NST-valmentaja harmitteli tehottomuutta: ”Tänään ei tosiaan uponnut”

NST-luotsi Lasse Kurronen harmitteli joukkueen heikkoa reagointia voittomaaliin johtaneessa tilanteessa. Kuva: Jari Turunen

NST-luotsi Lasse Kurronen harmitteli joukkueen heikkoa reagointia voittomaaliin johtaneessa tilanteessa. Kuva: Jari Turunen
NST-luotsi Lasse Kurronen harmitteli joukkueen heikkoa reagointia voittomaaliin johtaneessa tilanteessa. Kuva: Jari Turunen

Lappeenrannan NST kärsi kirvelevän 3-1-tappion naisten Suomen Cupin finaalissa. Classic oli ottelussa vahvempi erityisesti hyökkäyspelissä.

NST:n päävalmentajan Lasse Kurrosen mukaan vääntö oli tasainen.

– Ei saatu peliin ihan sellaista alkua kuin haluttiin. Näennäisesti oli tasaista. Pallo pomppii joskus ja nyt se pomppi sitten meidän maaliin, eikä toiseen päähän. Tämä on tällaista. Tiukkaa vääntöä oli, mutta en ole ihan täysin tyytyväinen siihen, että vasta 3-0-maalin jälkeen päästin antamaan kunnon painetta tuonne maalille asti. Tempokin nousi siinä vaiheessa. Kyllä tämä valitettavasti taisi mennä enemmän Classicin käsikirjoituksen mukaan.

Maalinteko tökki NST:n leirissä läpi ottelun. Ensimmäinen maali näki päivänvalon vasta ajassa 59.36, vaikka esimerkiksi toisessa erässä joukkueella oli hyviä painostusjaksoja ja tekopaikkoja.

– Se on aina sellainen taiteenlaji, joka riippuu todella monesta asiasta. Tänään ei tosiaan uponnut ja oman kirjanpidon mukaan maalipaikat olivat melko tasan. Siihen me ei varsinaisesti hävitty, että olisimme olleet tuossa ottelussa erityisen purjeessa. Tänään kun piti pallo laittaa reppuun, niin kaveri onnistui siinä pari kertaa enemmän. Pulinat pois sen suhteen. Enemmän olisi pitänyt ajaa maalin eteen. Ei se (Kreeta) Lakkalakaan ihan kaikkia palloja liimannut, harmitteli Kurronen.

Ottelun voittomaali syntyi toisessa erässä, kun Katriina Saarinen antoi vapaalyönnin nopeasti ja Alisa Pöllänen upotti pallon maaliin. Kyseinen Classicin 2-0-maali kirvoitti protestointia NST:n leirissä. Kurronen näki, että joukkueen olisi pitänyt pelata tilanne tarkemmin loppuun saakka.

– Se oli huonoa reagointia meiltä. Meidän pelaajien mukaan se vapaalyönti annettiin vähän kaukaa suhteessa siihen missä rike tapahtui. Tuomarikin oli vähän siinä tiellä sähläämässä. Classic hyödynsi siinä sen nopean hetken. Siinä he olivatkin tänään parempia. Me vähän nukuttiin ja purnattiin vielä vihellyksien jälkeen. Se asia pitää kyllä korjata loppukautta ajatellen. Tunnetta pitää olla, mutta se pitää kohdentaa oikeisiin asioihin, linjasi Kurronen.

Lisää naisten finaalista:
Finaalin tilastot
Finaalin kuvakavalkadi
Classicille toinen peräkkäinen Suomen cup -pysti – kapteeni ja maalivahti voiton takuunaisina
Classic-hyökkääjän vahva vire jatkui cupin finaalissa: ”Pelaaminen tuntuu tällä hetkellä melko helpolta”

Miesten finaalin jutut:
Finaalin tilastot
Finaalin kuvakavalkadi
Happee kruunattiin Suomen cupin mestariksi – Viikingit taipui viihdyttävässä mittelössä
Cup-finaalin tunnetila maistui konkarille tappiosta huolimatta: ”Näitä fiiliksiä ehti kaivata”
Viikinki-luotsi harmitteli tehottomuutta: ”Happee käytti maalipaikat paremmin”
Tuomas Turunen voitti vihdoin maski päässä: ”Sählyn pelaaminen on taas helvetin hauskaa”
Mestarivalmentaja suitsutti suojattejaan ja tuomareita – ”Sopivaa hulluutta”