Suomen Cupin välieräottelun pistenikkari: ”Täällä oli todella hieno tunnelma”

Jani Hyytiäinen
Jani Hyytiäinen (kuvan oikea laita) oli vahvassa vireessä miesten Suomen Cupin toisessa välieräottelussa. Kuva: Juhani Järvenpää

Viikingit ja LaSB pelasivat keskiviikkona miesten Suomen Cupin finaalipaikasta 1583 katsojan edessä Lahden Suurhallissa. Salibandyliigassa pelaava Viikingit ei jättänyt Divari-joukkueelle juuri mahdollisuuksia ja huristeli finaaliin loppulukemin 11-2.

Yksi varsin erikoinen seikka ottelussa oli se, että peli oli virallisesti Viikinkien kotipeli, mutta pelipaikan ja paikalle saapuneen yleisön perusteella kotietu oli LaSB:n puolella.

– Ihan hyvältä tuntui. Kyllä täällä oli todella hieno tunnelma. Näin ison yleisön edessä on kyllä paljon mukavampi pelata. Pasilaan ei olisi varmaan saatu näin paljon porukkaa, hehkutti Viikinkien Jani Hyytiäinen ottelun jälkeen Pääkallo.fi:lle.

Viikingit pelasi erinomaisesti alusta loppuun saakka. LaSB joutui alati ahtaalle pallon kanssa ja Viikinkien oma pallollinen peli oli varsin vahvaa. Varsinkin pelinopeudessa näkyi selkeä ero.

– Oli hyvä esitys meiltä. Ainoastaan kaksi meni omiin ja 11 maalia tehtiin. Ihan tyytyväinen voi olla. Sellainen tulos kun haettiin, arvioi Hyytiäinen.

Hyytiäinen itse oli vahvassa vireessä. Kolmosketjun oikea laita osui kolmesti ja syötti kaksi osumaa.

– Saa olla siihenkin tyytyväinen. Jos viisi paunaa tulee, niin ei siinä pettynytkään voi olla, linjasi Hyytiäinen.

Viikingit oli korkeamman sarjatason vuoksi luonnollinen ennakkosuosikki otteluun. LaSB ei tarjoillut Hyytiäisen mukaan mitään suurempia yllätyksiä.

– No ei yllättänyt oikeastaan mitenkään. Taitavia kavereita siellä oli, niin kuin ennakkoon vähän tiedettiin, linjasi Hyytiäinen.

Oliko vastustajan esitys jopa ennakko-odotuksia vaisumpi?

– Vähän ehkä kieltämättä. Vähän enemmän olisi voinut odottaa heiltä.

Viikinkien alkukausi oli hiukan ailahteleva, mutta viime aikoina peli on asettunut uomiinsa. Joukkue on Salibandyliigan neljäntenä ja porskuttaa viiden ottelun tappiottomassa putkessa. Nyt joukkue nähdään myös Suomen Cupin finaalissa, jossa se kohtaa Happeen. Finaaliottelut pelataan Jyväskylässä 30.1.

– Joukkueeseen tuli tälle kaudelle paljon uusia pelaajia, kuten aiemminkin on kerrotu. Kun kausi on mennyt eteenpäin, niin palaset ovat alkaneet loksahdella kohdalleen. Ei siinä varmaan sen kummempaa ole, kertoi Hyytiäinen joukkueen vireestä.

TPS:sta täksi kaudeksi Viikinkeihin siirtynyt Hyytiäinen näkee, että hän itsekin on sopeutunut kestomenestyjiin pikku hiljaa kauden edetessä.

– Alkuun ei kulkenut häävisti. Ensimmäiseen kymmeneen peliin ei oikein tuntunut löytyvän virettä. Nyt pikku hiljaa parempaa päin. Parempi se näin on, että kevättä kohti parantaa, eikä niin, että alkukausi olisi mennyt hyvin ja sitten keväällä vire olisi lopahtanut, analysoi Hyytiäinen omia esityksiään.

Lue myös:
Ottelutilastot
Huhuille vahvistus – Suomen Cupin finaalit pelataan Jyväskylässä
Lahden Suurhallissa upea yleisömäärä cup-välierässä – liigajoukkue runnoi divarikärjen

21 comments

  1. Valitettavasti taas näkyi iso ero sarjatasojen välillä. Eli jos Lasb on potentiaalinen nousija, niin kylmää taitaa olla kyyti liigassa. Ei pudotuspeliainesta. Ja kun liigassakin tasoerot ovat isot, niin jälleen kerran herää kysymys, onko joukkueita sarjassa liikaa?

