Classicille toinen peräkkäinen Suomen cup -pysti – kapteeni ja maalivahti voiton takuunaisina

Classic juhli Jyväskylässä toista perättäistä Suomen cupin voittoa. Kuva: Jari Turunen

Classic juhli Jyväskylässä toista perättäistä Suomen cupin voittoa. Kuva: Jari Turunen
Classic juhli Jyväskylässä toista perättäistä Suomen cupin voittoa. Kuva: Jari Turunen

Tampereen Classic ja Lappeenrannan NST kohtasivat tänään naisten Suomen cupin loppuottelussa. Classic oli ottelussa parempi lukemin 3-1 ja voitti pystin nyt toista kertaa peräkkäin.

Classic teki jokaisessa erässä yhden maalin ja NST onnistui vain kertaalleen 24 sekuntia ennen loppua. Näin ollen tamperelaiset voittivat ottelun 3-1. Classicin voiton takuunainen oli etenkin 1+1 -tehot tehnyt Nina Rantala. Tamperelaisten muut osumat tekivät Eliisa Alanko ja Alisa Pöllänen. NST:n ainokaisen teki ilman maalivahtia Marianne Hannonen.

Ottelussa jaettiin kaikkiaan kuusi rangaistusta – kolme kummallekin joukkueelle – mutta vain Classic onnistui kertaalleen ylivoimansa hyödyntämään Pölläsen toimesta.

Classicin maalilla Kreeta Lakkala oli huikea. Nollapeli ei ollut kaukana, mutta myös 16 torjuntaa ja yksi päästetty osuma on mainio suoritus finaaliottelussa, etenkin kun joukkoon mahtui tukku loistotorjuntoja kolmannessa erässä.

Lisää naisten finaalista:
Finaalin tilastot
Finaalin kuvakavalkadi
NST-valmentaja harmitteli tehottomuutta: ”Tänään ei tosiaan uponnut”
Classic-hyökkääjän vahva vire jatkui cupin finaalissa: ”Pelaaminen tuntuu tällä hetkellä melko helpolta”

Miesten finaalin jutut:
Finaalin tilastot
Finaalin kuvakavalkadi
Happee kruunattiin Suomen cupin mestariksi – Viikingit taipui viihdyttävässä mittelössä
Cup-finaalin tunnetila maistui konkarille tappiosta huolimatta: ”Näitä fiiliksiä ehti kaivata”
Viikinki-luotsi harmitteli tehottomuutta: ”Happee käytti maalipaikat paremmin”
Tuomas Turunen voitti vihdoin maski päässä: ”Sählyn pelaaminen on taas helvetin hauskaa”
Mestarivalmentaja suitsutti suojattejaan ja tuomareita – ”Sopivaa hulluutta”

One comment

  1. Onnea classicin mimmeille! Ansaittu voitto, nyt katseet kohti mestaruutta! Classicin tasosta kertoo paljon se, etteivät muun muassa Arkkila ja Enlund päässeet kentälle ollenkaan. Toivottavasti likat ovat rosterissa taas sarjapeleissä.