VeikkausTV-ennakko: Oilers ja Viikingit nahisevat 2000-luvun klassikossa

Tanner tömisee ja aitaa kaatuu, kun Oilers ja Viikingit kohtaavat. Kumpi on tällä kertaa edellä? Kuva: Salibandyliiga

Tanner tömisee ja aitaa kaatuu, kun Oilers ja Viikingit kohtaavat. Kumpi on tällä kertaa edellä? Kuva: Salibandyliiga
Tanner tömisee ja aitaa kaatuu, kun Oilers ja Viikingit kohtaavat. Kumpi on tällä kertaa edellä? Kuva: Salibandyliiga

VeikkausTV:n ottelut miesten Salibandyliigan osalta jatkuvat perjantaina, kun Tapiolassa iskevät yhteen pääkaupunkiseudun klassikossa Oilers ja Viikingit. Joukkueet ovat mukana kilpajuoksussa runkosarjan kolmannesta sijasta, joten tällä ottelulla on iso merkitys molemmille.

Lähtöasetelmat:

Heikon startin jälkeen hurjaan tuloskuntoon ja kymmenen pelin voittoputkeen yltyneen Oilersin kone on yskähdellyt joulu-tammikuussa yllättävällä tavalla. Vastustajat ovat toki olleet sarjan kärkikaartia, mutta silti edelliset kuusi ottelua ovat tuoneet vain kaksi voittoa. Tärkeä sentteri Oscar Hänninen on ollut viime peleistä sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta sekään ei selitä joukkueen vaisua ilmettä. Päävalmentaja Akseli Ahtiainen on rauhoitellut tilannetta toteamalla, että kaikille joukkueille sattuu huonompia vaiheita, mutta jos liuku jatkuu, SPV sysännee sen ulos kotietuun omaavalta sijalta.

Keskiviikkona Oilers otti tärkeän voiton NST:stä, joten tuo ottelu saattoi olla jälleen tärkeä suunnannäyttäjä kohti parempia aikoja ja pelejä. Ongelmana on ollut etenkin sekava ja löysä puolustuspelaaminen, josta etenkin Happee ja Koovee rankoivat taannoin espoolaisia kovalla kädellä. Materiaali on edelleen hurja ja eväitä on vaikka mestaruuteen asti, mutta pikkuhiljaa pelaamisen pitäisi alkaa näyttää taas ahneemmalta ja sitoutuneemmalta.

Seitsemän peliä ilman tappiota pelannut ja kolmannen sijan tällä hetkellä tasapistein Oilersin kanssa jakava Viikingit on löytänyt tekemiseensä hyvän harmonian, ja se ei ole hävinnyt marraskuun puolivälin jälkeen. Vuosi alkoi tasapelillä SPV:n kanssa, mutta sen jälkeen joukkue on enemmän tai vähemmän rutiinilla pyöräyttänyt tieltään niin M-Teamin, NST:n kuin Kooveenkin. Oilers vieraskentällä on Mika Ahosen joukkiolle tässä kohtaa erinomainen testi siitä, missä joukkue menee ja mihin se voi keväällä yltää.

Voitolla ero espoolaisnaapuriin kasvaisi jo neljään pisteeseen, mutta voiton makuun jälleen päässyt Oilers ei ole kotikentällään ikinä helppo pala purtavaksi. Onnistumisia on tullut laajalla rintamalla, ja kaikki kolme viisikkoa pystyvät ratkaisemaan pelejä. Se on hyvä merkki pudotuspelejä ajatellen.

Kuumat ja kylmät:

Oilersin Sylvester Raikamo ja Matias Kaartinen ovat taas lämmitelleet vanhaa suhdettaan Kaartisen palattua kehiin, ja juonikkaan sentterin syötöt löytävät edelleen tiensä joukkueen parhaan pistemiehen Raikamon lapaan. Keskiviikkona NST-pelissä tehomieheksi kohosi yllättäen jo avauserässä kolme maalia alustanut puolustaja Ossi Koskinen.

Jyväskylässä ja Espoossa Ilari Talvitien plusmiinus näytti yhteensä lukemaa -12, joka ei todellakaan ole ykkösparin puolustajalle sovelias lukema. NST:tä vastaan syntyi 0+3, joten suunta on oikea.