  2. Olihan se arvattavissä että joku seppä tänne tulee spekuloimaa sarjojen tasoeroja.

  3. Mitä mä katoin että Lasbilla on 4 kenttäpelaaja jotka on syntyny 80 luvulla ja loput on 90 luvulla ja monta on tommosta 95-97 syntynyttä! Ei toi ny ihan paska suoritus ollu noin nuorelle joukkueelle kun vastas kuitenki pari kentällistä mj tason pelaajaa.. Ens kaudella varmasti on taas paljon paree lasbi

  4. Ja miksi ei spekuloisi, koska tämä on ollut Suomen salibandyn pysyvä ongelma. Milloin liigaan on viimeksi noussut laadukas joukkue, joka pystyy haastamamaan kärkijoukkueet? Peräpään vartioita ovat, ja hississä mennään ylös alas. Liigassa pysyminen ja siellä pärjääminen vaatii seuraorganisaatiolta paljon, ja lisäksi joukkueen pitää olla toimiva kombinaatio laadukasta kokemusta ja oman, pitkäjänteisen junnutuotannon helmiä. Tyyliin Happee, Classic ja vähitellen myös OLS. Sitten on SSV, joka pärjää kun on massia ostaa hyviä pelaajia muualta. Oma junnutuotanto on nykyisin vaatimatonta. Mutta toivottavasti Lasb pärjää, onhan siellä lupaavia, nuoria pelaajia, joiden toivoisi jatkossakin pysyvän seurassa.

  5. Miksi liigan ja divarin tasoerosta täytyy tehdä ongelma, eikö kyse ole enneminkin normaalista tilasta? Ongelmia olisi jos tasoeroa ei ole(?)

    Eikös se Salbakin ekalla liigakaudellaan voittanut runkosarjassa SPV:n (korjatkaa jos muistan väärin), että mitä nimim. ”katsoja” nyt ikinä haastamisella sit tarkoittaakin?

  6. Totta kai tasoero luonnollisesti on, ja se ei ole se pointti. Mutta kun liiga ei ole suljettu sarja, niin sinne nykysysteemillä noustaan divarista. Ja nousijat eivät ole olleet hääppöisiä, vaikka hajavoittoja kärki- ja keskikastin joukkueista voi joskus hyvänä, tai toisen huonona iltana tullakin. Eli se on se on ongelma, kun divariorganisaatiot eivät kehity ja pysty tuottamaan kilpailukykyisiä joukkueita liigaan, ja tämä on ollut vallitseva tilanne jo vuosia. Jos liigan häntäpään porukat ottavat maksimissaan +/- 10 pistettä vuodessa, ja kärkipään porukat noin 20-30 pojoa enemmän, niin onhan se liian iso ero. Ketä ne 2-numeroisilla otettavat voitot, ja sitä varten ajettavat sadat kilsat motivoivat? En usko että voittajaa saati sitten häviäjää.

  7. Harvoin käy niin, että nousee joukkue, jonka taustalla organisaatio, joka sitten pystyisi ottamaan sen ison askelen ylöspäin ja hommaamaan esim kentällisen kovia pelureita liigaa varten. Siis tekemään asioita hallitusti ja organisoidusti. LaSB on ollut nyt kova jengi Divarissa. Jännä nähdä, mitä tapahtuu, jos liiganousu tulee, pystyykö seura viemään asiat organisoidusti ja hallitusti seuraavalle levelille.

    Ja toki tässä on tärkeisiin peleihin vielä kuukausia aikaa, joten LaSB:n Divari-mestaruus on kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettu. Voi runkosarjan keskipaikkeilla juhlivat nuoret (ja sinänsä superlahjakkaat) pelurit painua pimentoon kun oikeat pelit alkavat.

  8. Lasb kaatui omaan ylimielisyyteen. Oulussa pari kierrosta ennen vierailulla käynyt porukka ei kiitellyt kotijoukkuetta hyvin järjestetystä cup ottelusta sekä täydestä katsomosta vaan antoi ylimielisiä lausuntoja alemmalla sarjatasolla pelaavaa joukkuetta kohtaan, joka pysyi kuitenkin pelissä pitkään mukana… Miettii kuitenkin jos ssv tekisi saman niin kauhee paskamyrsky syntyis. Ssv osaa voittaa tyylillä, lasb EI

  9. Mitäs ylimielistä siellä on ollut? Laitas linkkiä. Ainakaan lasbin otteluraportissa ei ollut sanaakaan ylimielisyyttä. Faktat pöytään.

  10. Eli sun mielestä se jengi joka nousee divarista liigaan pitäis heti olla liigan 5 joukossa ? Yleensä sarjanousijan ensimmäinen kausi menee vauhtiin yms totutteluun.. Se on fakta! Siitä lähetään sitten parantamaan kausi kaudelta..

  11. Ja näin Kurren jengi pääsi finaaliin kohtamatta matkalla suurempia esteitä. Hyvin arvottu!

  12. Niinpä niin, eka vuosi nousun jälkeen menee katsellessa ja sitten hanaa. Kuten Nokia, M-Team, SalBa,Indians ja NST.

  13. Indianshan oli ensimmäisellä liigakaudellaan kahdeksas. Sekö muka huono nousijajoukkue.

  14. Juurikin niin! Niillä jengeillä ei nyt vaan o lähteny… Ei siinä mitään ihmeellistä! Ei varmaan olis hirveen mielenkiintoinen sarja jos sielä pelaisi vain 6-8 joukkuetta.. ?

