Blogit

Blogi: Miksi vaivautua katsomoon?

28.02.
2016
3 Kommenttia
15
Blogit
Jalkapallomies Harri Kumpulainen bloggaa Pääkallo.fi:ssä tällä kertaa urheilun seuraamisesta paikan päällä. Kuva: Jari Turunen

Jalkapallomies Harri Kumpulainen bloggaa Pääkallo.fi:ssä tällä kertaa urheilun seuraamisesta paikan päällä. Kuva: Jari Turunen

Toisinaan olen joutunut selittelemään kysyjille, mitä ihmeen järkeä on seurata toisten ihmisten urheilemista ja vielä maksaa siitä. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta miksi pitäisi ollakaan! On totta, että kentälle asteleminen ja pallolla pelaaminen on yksi hienoimmista asioista, mitä urheilun maailmassa – tai ylipäänsä maailmassa – voi tehdä. On järkevämpää urheilla itse kuin seurata toisten hikoilua.

Yhtä lailla monet ovat joskus tiedustelleet, mitä tarkoittaa olla ”urheiluromantikko”. Heidän mukaansa urheilussa ”joku voittaa ja toiset häviävät ja pallon perässä juokseminen on muutenkin aivan turhaa ajantuhlausta”. Niin, ei urheilussa tai sen seuraamisessa pohjimmiltaan ole todella mitään järkeä. Silti parantumaton urheiluromantikko innostuu oman pelaamisen ohella myös penkkiurheilusta. Ehkä se avaa urheilun tunne- ja draamaskaalan eri tavalla – ja jopa voimakkaampana – kuin oma urheileminen. Ehkä se auttaa ymmärtämään paremmin ihmisiä ja maailmaa. Ehkä ei.

Miksi katsomoon kannattaisi siis (muka) vaivautua? No, minä seuraan toisten hikoilua, koska penkkiurheilussa parasta on…

…astella toiveikkaan jännittyneenä kohti peliareenaa pitkin tuttuja katuja.

…törmätä tuttuihin naamoihin kahviossa.

…vaihtaa muutama sananen tulevasta pelistä.

…vaihtaa raamatullinen sanoja menneistä peleistä.

…tuntea sisäistä lämpöä ja ylpeyttä oman kylän pelaajien astellessa kentälle tutun kannatuslaulun soidessa taustalla.

…nähdä molempien joukkueiden pelaajien olevan täydellisen keskittyneitä tulevaan otteluun.

…aistia adrenaliinin kihelmöivä tuoksu leijumassa kentän yllä.

…korjata seuran kaulaliina näkyvään asentoon, jotta kenellekään ei jää epäselväksi, mitä värejä kantaja tunnustaa.

…aistia pelaajien ensihetkien innostus ja yliyrittäminen.

…huomata pelaajien antavan kaikkensa kentällä ja heittäytyvän jokaiseen tilanteeseen kuin MM-finaalin jatkoajan viimeiseen kurotukseen.

…todeta hämmästyneenä, kuinka taitavia harhautuksia pelaajat pystyvät tekemään.

…havaita ällistyneenä, kuinka saumattomaan yhteispeliin pelaajat pystyvät.

…ihastella kuin tyrmättynä pelaajien kykyä kestää koviakin tällejä ja antaa samalla mitalla takaisin.

…nauraa yllättyneen ilahtuneena pelaajan ujuttaessa pallon vastustajan längistä.

…arvostella katsomoviisaasti tuomarin puusilmäistä ratkaisua, sillä se ei sopinut oman joukkueen tilanteeseen.

…tuulettaa kädet ilmassa seuran oman kasvatin tekemää johtomaalia.

…tuntea sydämen jättävän lyönnin väliin vastustajan laukauksen kilahtaessa tolppaan.

…pureskella hermostuneena kynsiä jännittävien loppuhetkien aikana.

…tuijottaa lasisin katsein tyhjyyteen vastustajan tehdessä maalin viimeisillä sekunneilla.

…halata vieruskaveria holtittomasti hyppelehtien oman joukkueen tehdessä maalin vieläkin viimeisemmillä sekunneilla.

…nähdä kaikkensa antaneet pelaajat loppuvihellyksen jälkeen. Uupuneet voittajat tuulettavat kädet ilmassa ja uupuneemmat häviäjät lyyhistyvät kentän pintaan.

…huokaista helpotuksesta oman joukkueen päihittäessä ylimielisen naapurin suosikkijoukkueen.

…muistuttaa naapuria säännöllisesti tästä yksittäisestä tosiseikasta.

…vetää verhot ikkunan eteen naapurin ollessa kuittailuvuorossa.

…vaihtaa muutama sananen ottelun jälkeen kentän laidalla kotijoukkueen hientuoksuisten pelaajien kanssa.

…saapua seuraavalla viikolla samaan katsomoon ja todeta vierasjoukkueen takovan taululle murskalukemat.

…antaa naama peruslukemilla hillityt aplodit vierasjoukkueen vakuuttavalle ylivoimalle.

…manata tuskastellen liian yleisiltä tuntuvia karvaiden tappioiden ja epäonnistumisen hetkiä.

…iloita harvoilta tuntuvista onnistumisen hetkistä.

…kokea oman joukkueen kasvutarina ylä- ja alamäkineen kauden edetessä.

…todistaa vuosittain pelaajistossa tapahtuvat muutokset muualta tulleiden uusien pelaajien ja oman seuran kasvattien liittyessä joukkueeseen.

…todistaa kausi kauden perään katsomon kokoonpanossa tapahtuvat harvat muutokset.

…asettaa toiveensa uudelle kaudelle jälleen kerran yläkanttiin.

…asettaa toiveensa useammankin kerran seuraavaan kauteen.

…kokea tyhjän hämmennyksen tunne vuosia odotetun sarjanousun tai mestaruuden hetkellä.

…tuntea roska silmässä murtuneina itkevien häviäjien vastaanottaessa palkintonsa sarjan toiseksi parhaasta suorituksesta.

…tuntea roskalava silmässä voittajien saadessa himoitsemansa palkinnon halausmeren keskellä naurunremakan soidessa voiton hymninä ja ilon kyynelten säihkyessä valaistuksena.

Siksi minä seuraan tyttöjen ja naisten urheilua.

Harri Kumpulaisen aiemmat Pääkallo-blogit:
Salibandyn maailmanvalloitus − miten, missä ja milloin?
Lajien välinen yhteistyö – kilpailua vai sopimista?
Salibandyn koodistot – saako lajia kutsua sählyksi?
Mutta me ollaan amatöörilaji

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Harri Kumpulainen
Harri Kumpulainen
Kirjoittaja on urheiluromantikko, opettaja, jalkapallon juniorivalmentaja, amatöörikolumnisti (kymppipaikka.fi) ja Jalkapallopääkaupunki-kirjan kirjoittaja, joka on vakiovieras myös salibandykaukalon laidalla.
Yyteri
28/02/2016
Voi hyvä tavaton sentään
Arto Kilponen
28/02/2016
Varmaan suurin syy minulle on se jännitys niillä ratkaisevilla hetkillä, kun tarvitaan se yksi maali, tai se tunne, kun se maali sitten syntyy.

Tässä on yksi lisäsyy siihen, miksi ainakin playoffeissa tulisi aina pelata ratkaisuun asti. Rankkarit voidaan läiskiä alkuverryttelyissä tai erätauoilla.
Double Standard
28/02/2016
Jos kirjoittaja olis lopettanut tekstinsä "Sikis minä seuraan poikien ja miestin urheilua" olisiko hän ollut sovinistisika.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.