Divarit

Divarin kolme putoajaa selvillä – viime kauden pudotuspelijoukkue matkaa alaspäin

21.02.
2016
19 Kommenttia
2
Divarit
Vaikeista asetelmista kauteen lähtenyt Pirkkalan Pirkat on onnistunut nappaamaan kauden aikana ainoastaan kolme voittoa. Kuva: Salibandyliiga

Vaikeista asetelmista kauteen lähtenyt Pirkkalan Pirkat on onnistunut nappaamaan kauden aikana ainoastaan kolme voittoa. Kuva: Salibandyliiga

Sunnuntainen miesten Divarin kierros ratkaisi loputkin sarjasta putoavat joukkueet. Aiemmin varmistuneen PirPin lisäksi Kellon Lyönti ja SBS Wirmo jatkavat sarjaporrasta alempana ensi kaudella.

Runkosarjaa on pelaamatta vielä yksi kierros, mutta yhdelläkään edellä mainituista joukkueista ei ole enää mahdollisuuksia nousta kuiville. KeLyn ja PirPin visiitit Divarissa jäävät siis ainoastaan yhden kauden mittaisiksi.

Mynämäen SBS Wirmo muistetaan vielä viime kauden pudotuspeleistä, jolloin se pisti Hämeenlinnan Steelersin lujille puolivälierävaiheessa. Sunnuntaina Wirmo olisi tarvinnut voiton Kuopion Welhojen vieraana, mutta joutui taipumaan numeroin 7–4.

Sarjan kolme viimeistä joukkuetta putoavat suoraan 2. divisioonaan. Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan Divarin putoamissysteemi on mahdollisesti muuttumassa jo ensi kaudeksi.

Divarin sarjataulukko:

Kuva: Kuvakaappaus Salibandyliiton tulospalvelusta.

Kuva: Kuvakaappaus Salibandyliiton tulospalvelusta.

Lue myös:

Tor-hyökkääjä kaatoi kärkijoukkueen ajassa 59.54 ja varmisti Loviisalle sarjapaikan – katso sunnuntain salibandytulokset

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Anssi Karjalainen
Anssi Karjalainen

Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö

Asemapaikka: Bratislava, Slovakia

Twitter: @A_Karjalainen


Odemon
21/02/2016
Jusuf Pietilä, kaikkien pudonneiden isä.
Apajan baarista
21/02/2016
Wirmon divarisaagalle odotettu päätös.

Puimurit ajettiin viime kaudella loppuun ja kylältä loppui omat reservijoukot. Tepsin farmipelaajat eivät pelanneet samanlaisella suurella sydämellä kuin Wirmon omat bojat. Wirmolla oli ottelupöytäkirjassa enimmillään liki 10 Tepsin ylijämäpelaajaa. Menestystä ei voi tulla, jos näin iso osa joukkueesta on mukana muukalaispassilla.

Wirmolla on divarissa vielä yksi ottelu, joka on tappioputkessa pelaavaa Åiffia vastaan. Tämänkertainen divaritaival halutaan päättää voitolla yöhön.

Wirmo tulee vielä ja nousee takaisin divariin muutaman kauden kuluessa kun omat rivit ovat saatu ensin järjestykseen. Fasiliteetit ovat paremmat kuin monella liigajoukkueella, ellei jopa Suomen parhaat, faneista nyt puhumattakaan. Wirmossa pitää kääriä hihat ja alkaa töihin uuden pelaajasukupolven kasvattamiseksi.
Selkeä homma
22/02/2016
Eiköhän Loviisasta tule suomen parhaat fanit ?? Bussilla reissailee pitkin suomea!! Hakkaa rumpuja, pitää meteliä enemmän kun kotiyleisö ja soittaa sitä p*rkeleen sireeniä..
Rautio
22/02/2016
Minkälaista huhua Pääkallo on saanut divarin ensi kauden putoamissysteemistä? Osaatteko avata enemmän juttua, monia varmaan kiinnostaa.
Wing
22/02/2016
Divarissa Wirmo oli tervetullut väriläiskä. Iso ja äänekäs fanilauma. Suuret katsoja luvut ja oma hieno puimuritarina. Tekivät monta juttua oikein. Kylässä säbän peluu tietenkin jatkuu ja ensivuonna mukavampi kausi tiedossa kun tulee enimmäkseen voittoja ja posketon reissaaminenkin vähenee, niin perheellisetkin jaksaa mukana.

