Entinen maajoukkuepelaaja palaa Divari-kentille

Peik Salminen (sin.) toimi vielä viime kaudella Loviisan Torin kapteenina. Arkistokuva: Jari Turunen.

Peik Salminen (sin.) toimi vielä viime kaudella Loviisan Torin kapteenina. Arkistokuva: Jari Turunen.
Peik Salminen (sin.) toimi vielä viime kaudella Loviisan Torin kapteenina. Arkistokuva: Jari Turunen.

Divari-joukkue Loviisan Tor on ilmoittanut, että konkaripelaaja Peik Salminen palaa pelikentille.

Salminen, 34, on ollut alkukauden pelaamatta, sillä hän pohti lopettamista jo keväällä. Rutinoitunut hyökkääjä on eittämättä sijalle 11 Divarissa valahtaneelle Torille todella iso vahvistus. Hän on viimeksi pelannut viime kaudella, mutta täyteen pelikuntoon on miehen itsensä mukaan vielä matkaa.

– Haluan silti painottaa, että kestää vielä jonkun aikaa ennen kuin pelillisesti pystyn antamaan kaikkeni. Olen periaattessa ollut vuoden pelaamatta ja olkapääni leikattiin syksyllä 2015. Ennen sitä pelasin tavallaan muutaman pelin niin sanotusti yhdellä kädellä, Salminen kertoo Torin nettisivuilla.

Salminen on kokenut pelaaja, joka on Salibandyliigassakin edustanut Torin lisäksi SSV:tä. Otteluita on kertynyt runkosarjassa 249 ja tehopisteitä 163+152. Pudotuspeleissä hän on iskenyt 39 ottelussa tehot 20+12. Divarissa Salminen on pelannut 103 ottelua theoin 88+72=160.

Kokeneelta konkaripelaajalta löytyy kaapistaan myös MM-hopea vuodelta 2006. Maaotteluita mies on pelannut 12 kappaletta ja tehnyt niissä 13 tehopistettä.

Samassa uutisessaan Tor kertoo, että alkukaudesta loukkaantunut Iiro Liede on pian pelikuntoinen.

Loviisan Torin uutinen aiheesta

One comment