Mika Kohonen MM-karsintoihin – kuopus ponnisti Divarista maajoukkueeseen

Mika Kohonen, 38, nähdään Suomen MM-karsintajoukkueessa. Kuva: Salibandyliiga

Mika Kohonen, 38, nähdään Suomen MM-karsintajoukkueessa. Kuva: Salibandyliiga
Mika Kohonen, 38, nähdään Suomen MM-karsintajoukkueessa. Kuva: Salibandyliiga

Suomen miesten salibandymaajoukkue karsii paikasta MM2016-kisoihin 3.-7. helmikuuta Tallinnassa pelattavassa karsintaturnauksessa. Suomen valmennusjohto on nimennyt 20 pelaajaa käsittävän joukkueen.

Joukkueen kuopus ja ensikertalainen on 18-vuotias Rasmus Kainulainen, joka kuului viime keväänä U19 MM-kultaa voittaneen Suomen ikäluokkamaajoukkueen kantaviin voimiin ja valittiin turnauksen MM-tähdistöön. Hän tulee ainoana Salibandyliigan tai Ruotsin ja Sveitsin pääsarjojen ulkopuolelta. Kainulainen edustaa Divarissa pelaavaa Lammin Salibandya.

Samana vuonna, jolloin Kainulainen syntyi (1997) debytoi miesten maajoukkueessa Mika Kohonen, 38, joka nähdään myös karsintoihin osallistuvassa Suomen maajoukkueessa.

Suomi (maailmanranking 2) pelaa Euroopan lohko 2:ssa, jonka muut osallistujat ovat Viro (8), Tanska (12), Itävalta (23) ja Alankomaat (28).

Suomen MM2016-karsintaottelut
3.-7.2. Tallinna, Technical University Sportshall

Ke 3.2. 16 Itävalta – Suomi
Pe 5.2. 19 Suomi – Tanska
La 6.2. 13 Suomi – Alankomaat
Su 7.2. 13 Viro – Suomi

Euroopan-lohkoista (4 kpl) lopputurnaukseen pääsee kaksi parasta maata jokaisesta lohkosta ja kaksi parasta kolmanneksi sijoittunutta lohkojen välisessä vertailussa.

Kaikkiaan MM2016-karsintoihin osallistuu 33 maata. Uusina maina mukana ovat mm. Islanti ja Thaimaa.

Kaikkien karsintalohkojen osallistujamaat ja otteluohjelmat näet täältä.

Yhdennettoista miesten MM-kisat 3.-11.12.2016 järjestää Latvia ja kisakaupunkina toimii Riika. MM2016-lopputurnaukseen kelpuutetaan 16 maata. Latvia pääsee kisojen järjestäjämaana mukaan ilman karsintaa. Otteluja pelataan kahdessa hallissa (Arena Riga ja Olympic Sports Centre Riga).

Suomen joukkue:
Suomen maajoukkue valinnat

Teksti: Salibandyliiton tiedote

25 comments

  1. Maajoukkueemme ikonisin pelaaja on eittämättä Mika Kohonen.
    Ajallaan oli huikea pelaaja ja arvostukseni hänen uraansa ja saavutuksi kohtaa on suunnaton.
    Mutta miksi maajoukkueen valmennus ei voi tajuta samaa mitä Ruotsissa tajuttii viimekauden jälkeen, vaikka pää ja ajatus olisi tikissä, jalka ei vain riitä enää huipputasolle. Miksi jääkiekko maajoukkueessa ei nähdä enää Jutilaa tai vaikka Tikkasta?

  2. Koska Mika Kohonen on edelleen 4 vuotta nuorempi kuin Teemu Selänne silloin kun hänet valittiin Sotshin olympiaturnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

  3. ”Mutta miksi maajoukkueen valmennus ei voi tajuta samaa mitä Ruotsissa tajuttii viimekauden jälkeen, vaikka pää ja ajatus olisi tikissä, jalka ei vain riitä enää huipputasolle.”

    Oletko oikeasti sitä mieltä, että tässä karsintaturnauksessa on kyse huipputasosta? Tässä ei ole missään nimessä kyse huippusalibadystä, vaan lähinnä lajin esittelystä Suomen ja Ruotsin ulkopuolisille ihmisille. Tällaisissa tapahtumissa on varsin loogista roikottaa mukana vanhojakin legendoja. Huipputasolla pelataan sitten ”MM”-finaalissa Ruotsia vastaan, jolloin voidaan laittaa absoluuttisesti parhaat kentälle.

  4. Kettusen mielestä yksikään öljymies ei ansaitse maajoukkuepaikkaa, eikä valmentajana Ahtiainen.
    Hyvä näin, nyt Oilers voi keskittyä loppusarjaan joukkueena. Ja erikoinen syrjiminen kasvattaa vaan joukkueen yhteishenkeä.
    Kettusen palkinto kohoselle, voi hyvin kaunistella tilastojaan mättämällä maaleja B- sarjan joukueita vastaan.
    Kainulainen on ikänsä puolesta postiivinen valinta mutta ei todennäköisesti edes mahtuisi öljymiesten pelaavaan kokoonpanoon tällä hetkellä.