Divarin kolme suoraan alas on todella raaka systeemi. Liigassa parkuvat jo yhdestä suorasta putoajasta. Kaksi suoraan ja kolmas karsii, voisi olla sopiva.

Kiitos Wirmolle seikkailuista. Uutta matoa koukkuun vaan ja kauden alusta terävänä heti.
Jojo
22/02/2016
Wirmon putoamisen syitä tuossa varmasti Apajan baarista kommentoineelle tiedoksi, farmijätkien asenteessa ja wirmosydämessä ei ollut missään vaiheessa mitään vikaan. Siitä samaa mieltä, että takaisin tullaan joskus. Mielelläni näkisin tämän kauden farmipelaajia ensi kaudellakin mukana.
Juspe
22/02/2016
Wirmon putoaminen harmi. Ja kolme putoaa -systeemi – miksi ihmeessä se ylipäänsä on alun perin kehitetty? Ei minkään valtakunnan järkeä. Hyppy kakkosesta ykköseen on niin suuri, ja riski sitä kautta putoamiseen takaisin heti seuraavalla kaudella niin iso, että tuossa on pakko antaa joukkueelle ja seuralle enemmän aikaa totuttautua Divari-vauhtiin.
Muilutus
22/02/2016
Rautiolle: tässä ainakin jonkinlaista huhua.

"– Ihmiset ja ei edes laji-ihmiset tajua miten kovia haasteita on pystyä synnyttämään jatkumoa liiga- tai divarinousun jälkeen, varsinkin jos merkittävästi ei siirtomarkkinoilla mekkaloida. Varsinkin Divarissa tämä korostuu karun sarjasysteemin takia, kun kolme tippuu suoraan. Onneksi tämä ”vääryys” korjaantuu tulevaksi kaudeksi ja enää yksi tippuu suoraan ja kaksi karsii – minusta se on oikea kaava, Härmä aloittaa."

