Suomen Cupin finaalit pelataan lauantaina Jyväskylässä – näin seuraat tapahtumia

SSV juhli viime vuonna miesten Suomen Cupin voittoa. Tänä vuonna uudella nimellä operoiva Viikingit puolustaa titteliä. Kuva: Salibandyliiga

SSV juhli viime vuonna miesten Suomen Cupin voittoa. Tänä vuonna uudella nimellä operoiva Viikingit puolustaa titteliä. Kuva: Salibandyliiga
SSV juhli viime vuonna miesten Suomen Cupin voittoa. Tänä vuonna uudella nimellä operoiva Viikingit puolustaa titteliä. Kuva: Salibandyliiga

Kuluvan kauden salibandyn Suomen Cupin mestaruudet ovat jaossa lauantaina Jyväskylässä.

Päivä alkaa naisten loppuottelulla, jossa kohtaavat NST-Lappeenranta ja Classic Tampereelta. Cupin finaali on Classicille jo 10. ja viides perättäinen. Mestaruuksia Classicilla on kuusi.

Myös NST kuuluu vakiofinalisteihin. Lappeenrantalaisille paikka finaalissa on kautta aikain kuudes ja mestaruutta he ovat juhlineet kahdesti. Joukkueet ovat kohdanneet Cupin finaalissa kahdesti (2006 ja 2013). Kummallakin kerralla Classic on ollut vahvempi (2-1 ja 7-3).

Naisten Cupin loppuottelun asetelma on herkullinen, sillä Salibandyliigassa Classic pitää ykkössijaa ja NST on kakkosena viisi pistettä perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Kummankin riveissä on paljon joulukuussa MM-hopeaa saavuttaneita Suomen maajoukkuepelaajia. Classicin puolelta kentällä nähdään mm. pistepörssiä johtava Nina Rantala, Alangon siskot ja Alisa Pöllänen. NST:n maalia vartioi MM-turnauksen parhaaksi maalivahdiksi valittu Jonna Mäkelä, konkarihyökkääjä Tiia Ukkonen ja runkopuolustajiin kuuluva Mia Karjalainen.

Seuraavaksi ratkeaa miesten cupin mestari, josta kilvoittelevat Jyväskylän Happee ja Viikingit Helsingistä. Joukkueet pitävät Salibandyliigassa hallussaan sijoja 2 ja 3. Runkosarjassa joukkueet ovat kohdanneet kerran ja silloin ottelu päättyi pistejakoon tuloksella 3-3.

Kotikentällään pelaavalle Happeelle Cupin mestaruuspokaalin nostaminen on harvinaista herkkua. Haussa on miesten seurahistorian toinen mestaruus. Se ainoa on kaudelta 2012-13, jolloin Classic kaatui jatkoajalla 8-7.

Viime kevääseen saakka SSV:n nimellä pelanneen finaalivastustaja SalibandySeura Viikinkien tilasto on hiukan mutkikkaampi, kun lajihistoriassa on Viikingeillä kolme ja SSV:llä kahdeksan cupmestaruutta. Ensimmäiset kaksi pokaaliaan SSV voitti ”vanhana” Viikinkien vuosaarelaisena paikalliskilpailija SSV:nä ja seuraavat kuusi Viikinkien kanssa fuusioituneena nykyseurana.

Päivän ohjelmassa on miesten ja naisten finaalien ohella myös miesten pikku- ja haastajafinaalit. Naisten pikkufinaali pelataan myös tulevana lauantaina, mutta pelipaikkana on Myyrmäen Urheilutalo Vantaalla. SB Vantaan ja sipoolaisen ÅIF:n välinen taisto alkaa klo 15.

Miesten TEHO Sport Suomen Cupiin lähti mukaan syksyllä 132 joukkuetta ja naisten Cupiin ilmoittautui 32 joukkuetta.

YLE TV2 lähettää sekä naisten että miesten loppuottelut klo 14:15 alkaen.

TEHO Sport Suomen Cupin huipentuman ohjelma
Lauantai 30.1.2016
Jyväskylän monitoimitalo

klo 12:00 naisten finaali NST – Classic
klo 15:20 miesten finaali Happee – Viikingit
klo 18:30 miesten pikkufinaali O2JKL – Tiikerit
klo 21:00 miesten haastajafinaali KU-68 – Spartak JNS

klo 15:00 naisten pikkufinaali SB Vantaa – ÅIF (Myyrmäen Urheilutalo, Vantaa)

Teksti: Salibandyliiton tiedote

Pääsarjojen ottelut viikonloppuna:

Perjantai 29.1.

Miesten Divari
18:30 Steelers-Loviisan Tor Elenia, Hämeenlinna 1

Lauantai 30.1.

Miesten Salibandyliiga
Klo 17:00 Oilers-M-Team Tapiolan Uh ISTV

Miesten Divari
15:00 KeLy-Erä Akatemia Kastelli 1
16:00 Blue Fox-SB Welhot Tähtihalli Uusikaarlepyy 1
17:30 Karhut-LNM Porin UT 1
18:00 ÅIF-Josba Sipoo Areena 1

Sunnuntai 31.1.

Naisten Salibandyliiga
17:00 PSS-Happee Porvoo SBH 1

Miesten Divari
15:00 PirPi-Steelers Pirkkalan vapaa-aikakeskus 1
16:00 SB Vaasa-Erä Akatemia Botniahalli Mustasaari 1
16:00 Blue Fox-Karhut Tähtihalli Uusikaarlepyy 1
17:00 Loviisan Tor-Josba Loviisan LH 1
18:00 SBS Wirmo-LNM HaNi-halli 1
18:00 ÅIF-LaSB Sipoo Areena 1

One comment

  1. Sais happee hävitä. Oli kyl sellasta primadonnailua ekassa erässä heikkiseltä ja Kinnusen jäähy mitä ukkonen yrittää juosta läpi kerrostalosta. Peter tosin ollu pirtee ilmestys, ei ehkä niin ylimielistä touhua ku yleensä. Kauko samaa säksätystä tilanteiden jälkeen ku yleensä.