Video: TPS kellisti Suomen mestarit – pudotuspelipaikka varmistui

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

SPV ja TPS kohtasivat miesten Salibandyliigassa lauantaina. Tiukka kamppailu päättyi turkulaisten 3-4-vierasvoittoon.

Ottelussa väännettiin pitkään maaleitta, kunnes TPS:n Mikko Stenfors rikkoi kuparisen ajassa 32.56. SPV:n avausmaalia odoteltiin 48 minuutin kohdalle saakka. TPS kuitenkin kuittasi tasoituksen kahdella nopealla osumalla, ja viimeiselle kympille lähdettiin vieraiden kahden maalin johtoasemasta. SPV osui vielä kahdesti ja TPS kertalleen, joten täysi pistepotti matkasi Turkuun.

TPS:n tehopelaaja oli hyvään vireeseen äitynyt Sami Saarinen. Saarinen iski pisteet 1+1 ottelussa. SPV:n Erik Härkönen ja Tuukka Kiviranta onnistuivat samaisen pistesaldon arvoisesti.

Ottelutilastot

TPS:n voitto tarkoitti sitä, että joukkue nähdään varmuudella kevään pudotuspeleissä. Turkulaisryhmä nousi samalla Erän ohi kuudenneksi. SPV jatkaa viidennellä sijalla. Molempien joukkueiden kuntopuntari näyttää samalta viimeisen kymmenen ottelun osalta (6 voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota).

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

5 comments

  1. Sikaa? Missä? Jos kova kontaktipelaaminen ei sovi sinulle, niin kannattaa siirtyä Liiga-katsomoon.

  2. Mitäs tämä tämmönen vinkuminen on jos kovaa pelataan? Toiseen ketjuun samat naamat varmaan vinkuu sit kun hävitään kaksinkamppailuja ruotsalaisille ku ollaan pehmeitä…

  3. Kas kummaa, säbäkenttien jarkkoruutu, Kiviranta kohottaa juuri sopivasti olkapäätänsä, jotta saa osuman mustapaidan päähän. Kuinka yhdelle miehelle voikaan sattua kohdalle aina tällaisia kyseenalaisia kontaktitilanteita. Joko se on huonoa tuuria tai sitä intohimolla omalle joukkueelle pelaamista, jossa metsää kaatuu