http://pirkkalanpirkat.fi/ennakko-kahden-kotipelin-viikonloppu/
...
22/02/2016
Joo ehkä suoria putojia vois olla vain vaikka yksi ja loput karsimalla. Kakkosessa on kuitenkin paljon joukkueita ja sielläkin lohkovoittajille pitäs tarjota mahdollisuutta nousta ylemmäs. Karsinta on aina urheilullinen ratkaisu.
Fiilistelijä
22/02/2016
Ja taasko käy niin että Tampereella ei ole divari jengiä ensikaudella... Tuleeko Ilves tai SR nousemaan, ken tietää... Olisi kuitenkin tärkeää saada tampereelle kunnon divarijoukkue!
2.dirre
22/02/2016
Onhan soittorasia ja ilves 2.divarin kärjessä!
kekki
22/02/2016
Kolme putoajaa ihan ok systeemi (tai 2 suoraan 2 karsijaa) Ei pääse vapaa matkalaisena jatkamaan sarjaa.
Kakkos divarin haluaisin ylialueelliseksi, jolloin hyppäys ei olisi niin suuri ja kakkosen taso nousisi. Tällä hetkellä kakkosen kärjen ja häntäpään ero liian iso.
Oikeat joukkueet putoaa, Vaasa ja Welhot saattavat kevään edetessä yllättää, otteet parantuneet selvästi kauden mittaan. Wirmossa kokoonpano elänyt liikaa läpi kauden, sitoutuminen? KeLy:n rosteri liian kapea ja "nuori".. PirPi taisteli, mutta ei vielä riittänyt.. kts.2.divarin taso.
3 putoajaa pitää sarjan mielenkiintoisena loppuun asti. Panosta joka pelissä, tätä porukka on halunnut (kommenttien perusteella). Aiempina vuosina nillitetty kun pelailu alkanut jo Tammikuussa. Nyt esim. Wirmo voi vieläkin sotkea playoff kuvioita.. Liigassa SalBan sinnittely? Onko viihdyttävää? M-Team:n nostin jo viimeisen divari kauden aikana ennakkosuosikiksi nousemaan, ja myös liigassa pysymään. Pelaavat ja kehittävät omaa systeemiään, ja nyt mahdollisesti varmistavat liigapaikkansa ilman karsintoja..
IPA-PirPi, ja Länsirannikolla FBC-Wirmo? Ensi kaudella yhdessä kakkosta? Siihen vielä FoSu ja Rangers, HiFK etc. Alkaa ensimmäinen ylialueellinen 2.div lohko muotoutua.. Riippuen tietty nousijoista.
...
22/02/2016
jos karsintojen kautta joutuu sarjapaikkansa pitämään, niin ei sitä nyt voi vapaamatkustamiseksi sanoa. Jos taas helpolla selviää 2-div jengistä, niin silloinhan se menee ihan oikein, ei semmoisen tarvi divariin noustakkaan. Jaa meinaat, että putoamisensa varmistanut joukkue on niin kamalan sisuuntunut että ne alkaa nyt sekoittamaan playoff pakkaa? Aika optimistista.
Fiilistelijä
22/02/2016
Jonkinlainen muutos täytyy silti tapahtua, tuo ylialueellinen kakkonen kuulostaisi aika hyvältä asialta. Esimerkiksi kokosuomeen 2-3 lohkoa johon sit ne jengi/seurat ketkä oikeesti haluaa kehittää toimintaa eikä vaan pelata kaveriporukalla.... Se miten käytännössä tapahtuisi, en tiedä
kekki
22/02/2016
Runkosarjassa tosi huikeita esityksiä luvassa, kun riittää että voittaa 2 peliä kaudessa (karsintasarjan). Mäkilä käytti tätä Troijalaista hyväkseen viime kaudella liigassa ja koko säbä yhteisö itki ja kohisi Josban perään.
Koko runkosarja toimi harjoitus otteluina karsintoihin valmistautuessa.. Tälläkin kaudella SalBan vieraspelejä ollut nautinto katsella.. ? Vai onko? 7maalilla pataan.
M-Team tehnyt työnsä sarjassa niin hyvin ettei joudu edes karsimaan, hienoa työtä nousijoilta, vain kärkinelikko ollut liian kova. Kaikissa muissa peleissä tasaista vääntöä voitosta.
En usko että Wirmo mitään erityislatausta hakee, mutta Josballa ja Äifilla siis edelleen panokset kauden viimeisessä runkosarja ottelussa..
Syksyllä Wirmo voitti Äif:n, eikä Äif ole tuosta ainakaan parantanut..
http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/sbs-wirmo-aif/8681/299?id=3208&name=SBS%20Wirmo
Veikkaamallavoiarvata
22/02/2016
"En usko että Wirmo mitään erityislatausta hakee, mutta Josballa ja Äifilla siis edelleen panokset kauden viimeisessä runkosarja ottelussa.."
Uskoo voi toki mihin vaan. Minä puolestaan uskon, et Tps-junnuja ei Åif-Wirmo pelissä nährä vaam tärkeemmissä junnupeleissä. Sit wirmo joutuu lähtee vajaalla rosterilla ja Åif voittaa. Ja josba on ulkona kahdeksan parhaan joukosta. Mut senhän näkee.
Moro
22/02/2016
Ja joku voisi taas vähä laittaa valoja päälle! "M-team tekee hienoa työtä" Ja tämän vertailua SalBaan. Tämä on sählyä ei mitään lätkää... Ei tässä lajissa liiku raha samalla tavalla. On vähän eri juttu pitää salibandyliigajoukkuetta Raumalla, kuin pääkaupunkiseudulla. Raumalle ei lähde huipputalentit opiskelemaan tai muuta töiden perässä kauhean paljon porukkaa... Pääkaupunkiseudulla voi jo vähän valita porukasta ketä ottaa. Raumalla joutuu ottamaan ketä saadaan. Junnutyötä tehdään hyvin Raumalla mutta ei sekään riitä kilpailemaan pääkaupunkiseudun tarjontaan. Herätys.
Takapiru
23/02/2016
Pienillä salibandy paikkakunnilla on juniorityö tärkeässä asemassa, koska pelaajia ei muualta tule. Sillä saadaan kultainen ikäpolvi nostamaan joukkue ylöspäin, mutta kun se sukupolvi lähtee opiskelemaan niin suunta on alaspäin. Salba on varmasti ongelmissa kun vanhat jernut opettelee. Omia junnuja ei ole tulossa, ja vieras voimaa ei Raumalle saada. Rahalla saa muutamia mutta rahakib on tiukassa.
Hannu Rytilä
25/02/2016
Takapiru kirjoitti oikein, sSksi Tapanilan Erä on kova luu nyt ja tulevaisuudessa. Sillä on eniten lisenssipelaajia. Kunnioitan myös Classicia, SPV:tä ja tietysti Viikinkejä. Happee ei oikein puraise vaikka mestareita ovatkin. Ja Oilers -hmm ei toimi koska Nykky ei ole enää siellä.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.