  5. Entä jos kyseessä on juuri Ahtiaisen taktikointia? Jättää jollakin verukkeella omat pojat pois joukkueesta ja kotiin lepäämään. Tavallaan fiksu veto jos näin olisi vaikka kyllä tähän porukkaan olisi varmasti muutama ukko Espoosta mahtunut.

  6. Tuo on sen tason turnaus, että siellä voisi hyvin olla vaikka puolet divarista ja silti mentäis jatkoon. Tuo porukka on nyt pyörinyt tuollaisena mjssa hetken aikaa, viimeksi nähtiin ettei tulos ollut hääppöinen. Mielestäni joukkue ei ole tasapainoinen, ei löydy tutkapareja, jotka pystyisivät rakentamaan maalipaikkoja. Sen sijaan löytyy vanhoilla meriiteillä Sveitsin snaippereita, ikään kuin se sarja olisi maailman ykkönen. Ja tällä hetkellä Kotilainen pelaa sellaista peliä, jossa ketju on Kotilaista varten, mutta Kotilainen ei ole ketjua varten. Hyvän pelikäsityksen omaavia pelaajia tarvittaisiin enemmän kuin pelkkiä takatolpan Taaveja. Ja Kohonen ei istu maailman nopeimpaan salibandyyn, mutta Kettusen salibandyyn varmaan.

  7. Täällä taas rannalle jääneet ja niiden lähipiiri itkee. Hyvät valinnat, ehkä Lastikkaa ja Raikamoa olisin kokeillut mutta muuten parhaat ovat tässä.

  8. No ei todellakaan ole tippa linssissä. Mielestäni tuo porukka ei ole kilpailukykyinen ainakaan Ruotsin kanssa ja ehkäpä ei Sveitsinkään. Ei yhtenäinen eikä tasapainoinen ja silloin ei voi voittaa. Jos mestaruus tuolla jengillä tulee, nautin hatullisen mämmiä.

  9. Mitä mestaruutta tolla jengillä ollaan menossa voittamaan?

    Vienola, Perttilä, Karjalainen, Pekkola, Huttunen, Freudentahl, Karppanen, Salo, Punkari, Tähkä ja maaliin Heikkinen. Kävelyhöntsällä jatkoon karisnnoista. Jukka Tammi matkanjohtajaksi ja varaveskaks niin ei tule tylsää. Jymy valmentajaksi.

  10. On siellä seassa hyviäkin pelureita. En pääse kuitenkaan kartalle miten Kettunen rakentaa mestarijoukkuetta. Onko tuossa jokin linja? No Kettunen voi huippukoutsien saunaillassa ottaa oluen. Ei ansaittua, mutta onhan siellä tarjolla. Ja voi kivasti vaihtaa näkemyksiä Dettmanin kanssa. Ja antaa Rautakorvelle konsultaatiota miten oikeasti motivoidaan pelaajia ja löydetään sopiva pelitapa. Joulukuusi! Miten hei oikeasti voi maajoukkueen tärkein tyyppi olla noin pihalla?

  11. Joukkueen keski-ikä on 27,8v
    Ehei, Kettunen. Nyt te olette vallan erehtyneet. Aijai pojaat. Ei sotaa näin käydä…

  12. Korjaus: sen tason turnaus, että kaikki pelaajat vosivat olla 2.divarista ja jatkoon mentäisiin kirkkaasti. Mitä järkeä järjestää tällaisia karsintoja, laskevat lajin arvostusta.

  13. Oli minkä tahansa tason turnaus edessä pitäisi mielestäni maajoukkueessa kaikki toiminta olla sillä tasolla, että tähtäin on MM-kulta seuraavissa kisoissa. Vaikka matkaa on vielä ja nyt on vain karsinnasta kyse, ei sinne ole mitään järkeä ottaa yhtäkään turistia mukaan.

    Ko joukkueessa noita turisteja on muutama liikaa. Ja Kohoselle kiitos kaikesta, mutta nyt olis jo aika lopettaa…ainakin maajoukkuetasolla.

  14. Juu olis hynystä casperia oscaria..onhan se fakta et pitäis koutsi vaihtaa mut saisko siltikään sitä mm-kultaa ni toinen juttu..tällä hetkellä ruotsi on vaan vähän karussa pelaajarinramalla

  15. Joukkue on valmentajan näköinen, valitettavasti. Milloin salibändyliiton johto tähän herää vai ovatko he myös samalla linjalla. Jos näin on niin sitten ongelma on vielä suurempi..

  16. Täällä taas valitetaan jo etukäteen valinnoista. Only in Finland. Mikään ei ole hyvin, mikään eil kelpaa. Tällä hetkellä ei Suomella edes ole samanlaisia valovoimaisia tähtiä kuin Kettusen johdolla Suomi pelasi viime kisoissa finaaleissa eikä ollut kaukana voittokaan. Karsinnat ja MM-kisat on ihan eri asia ja keskitytään nyt ensin näihin.

