Blogit

Vieraskynä: Miksi niin harva nainen osallistuu?

16.12.
2015
12 Kommenttia
15
Blogit
Salibandyn monitoiminainen Kaarina Salomaa (oik.) vieraskynäilee Pääkallo.fi:ssä salibandystä ja naisista. Kuva: Juhani Järvenpää

Salibandyn monitoiminainen Kaarina Salomaa (oik.) vieraskynäilee Pääkallo.fi:ssä salibandystä ja naisista. Kuva: Juhani Järvenpää

Upeat naisten salibandyn MM-kisat takana. Fiilis hallissa oli ennenäkemätöntä naisurheilussa. Pelaajat antoivat kentällä kaikkensa, heittäytyivät ja kisaviikon aikana sulattivat Suomen urheilukansan sydämet. Onnistuivat loistavasti siinä, mihin naissalibandypelaajat eivät olleet aiemmin pystyneet.

Finaalin jälkeen sain kunnian osallistua Salibandyliiton 30-vuotisgaalaan. Juhlasalissa istuessa oli mahtavaa katsoa ympärilleen ja nähdä niin monta lajin kehittymiseen vaikuttanutta ihmistä. Nämä lajiniilot ovat tehneet tuhansia tunteja vapaaehtoistyötä lajin eteen seuroissa ja liitossa. Meitä kaikkia yhdisti rakkaus salibandyyn.

Tätä arvokasta joukkoa katsellessa kuitenkin yksi asia hiipi mieleen: täällä on noin 170 ihmistä ja meistä vain parikymmentä on naisia. Ensimmäinen ajatus oli tietysti puolustuskantainen – miksi ihmeessä enempää naisia ei ole kutsuttu?

Mietin mielessäni, keitä lajin naisvaikuttajia mielestäni paikalla olisi pitänyt olla. Harmikseni listasta tuli lyhyt. Ei tämä ollutkaan mitään sorsimista, kun katsoi ympärillä olevia henkilöitä ja ajatteli heidän panostaan salibandyn eteen. En keksinyt kuin muutamia poissaolevia naisia, jotka olisivat samalla tavalla olleet vaikuttamassa seurojen ja liiton pyörittämiseen sekä kehittämiseen kuin paikallaolijat.

Kuva: Kimmo Pitkänen / IFF

Kuva: Kimmo Pitkänen / IFF

Eikö urheiluvaikuttaminen kiinnosta naisia?

Hakametsän käytävillä nautin erityisesti kentiltä tuttujen pelikavereiden näkemisestä. MM-kisat saivat liikkeelle sellaisiakin entisiä pelaajia, jotka eivät enää ole lajin parissa. Oli mahtavaa morjestella ja vaihtaa kuulumisia. Lisäksi sosiaalisesta mediasta näki, että vielä useampi seurasi kisoja kotoa. Mietin, miksi nämä aikanaan täysillä lajista nauttineet naiset eivät enää ole mukana? Tai miksi niin moni vain pelaa alasarjoissa, eikä ole mukana kehittämässä seuroja ja lajia?

Oma pika-analyysi on, että ensiksikin naispelaajat tulisi saada huomaamaan osallistumisen ja vaikuttamisen mahtavuus. Nuoressa lajissa asioita pääsee halutessaan oikeasti muuttamaan. Silti on vaikea saada ketään mukaan, jos itse tehtäviä ei koeta houkuttelevina. Lisäksi naiset ovat isossa roolissa perheiden arjen pyörittämisessä, joten kiinnostavuuden lisäämisen jälkeen tulisi tehdä osallistuminen mahdolliseksi järkevällä ajankäytöllä ja riittävän pienellä panostuksella.

Sitten tulisi voittaa työelämästäkin tuttu peikko: omien kykyjen vähättely, joka hankaloittaa naisten saamista johtotehtäviin myös urheilumaailmassa. Jos työhakemuksessa on 10 työssä tarvittavaa ominaisuutta ja naisella on näistä yhdeksän, mutta yksi puuttuu, jättää nainen todennäköisesti hakematta. Pahimpia naisten kriitikoita ovatkin naiset itse. Tästä yli pääsemiseksi kannustaminen ja vertaistuki ovat avainasemassa.

Minun unelmassani salibandy olisi lajina edelläkävijänä luomassa kulttuuria joukkuepalloiluun, jossa myös naiset haluavat olla mukana lajin taustajoukoissa. Siis aidosti osallistuen, eikä vain sivusta huudellen.

Naistoimijoiden tarinoiden ja esimerkkien avulla piilevä potentiaali käyttöön

Seuroissa on huutava pula toimijoista. Asiasta keskusteltiin myös reilut sata aktiivista toimijaa yhteen keränneessä nais- ja tyttösalibandyseminaarissa kisojen avausviikonloppuna. Sielläkin nousi esille vielä hyödyntämätön potentiaali, joka entisissä ja nykyisissä naispelaajissa on sekä seura- että joukkuetoimijoiksi. Taustoilla mukana olevat harvalukuiset naiset tekevät nyt jo älyttömän hyvää työtä ja jollain tavalla heidän tarinoitaan ja esimerkkiään olisi hienoa käyttää uusien toimijoiden innostamisessa.

