Superlahjakkuus kiinnostunut Ruotsissa pelaamisesta sekä salibandyn että jalkapallon saralla

Veera Kauppi osui heti ensimmäisessä MM-ottelussaan Norjan verkkoon. Kuva: IFF

Veera Kauppi osui heti ensimmäisessä MM-ottelussaan Norjan verkkoon. Kuva: IFF
Veera Kauppi osui heti ensimmäisessä MM-ottelussaan Norjan verkkoon. Kuva: IFF

Tampereen MM-kisat ovat alkaneet emäntämaan osalta kahdella voitolla. Yksi positiivisimmista esiintyjistä on ollut vasta 18-vuotias laitahyökkääjä Veera Kauppi.

Kauppi on Suomen joukkueen nuorin pelaaja ja se kuulemma näkyy tietyissä asioissa kentän ulkopuolella. Kauppi vastaili Pääkallo.fi:n kysymyksiin itsenäisyyspäivänä Sokos Hotel Rosendahlissa järjestetyssä mediatilaisuudessa.

– Se on meidän joukkueessa aika selkeä juttu. Juniorit kantavat kamoja ja sen semmoista. Tulee sellaisia pieniä tehtäviä. Täytyy ottaa se oma asemansa sieltä joukkueesta. Jos on vaikkapa jotain hoitoja (esim. fysikaalisia- tai hierontahoitoja), niin siellä on viimeisenä listassa oma nimi. Eli ihan sellaista perussettiä, naurahti Kauppi, kun häneltä kysyttiin miten joukkueen kuopuksen status ilmenee.

MM-kisaprojekti on ollut kaksivuotinen. Kauppi pelasi ensimmäiset naisten maaottelut syksyllä 2014 ja on ollut sen jälkeen vahvasti mukana maajoukkuetoiminnassa.

– Sen ajan mitä itse olen ollut mukana, niin on sujunut oikein hyvin. Olen päässyt hyvin mukaan joukkueeseen. Leireillä on käyty selkeästi asioita läpi ja se on ollut mielestäni hyvä asia. Hyvin on sujunut, kommentoi Kauppi kokonaisprojektia.

Kauppi on tamperelainen ja edustaa Tampereen Kooveeta naisten Salibandyliigassa.

Kuinka iso asia se on, että MM-kisat pelataan kotikaupungissa?

– Kyllähän se on aika iso asia. Sitä on varmasti vaikea tajuta itsekään. Kyllä se tuo sellaista lisäenergiaa ja positiivista jännitettä mukaan, arvioi Kauppi.

Kaksoissisko Oona Kauppi oli myös pitkään mukana MM-projektissa ja valittiin MM-joukkueeseen, mutta polvivaiva vaivasi pelaajaa pitkin syksyä. Viimeistelyleirin jälkeen maajoukkueen valmennus päätti, että riskejä ei oteta ja Kauppi korvataan Laura Hietamäellä.

Veera Kaupin iloinen ilme ja äänensävy muuttuu huomattavasti vakavammaksi siskosta kysyttäessä.

– En ole kauheasti kommentoinut siihen liittyen. Täytyy vain sanoa, että se oli valmentajien päätös ja sillä mennään, linjasi Kauppi.

Kauppia voidaan pitää todellisena erityislahjakkuutena. Hän pelaa myös jalkapalloa naisten SM-sarjassa Tampereen Ilveksen riveissä. Jalkapallossakin Kauppi on pelannut nuorisomaajoukkueissa. Lajien yhteensovittaminen on sujunut Kaupin mukaan tähän mennessä erinomaisesti.

– Erittäin hyvin on mennyt. Ei ole ollut mitään ongelmia. Mielestäni lajit tukevat hyvin toisiaan. Jalkapallon puolelta saa sellaista peruskuntoa ja kestävyyttä. Sitä kautta paranee myös fysiikka, mikä auttaa salibandykentällä. Salibandysta saa sellaista räjähtävyyttä ja terävyyttä, joita voi sitten taas hyödyntää jalkapallon puolella.

Onko jomman kumman lajin valmentajilta tullut sellaista kommenttia, että pitäisi valita yksi laji mihin keskittyä?

– Ei ole sellaisia kommentteja tullut. Ollaan oltu vanhempien kanssa aika selkeästi sillä linjalla, että niin kauan kuin se on mahdollista, molemmat lajit pysyvät mukana. Se riippuu sitten tietenkin myös valmentajista. Mennään ehkä hiukan erilaisilla rytmeillä kuin muut, niin siinä tarvitsee sellaista pientä sovittelua. Ei ole toistaiseksi tullut valmentajilta mitään poikkipuolisia kommentteja, vakuutteli Kauppi.

