustaa kisaemännille finaalipaikkaa

11.12.
2015
0 Kommenttia
3
Maajoukkueet
Suomi iski puolivälierissä 16 osumaa. Välierissä tuskin mässäillään maaleilla. Kuva: IFF/Ville Vuorinen

Suomi iski puolivälierissä 16 osumaa. Välierissä tuskin mässäillään maaleilla. Kuva: IFF/Ville Vuorinen

Suomi ja Tshekki ovat selvittäneet tiensä salibandyn naisten MM-kisojen välierävaiheeseen. Joukkueet kohtaavat tänään perjantaina klo 17.45 Hakametsän jäähallissa.

Maat ovat kohdanneet historian saatossa kaikkiaan 33 kertaa. Suomi on vetänyt pidemmän korren 27 kertaa, kolmesti on päädytty tasapeliin ja kolme kertaa Tshekki on poistunut areenalta voittajana. Maaliero näissä otteluissa on Suomen hyväksi lukemin 168-59.

MM-historian aikana joukkueet ovat mitelleet paremmuudesta jokaisissa MM-kisoissa vuoden 2013 turnausta lukuun ottamatta. Suomi on voittanut kaikki kahdeksan MM-tason kohtaamista.

Suomen maaperällä joukkueet ovat kohdanneet kuudesti Ahvenanmaa mukaan lukien. Suomessa pelatut ottelut ovat kaikki menneet emäntämaan nimiin.

Vuonna 2015 Suomi ja Tshekki ovat pelanneet vastakkain kaksi kertaa. Suomi nappasi kevään EFT-turnauksessa 3-2-voiton. Tampereen EFT-turnauksessa Suomi voitti tyylipuhtaasti 3-0.

Vaikka tilastohistoria näyttää kieltämättä komealta Suomen kannalta, niin muutama asia on hyvä huomioida. Tshekki kaatoi Suomen ensimmäisen kerran vasta 13.9.2013, eli hiukan yli kaksi vuotta sitten. On hyvä muistaa, että viimeisestä kuudesta ottelusta Tshekki on napannut kolme voittoa ja maiden välinen tasoero on selkeästi kaventunut viimeisten vuosien aikana.

Joten vaikka Suomi lähtee tilastojen valossa ja muutenkin ennakkosuosikkina välieriin, niin yksittäisessä ottelussa voi tapahtua käytännössä mitä tahansa. Murskajaisia tuskin nähdään, koska joukkueiden seitsemästä edellisestä kohtaamisesta viisi on päättynyt jomman kumman maan yhden maalin voittoon. Maalijuhlia ei ole nähty ainakaan viime vuosien kamppailuissa ja oletusarvoisesti maaleilla ei mässäillä tänäänkään.

Suomi-Tshekki alkaa klo 17.45 Hakametsän jäähallissa. Yle TV2 näyttää ottelun klo 18 eteenpäin. Yle Areenan lähetys alkaa 17.35. Ottelua voi seurata myös IFF:n Youtube-kanavan kautta.

Linkit:
MM-kotikisat jatkuvat vielä kaksi päivää – näin pelataan

Päivitys klo 14.20: HUOM. Tuoreimman tiedon mukaan Yle Areenan lähetys alkaa klo 17.35

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.