Viron maajoukkuevahti palaa liigajoukkueen veräjänvartijaksi

Marek Öige on esiintynyt vuosien saatossa myös Viron maajoukkuevahtina. Kuva: IFF

Marek Öige on esiintynyt vuosien saatossa myös Viron maajoukkuevahtina. Kuva: IFF
Marek Öige on esiintynyt vuosien saatossa myös Viron maajoukkuevahtina. Kuva: IFF

Alkukauden II-divisioonaa espoolaisessa SBS Kingsissä pelannut maalivahti Marek Öige, 31, palaa kasvattajaseurastaan Westend Indiansiin. Urallaan Salibandyliigassa myös Loviisan Toria edustanut Öige on edustuskelpoinen jo Indiansin seuraavassa ottelussa perjantaina Rauman SalBaa vastaan.

Vuonna 2013 Öige oli nostamassa Westend Indiansia Salibandyliigaan. Hyvän alkukauden sekä onnistuneiden Viron maajoukkue-edustusten myötä Öige valittiin tuolloin vuoden salibandypelaajaksi Virossa.

– Marek on luotettava maalivahti, joka on jo monta vuotta ollut hyvää liigatasoa, Indians-valmentaja Stefan Korhonen kuvaa Viron maajoukkueessa kolmet MM-kisat läpikäynyttä Öigeä.

– Kenttäpelaajat saavat jatkossa enemmän palautetta niin hyvistä suorituksista kuin huonoistakin. Marekin tunteet näkyvät – eivät välttämättä katsomoon – mutta kentälle ainakin, Korhonen jatkaa.

Westend Indiansin maalissa on tällä kaudella ykköstorjujana toiminut Mikko Kirvesniemi. Olli Rikka on nähty myös luukulla ja A-junioreiden Tuukka Vesa on saanut torjuntavastuuta Suomen Cupin otteluissa.

– Marekin tulon myötä meillä on maalivahtiosastolla laajuutta, jota loukkaantumisetkaan eivät horjuta, Korhonen tiivistää.

Westend Indiansin kausi jatkuu perjantaina 18. joulukuuta. Otahallissa kello 18.30 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi Rauman SalBa.

Teksti: Indiansin tiedote

One comment