Tshekin kova loppukiri ei riittänyt – Sveitsi nappasi pronssimitalit

Sveitsi ja Tshekki väänsivät todella tiukan kamppailun pronssimitaleista. Kuva: IFF.

Sveitsi ja Tshekki väänsivät todella tiukan kamppailun pronssimitaleista. Kuva: IFF.
Sveitsi ja Tshekki väänsivät todella tiukan kamppailun pronssimitaleista. Kuva: IFF.

Tshekki ja Sveitsi kohtasivat salibandyn naisten MM-kisojen pronssiottelussa. Aaltoillut ottelu päättyi lopulta Sveitsin voittoon lukemin 5-4.

Ottelun avauserä oli tasaista vääntöä, jossa Tshekki oli ehkä niukasti parempi, ainakin tehokkaampi, sillä se johti ensimmäisellä erätauolla 1-0.

Sveitsi tasoitti ajassa 28:43 ja reippaan minuutin päästä alppimaa johti jo 3-1 varsinaisten salamamaalien siivittämänä. Ajassa 35:32 Seraina Ulber sinetöi taukojohdoksi 4-1 ylivoimalla.

Kolmannen erän alussa näytti jo, että Sveitsi menee menojaan, kun Margrit Scheidegger muutti digitaalit taululla lukemiin 5-1. Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin alkoi kuitenkin Tshekin huima kiri ja kolmannen erän puolivälissä eroa oli enää maalin verran.

Tshekki onnistui saamaan hyviä maalintekopaikkoja vielä kuudella viittä vastaan aivan viimeisille sekunneille saakka. Sveitsi kuitenkin piti pintansa säilyttäen johtoasemansa ja nappaamalla täten myös pronssiset mitalit kaulaansa.

Sveitsin ykköspistenainen oli Seraina Ulber kahdella maalillaan. Flurina Marti tehtaili tehot 1+1. Tshekiltä tehoihin 1+1 pääsivät Eliska Krupnova sekä Anet Jarolimova.

MM-turnauksen finaalissa pelaavat Suomi ja Ruotsi. Ottelu alkaa kello 15.20 ja sitä voit seurata Ylen TV2:n kautta.

Ottelutilastot