  15. Kysymys taisi olla alunperin siitä, että divariorganisaatiot eivät tuota laadukkaita ja kilpailukykyisiä joukkueita. Näin ollut jo vuosia. Sinällään minulle on sama vaikka liigassa pelaisi 16 joukkuetta, kunhan tasoerot pienenisivät. Eräs ruotsalainen valkkuhan sanoi kauden alussa, kun olivat pelanneet harkkamatseja näitä nyt hännillä olevia joukkueita vastaan, että eivät edes sikäläisen divarin tasoa! Karua!

  16. Kyllä mielestäni LaSB esimerkiksi näyttää laadukkaalta ja kilpailukykyiseltä joukkueelta ottaen huomioon että joukkueen keski-ikä on n. 22v (karu arvio). Toisena hyvänä esimerkkinä Steelers joka on myös nuori porukka. Organisaatioina todella hyviä.

  17. ”Oma junnutuotanto on nykyisin vaatimatont”

    B-junnut on tässä kohtaa poikkeus, johtavat sm-sarjaa ja ehdoton ennakkosuosikki… Mutta mutta ei mitään erän tyylistä junnuarsenaalia ole todellakaan…

  18. Hienoa, että käytät tätä yhden ottelun laajaa otantaa selkeänä merkkinä liian isosta tasoerosta liigan ja divarin kärjen välillä – erittäin älykästä!

    Lisäksi haluaisin antaa kiitosta juuri esim. Indiansin nousukauden unohtamisesta: runkosarjan kahdeksas, ja puolivälierissä haastoi Classicin tasapäisesti, hävisi neljännen pelin jatkoajalla (kaksi Classicin voitoista oli jatkoaikavoittoja) voitoin 3-1. Siinä erittäin hyvä esimerkki siitä, että divarista voi nousta hyviä porukoita, jotka kovalla työllä voivat nousta korkeammille sijoille jo ensimmäisellä liigakaudella.

    Ja yksi pointti myös: eikö lähes kaikkia joukkueurheilusarjoja, esim. futiksessa Espanjan liigaa tai kotoista liigaa pitäisi samalla logiikalla supistaa. On se kumma juttu, kun piste-ero kärjen ja hännän välillä on sarjan lopussa aina niin iso!

  19. Muakin henk.koht. ärsyttää nää kommentit tasoerosta liigan ja divarin kesken yksittäisten pelien perusteella. Tietty eroa on, onhan kyseessä eri sarjat. Mutta jos yksittäisten pelien perusteella analysoi, niin varmaan sopiva määrä joukkueita liigaan on neljä, kun sarjavitonen on myös hävinnyt Viikingeille 4-11. Tai sittenkin parempi määrä voisi olla kolme joukkuetta, kun myös Viikingit ovat hävinneet sarjakolmoselle 1-8. Pysyisiköhän siinä vaiheessa maalierot tarpeeksi pieninä niin, että miellyttäisi myös ”katsojaa”?!

  20. Ainakin lukutaitoa edellyttäisi teiltä arvoisat anonyymi ja hoijakka. Nostin tämän pelin innoittamana esiin sen vuosia olemassa olleen tosiasian, että tasoerot ovat liigan peräpään ja kärjen välillä edelleen isot, ja nousijat ovat säännöllisesti lipsahtaneet sinne liigan häntäpäähän ja usein palanneet kauden jälkeen divariin. Nyt näyttää esim. SalBalla huonolta. Eli tämä yksittäinen peli oli vain kimmoke puhua tästä divarin organisaatioiden ongelmasta tuottaa liigatasolle laadukkaita ja menestyviä joukkueita. Ei siis tarvitse olla mielensäpahoittaja, jos sattuu fanittamaan LasBia tai jotain muuta divariporukkaa. Erittäin mielelläni näkisin menestyvän ja tuoreen LasBin liigassa tuomassa lisäväriä. Ja jos Indians teki kohtuullisen hyvän tulokaskauden, niin miksi kehitys on pysähtynyt? Ei ole vakiintunut kestomenestyjäksi, vaikka on yksi Suomen suurimmista junnuseuroista, ja oli talentteja porukassa. Löytyy häntäpäästä nytkin. Ilmoitin myös sen, että minun puolestani liigassa saa olla vaikka 16 jengiä, jos yleistä tasoa saadaan nostettua, ja ne porukat kuuluvat taidoiltaan ja kyvyiltään sinne.

  21. Eikös tuolla jo joku aiemmin maininnut, että on myös vaikeampia kausia. Ja onhan siinä aikamoinen harppaus otettava kehityksessä jos meinaa päästä samalle tasolle kärkipään jengien kanssa. Myös ne joukkueet ja niiden pelaajat kehittyvät. En nyt lähtisi myöskään mollaamaan ssv:n junnutuotantoa. Bsm melkoista dominointia. ugh!