Toimijoiden määrällisen hyödyn lisäksi väitän, että enemmän osallistuvia naisia rikastuttaisi myös seura- ja lajigenreä. Naiset katsovat maailmaa vähän eri näkökulmasta ja parhaita tuloksia saadaan, kun vähän haastetaan toinen toisiamme. Me naiset olemme erittäin tunnollisia tekijöitä ja hanakampia myös keskustelemaan ja vaatimaan perusteluja, mikä tekee päätöksenteostakin läpinäkyvämpää.

Kuva: Kimmo Pitkänen / IFF

Kuva: Kimmo Pitkänen / IFF

Miksi menetimme vuosituhannen vaihteen naispelaajat lajin parista?

Muodostelmaluistelussa, voimistelussa ja muissa naisvaltaisissa lajeissa suurin osa toimijoista on naisia. Todistetusti naiset on siis mahdollista saada mukaan toimijoiksi. Miten saisimme avattua seurojen silmiä näkemään potentiaalin ja toimimaan osallistumiskynnystä madaltavaksi? Entä miten voisimme rohkaista naispelaajia osallistumaan seuratoimintaan ja lajin kehittämiseen?

Hyviä vastauksia osaavat antaa ainakin naisten alasarjojen pelaajat, jotka periaatteessa voisivat tehdä tälläkin hetkellä paljon enemmänkin kuin vain pelata. Mielenkiintoista olisi kysyä myös 1990-luvun ja 2000-luvun pelaajilta millaisissa rooleissa he olisivat kiinnostuneita palaamaan lajin pariin. Ja mikä aikoinaan vieraannutti heidät salibandysta peliuran jälkeen, jotta sama ei tapahtuisi 2010-luvun pelaajille. Tässä voisi olla seminaarin, työpajan tai ainakin kyselyn paikka, kunhan MM-kisapöly vähän laskeutuu.

Salibandyn Respect-ohjelma, arvostan!

Loppuun onnittelut gaalassa julkistetuille ensimmäisille salibandyn Hall of Fameen nimetyille! Viisi herrasmiestä, joita ilman laji ei olisi alkuvuosina ottanut tärkeitä askeleita. Kiitos isosti Pekka, Kurre, Japi, Vinski ja Täky!

Se on varmaa, että jossain vaiheessa näemme myös ensimmäisen naisen mukana tällä Respect-ohjelman korkeimmalla tasolla. Mutta se paikka pitää ansaita. Kukaan ei edes haluaisi olla Hall of Famen kiintiönainen. Respect-nimeämiset jatkuvat Superfinaaleissa ja uskallankin veikata, että tuolloin julkaistavassa Legendat-kategoriassa mukana on myös naisvoimaa. Täysin ansaitusti.