Tero Tiitu rankaisi Kooveeta tehonumeroin 4+1, ja kokenut luottomies on lämpenemässä kevättä kohti. Myös Jani Hyytiäinen on esitellyt tämän vuoden puolella niitä kykyjä, joiden takia hänet Helsinkiin hankittiin.

Mukavasta maalimäärästä (14 peliä, 14 maalia) huolimatta Roni Laasosen plusmiinus on kahdeksan pakkasella, ja se on koko joukkueen heikoin noteeraus.

Yhteinen historia:

Viikingit ja Oilers ovat suomalaisen salibandyn jättiläisiä, jotka ovat pokanneet kultaiset mitalit 2000-luvulla yhteensä 11 kertaa. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat finaaleissa keväällä 2006, ja silloin Espoossa juhlittiin toistaiseksi viimeisintä SM-kultaa.

Viime kaudella Viikingit ei onnistunut voittamaan Oilersia runkosarjassa, vaan espoolaiset olivat parempia vieraissa 2-4 ja Tapiolassa pinnat jaettiin helmikuussa 7-7. Pudotuspeleissä Oilers jäi vaille mahdollisuuksia, kun Viikingit jyräsi välieriin selvästi voitoin 3-0. Tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen meni puolestaan yllättävän selkeästi Oilersin laariin, kun se voitti Pasilassa syksyllä peräti 1-8.

Taistelupari:

Markus Olkkonen, Oilers – Timo Toivonen, Viikingit

Olkkonen on varmasti kentän seuratuin pelaaja, sillä kokenut laitahyökkääjä edusti vielä viime kaudella Viikinkejä. 34-vuotiaan konkarin ensimmäinen peli Tampereella meni vielä ihmetellessä, mutta kevättä kohti mentäessä hän tulee olemaan vielä arvokas pelaaja öljymiehille, ja NST:n reppuun syntyi keskiviikkona jo 1+1. Olkkosen menoa yrittää jarrutella niin ikään kesken liigakauden kaukaloon hypännyt toinen konkari Toivonen, joka tuntee Olkkosen metkut vanhana joukkuekaverina erittäin hyvin. Näitä miehiä kannattaa käydä katsomassa, sillä montaa vuotta he eivät enää liigakaukaloita tahkoa.

Kokoonpanot:

Oilersin puolella merkittävimmät poissaolijat ovat lähes koko kauden sivussa ollut maalivahti Tomi Ikonen sekä viime pelit huilannut Oscar Hänninen. Viikingit pelasi viime sunnuntaina ilman Harri Forstenia.

Kokoonpanot ilmestyvät tänne perjantai-iltapäivän aikana.

Edelliset ottelut:

20.1. Oilers-NST 10-5
15.1. Koovee-Oilers 8-5
10.1. Happee-Oilers 10-5

17.1. Viikingit-Koovee 8-5
13.1. NST-Viikingit 5-9
10.1. Viikingit-M-Team 7-1

Arvio:

Selvää on se, että molemmille tämä ottelu on äärimmäisen tärkeä taistelussa runkosarjan kolmannesta sijasta. SPV hamuaa kotietua edelleen, joten kumpikaan ei saisi oikein pisteitä menettää. Syksyn kohtaaminen meni yllättävän selvästi Oilersin nimiin, mutta tällä kertaa tulee tasaisempaa, eikä viime talven tapaan jatkoaika Tapiolassa olisi yllätys.

VeikkausTV:n lähetys kamppailusta käynnistyy vähän ennen klo 18.30 alkavaa ottelua, ja live-vedon lisäksi ottelu on tuttuun tapaan myös Tulosvedon ja Pitkävedon kohteena.

Oilersin ennakko, jossa Markus Olkkosen kommentteja

4 comments

  1. Pelihän tuon tuloksen sitten näyttää. Tasainen peli tullee. Ja Jatkaako Jani Hyytiäinen maalivirettään? Tinde hoitaa:D

  2. Anteeksi vain mutta millä pirulla OLS, Koovee ja NST ovat sarjan kärkikaartia?

  3. Sori Arto, heikosti muotoiltu. Tarkempi olisi ollut, että joukossa on ollut myös kärkipäähän kuuluvia joukkueita. Hyvä huomio.