  17. Ei välttämättä tarvita valovoimaisia tähtiä, vaan joukkue, joka toimii yhteen, ja tietty toimiva taktiikka. Tuo lienee se porukka pääpiirteissään, joka on varmaan tarkoitus kisoihin viedä, pienillä viilauksilla ehostettuna. Tuossa vaan hyppää silmille se, että siinä on paljon pelaajatyyppejä, jotka ovat snaippereita yms. eikä niinkään älykkäitä pelinrakentajia, jotka hallitsevat pallon, näkevät kentän ja voittavat kaksinkamppailut, antavat sen laatusyötön ja pystyvät siten pelaamaan kavereille ne maalipaikat. Ilman muuta odottaisi myös lisää pallollista osaamista alakertaan, tyyliin Holopainen ja onhan niitä muitakin. Pelaajavalinnoissa pitäisi uskaltaa rohkeammin uudistua, aistia ” ns. päivän/vuoden kuntoa”, roolittaa ja ennen kaikkea olla ylivalmentamatta. Nyt tuossa minusta palataan suurelta osin tuohon tuttuun ja turvalliseen eläkepaikka-ajatteluun ja samat jampat kuin ennenkin siellä pääpiirteissään häärii, kun kisat alkaa. Toisaalta tuostakin jengistä lähtisi paljon enemmän irti, jos sitä ei ylivalmennettaisi, niin että kaverit uskaltaisivat oikeasti pelata omilla vahvuuksillaan. Jotenkin se luovuus kisoissa aina häviää ja kangistutaan pelaamaan ylivarovaista safetya ja kyykkimistä, missä luovuudella ja momenttumien hyväksikäytöllä ei ole sijaa. Ruotsalaiset pelaavat paljon vapautuneemmin, ja niin pelaa Sveitsikin. Sillä on iso merkitys. Ja Mikan tilanne käsittääkseni on se, että mitään todistettavaa ei enää ole, hän voisi ihan hyvin suurella sydämellä lajia pelaavana loppupeleissä luovuttaa paikkansa jollekin tulevaisuuden lupaukselle.

  18. Jakelle:
    Haluatko tappaa keskustelun? Salibandyn maajoukkueesta keskustellaan täällä Suomessa todella vähän ja ehkä juuri siksi joukkueen saama julkisuus ja suosio on vaatimatonta. Vertailuun kannattaa ottaaa valtalajit kuten jalkapallo tai jääkiekko täällä Suomessa tai miten arvostellaan jalkapallon majoukkuetta Saksassa, Ruotsissa, Etelä Amerikassa, ja varsinkin Italiassa. Aika pientä on pöhinä vielä salibandyssä,
    Only In Finland?

  19. ”Kainulainen on ikänsä puolesta postiivinen valinta mutta ei todennäköisesti edes mahtuisi öljymiesten pelaavaan kokoonpanoon tällä hetkellä.” Hyvä vitsi 😀

    Kuka sieltä öljymiehistä olisi nyt niin selkeä valinta? Hänninen tulisi mieleen, mutta kaveri on loukissa. Tyhjää lyö sen jälkeen…

  20. Eikös tuo Moilanenkin ole ollut tällä kaudella aika pihalla? Vai onko meininki muuttunut syksystä? Kivilehtokin koosteiden perusteella koppailee miinuksia lähinnä…

  21. Jesperi Lindfors pelaa niin väkevää kautta, että hänen soisi pääsevän tähän remmiin mukaan. Ei meinaa jää fyysisistä ominaisuuksista kuten osalla Oilerspojista. Kenet noista nyt valituista pakeista hän sitten syrjäyttäisi on vaikea sanoa, ehkä Hakosen/Kivilehdon.

    Jesperin lisäksi mainitsemasi Hänninen, Pfitzner, Raikamo ja Kaltiainen kuuluisi vähintään 30 miehen rinkiin. Raikamolla tosin taitaa vielä toistaiseksi kestävyyskunnon puolelta tulla noutaja ja Kaltiainen ollut ”parrasvaloissa” liian vähän aikaa…

  22. Jos ja kun näistä karsinnoista mennään jatkoon joukkueella kun joukkueella, niin miksi Kettunen joukkoineen ei anna tulevaisuuden maajoukkuepelaajille näytön paikkoja, kun nyt nimenomaan olisi mahdollisuus. Ihmettelen suuresti Tiitun, Kohosen, Kivilehdon ja jopa Väänäsen mukanaoloa. Nämä pelaajat ovat nähneet jo kaiken. Arvokasta kokemusta tulisi nuoremmalle sukupolvelle, kun ei näitä mj-tapahtumia niin mahottomasti ole tarjolla.

    Tässä omat vaihtoehtoni em. pelaajien korvaajiksi:
    Kivilehto -> Holopainen
    Tiitu -> Iiskola
    Kohonen -> S. Johansson (Salo pakista sentteriksi)
    Väänänen -> Talvitie

  23. Näköjään ihan sama, mikä joukkue tai turnaus, aina lajiniilot ja seurauskolliset kannattajat nurisevat

  24. Nuorta verta enemmän tämmöisiin läpihuutojuttuihin 🙂