Suuri kiitos vielä koko lajiväelle mahtavan maagisista MM-kisoista! Ei muuta kuin kohti uusia haasteita.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Kaarina Salomaa
Kaarina Salomaa
Kirjoittaja on salibandyn monitoiminainen. Pelaajana yli 200 salibandyliigaottelua, joukkueenjohtajana kolmet U19-tyttöjen MM-kisat, vetovastuussa nais- ja tyttösalibandyprojektissa 6 vuotta, IFF:n kilpailukoordinaattorina 4 vuotta ja nykyisin vie lajia eteenpäin yritysmaailmassa Arena Centerin kehitysjohtajana sekä seuratoiminnassa SSV:n tyttöjuniorivalmentajana ja monilajiseura SC Hawksin taustoilla.
dog with a blog
16/12/2015
Varmaan asiaa kannattaa pohtia miksi naiset pelaavat? Mitä salibandy tarjoaa suurimmalle osalle naisista? Onko itse peli tai liikunnallinen harrastus tärkeä? Vai ollaanko lajin parissa jonkun muun syyn takia. Väittäisin että aika monelle syy on ollut "muu syy". Toki viimeisten vuosien aikana naissalibandy on muuttunut ja nyt monelle peli on se tärkein juttu olla lajin parissa.
Junnu#8
16/12/2015
Tämänkään jutun kirjoittajan nimeä kuullut??? Samoin kuka on Jonna joku naisten mm-kisa studiossa ollut. En tosin kauheasti seuraa naisten pelejä.
Penkistä
16/12/2015
Sama juttu muissakin miesvaltaisissa (urheilu/harrastus/jne.)järjestöissä. Syytä naisten passiivisuuteen voi hakea listatun lisäksi myös urheilujärjestöjen toimintatavoista. Naiset kokevat valitettavan usein, ettei heillä ole todellisia vaikutusmahdollusuuksia, heille varataan kahvinkeittäjän rooli tai heidän tapaansa harrastaa/vaikuttaa ei hyväksytä.
Tiina
16/12/2015
Hyvä ja vilpitön kirjoitus asiasta, jota olen itsekin joskus perään kuuluttanut!
Dogille: naiset pelaavat ja kilpailevat ihan samoilla vaikuttimilla kuin miehet! Liigatasolla pitää olla vahva kilpailuvietti, huippukunto, motivaatio kehittyä aina vain paremmaksi ja rakkaus ja intohimo lajiin!
Jonsku
16/12/2015
Kyllä naisten liigatasolla vielä monelle pelaamisen motiivit ovat aivan jotain muuta kuin tuo Tiinan hieno lista. Seurustelusuhteet ja muut ovat listan kärjessä.
naissäbääjä
17/12/2015
Itsellä ainakin on se rakkaus lajia kohtaan mikä on ajanut. Tulee pelattua, valmennettua sekä tuomaroitua. Itse en ole kokenut olevani huonommassa asemassa naisena, ehkä jopa päinvastoin. Naistuomareille on mm omia koulutuksia ja helpompi edetä. Valmentajana poikalapsien suusta on joskus kuulunut "Täh?? Naisvalmentaja?? Siis osaako nainen??" Näistä kommenteista suivaantumisen sijaan on ottanut tuulta siipien alle ja päässyt näyttämään että kyllä me naisetkin osataan. Pelaajana on vuosia sitten kuulunut miestuomareiden suusta "Hirvee darra, pelataas nätisti" "Tää on kyl tää naisten sähly kans tämmöstä. Ei ihmeellistä". Näistä kommenteista otin vuosia sitten kyllä itseeni, mutta näin myöhemmin oppinut jättämään kommentit omaan arvoonsa.
S7
17/12/2015
Hyvä kirjoitus! Naissäbä mm-tasolla huikeeta viihdettä ja varmasti liigataso tulee ajan ja kasvavan suosion myötä kovenevan kovenemistaan. Parjattu superfinaali on varmasti hyvää mainosta naissäbälle, toki on se sitä miessäbällekin, kun ei olla vielä niin suuri laji, että ei-oman paikkakunnan jengin finaali sarjat kiinnostaisi isompaa yleisöä. Lisää naisia vaan mukaan, kokemuksesta voin sanoa, että kovin vähillä opeilla ne miehet ovat usein siellä penkin takana:-D
Fani
17/12/2015
Naiset vaan rohkeammin mukaan toimintaan! Ottelutapahtumista saataisiin jokaisella sarjatasolla huomattavasti parempia, jos niissä olisi aina kahviossa kotona tehtyjä mokkapaloja ja cheerleaderit tai joku tanssiryhmä erätauoilla esiintymässä. Miehet eivät osaa leipoa tarpeeksi maukkaita eväitä, ja miesten aikaansaamat erätaukojen junnupelit sekä muut leikkimieliset skabat aiheuttavat lähinnä myötähäpeää.
FANILLE
17/12/2015
Eikös tuo naisten salibandyliigan suurin ongelma ole pelin itsensä taso, ei niinkään itse ottelutapahtumat?...
ÄÄh!
18/12/2015
Taso? Miten miesten taso vastaa esim. naisten finaalin tasoon? Melkoista kyykkäämistä! Joten naiset ovat näyttäneet, että osataan vastata maailman parhaiden peliin!
Mopedi
05/01/2016
Urheilijatytön äitinä olen seurannut salibandya jo 15v ja voin sanoa, että ainakin oman tyttöni osalta säbä on nimenomaan URHEILUA. Koko elämä kun kulkee säbän ja ureilun ehdoilla. Enempää ei vaan voi vaatia, jos kaikkensa on antanut. Ja tämä ei tosiaankaan ole mies- tai naiskysymys vaan henkilöstä itsestään lähtevä tahtotila osalliustua täysillä ja vähän ylikin.
Kaarina Salomaa on onneksi edustanut naisia niin kauan kuin muistan eli jo kauan. Ja kyllä muitakin naisia tarvittaisiin mukaan tuomaan aktiivista otetta toimintaan. Hyvä kirjoitus Kaarinalta. Enää 2015 ei luulisi olevan sukupuolella väliä. Valmentaahan miehetkin naisia niin eikö silloin voisi myös miehet hyväksyä naisvalmentajaa? Tuntuu vaan että miehet ei pysty vielä 2015kaan tähän. Muka tasa-arvoinen Suomi. Hah!
Tyttösäbää nähnyt
06/01/2016
Koska tässä kirjoituksessa ei käsitelty peliä, en aio itsekään sitä tehdä. Moni kommentoija on kuitenkin siihen lähtenyt. Viimeisimpänä "Mopedi", jolta mopo karkasi feminismin sokaistessa silmät. Jotain vikaa on silloin, kun samaan aikaan kehuu kirjoitusta (jossa ei sorruttu yhtään mihinkään), ja taas vastaavasti lähtee hyökkäämään "laput silmillä". No ehkä tuossa onkin sitten se syy, tai vähintäänkin seuraus ..

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.