Kahden lajin pelaaminen SM-tasolla vaatii paljon. Kauppia ei voi syyttää ainakaan laiskottelusta.

– Aamutreenit kun laskee, niin yleensä on parit treenit päivässä. Lepopäiviäkin on tietysti. Sanoisin, että ainakin kuudet harjoitukset, jos on aamutreenejä. Ja siihen päälle pelit, valotti Kauppi.

Jos juuri nyt olisi pakko valita, niin kumman lajin valitsisit?

– Tuo on paha kysymys (naurua). Se menee yleensä sen mukaan, että kumman lajin pelikausi on käynnissä ja kumpaan lajiin keskittyy enemmän. Tällä hetkellä se on tietenkin salibandy ja kesäisin se menee yleensä siten, että jalkapallo kiinnostaa enemmän.

Kaupin siskosten isä Jussi Kauppi on tunnettu pelianalyytikkona ja on kehitellyt muun muassa MyCoazh- tilastoanalyysisovelluksen. Tyttären mukaan isä antaa ajoittain varsin käyttökelpoisia vinkkejä, vaikka ei suoraan osaa sanoa kuinka paljon isällä on ollut vaikutusta oman uran urkenemisessa.

– En tiedä onko sillä ollut isommin vaikutusta, mutta kyllä isä antaa pieniä vinkkejä. Se mitä hän tekee on mielenkiintoista. Sen avulla ymmärtää itsekin asioita mitä pitäisi parantaa. Sillä on ollut positiivinen vaikutus, kertoi Kauppi.

Veera Kauppi edustaa seurajoukkuetasolla Tampereen Kooveeta. Kuva: Juhani Järvenpää
Veera Kauppi edustaa seurajoukkuetasolla Tampereen Kooveeta. Kuva: Juhani Järvenpää

Molemmat Kaupin siskokset ovat tunnetusti kovia pelaajia. Pääkallo.fi:n kommenttiosastolla naljaillaan ajoittain siitä, että ”Koovee ei ole mitään ilman Kauppeja”. Kaupin vastalause tähän väitteeseen tulee nopeasti ja topakasti.

– Se ei todellakaan ole totta. Joukkue koostuu yksilöistä ja yksilöiden vahvuuksien kautta se joukkue rakentuu. Kyllä se on se koko joukkue, joka sen voiton ottaa, eikä vaikkapa Kauppi ja Kauppi, linjasi Koovee-kasvatti.

Kaupin tasoinen pelaaja on varmasti tulevaisuudessa haluttu pelaaja myös ulkomailla. Ulkomailla pelaaminen on käynyt nuoren lahjakkuuden mielessä.

– Onhan sitä tietenkin miettinyt. Tavallaan nyt kun on vielä lukiossa ainakin 1,5 vuotta, niin ei ole vielä sen pidemmin tai tarkemmin ajatellut sitä. Kyllähän se on sellainen tietynlainen tavoite päästä myös ulkomaille kokeilemaan.

Puhutaanko nyt jalkapallosta vai salibandysta?

– Ehkä molemmista. Tuolta Ruotsin puolelta löytyy naisten puolelta hyvä taso sekä salibandyssa että futiksessa. Jos molemmat lajit kiinnostavat vielä, niin sitten ehdottomasti molempia lajeja, haaveili Kauppi.

Nuorella pelaajalla riittää kiirettä urheilun saralla. Kauppi vakuuttaa, että hän pystyy ja osaa myös irtautua urheiluasioista silloin kun on sen aika ja paikka.

– Se aika mitä on, niin se tulee vietettyä kavereiden kanssa. Yritän olla ajattelematta näitä peliasioita tai treeniasioita. Ei sitä aikaa aivan tuhottomasti jää. Kyllä sitä osaa ottaa rennosti silloin kun sitä aikaa on, pohti Kauppi

Kaupilla ei ole mitään erityisempiä perinteitä itsenäisyyspäivän suhteen.

– Linnan juhlia tulee katsottua aina. Se on ehkä ainoa selkeä juttu, kommentoi Kauppi henkilökohtaista itsenäisyyspäivän viettoa.

Suomen maajoukkueella on kuitenkin ainakin yksi yhteistilaisuus vapaapäivän yhteydessä.

– Pidetään tänään joukkueen kanssa semmoinen hiukan hienompi illallinen. Ei ole muuta sitten, päätti Kauppi haastattelun.