Video: Unelmatasoitus Salibandyliigassa – veivirankkari upposi ajassa 59.52

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

TPS ja Indians kohtasivat keskiviikkona Salibandyliigan ottelussa Turussa. Ottelu päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen tasatulokseen 4-4.

Kotijoukkueen Henri Alho vei kotijoukkueen 4-2-johtoon ajassa 50.19 ja lähes loppuun saakka näytti siltä, että täysi pistepotti jää turkulaisille. Santeri Toropainen kuitenkin kavensi ajassa 59.40. Tämän jälkeen tuomittiin vielä rangaistuslaukaus Indiansille ajassa 59.52, jonka Tuomas Mustonen upotti kylmän viileästi TPS:n verkkoon.

Ottelussa ei ollut kahden tehopisteen pelaajia, mutta mainittakoon, että TPS:n maalivahti Pyry Luukkonen keräsi 26 torjunnan lisäksi yhden maalisyötön. Luukkonen on syöttänyt jo kuusi maalia tällä kaudella.

Ottelutilastot

TPS on edelleen sarjataulukon seitsemäntenä ja on lähestulkoon varma pudotuspelijoukkue. Indians on yhdeksäntenä ja sillä on kolmen pisteen matka pudostuspeliviivan yläpuolelle.

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

10 comments

  1. Olisiko rike maalintekotilanteessa, kun kaksi pelaajaa makaa maalivahdialueella. Eikä kumpikaan niistä ole maalivahti.

  2. Luukkonen on pistepörssissä T. Läntisen edellä. Eikö vois antaa mielummin paikan jollekkin lupaavalle nuorelle mitä siä viltissä istuu.

  3. Maalivahdin ”pienessä” boksissa kaikki pelaajien torjuntaliikkeet tai pallonsulkemiset jne, on kiellettyjä ja tuomio ainakin oli ihan oikein. Ja tämä puolueeton kommentti sekä tieto, kumpikaan joukkue ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen 🙂

  4. Oli kyllä kylmä rankkarin viimeistely. Vaatii sipulia pelaajalta, että tuossa peli tilanteessa, maalin tappiolla ja 8 sekuntia jäljellä tekee tuollaisen tempun.

  5. Kaaripallolle ja muutenkin: maalialue (eli se isompi boksi) ei sinänsä määritä mitään pallon sulkemisia tms. Eli sitä koskee samat säännöt kuin muutakin kenttää. Kyseisessä tilanteessa pelaaja todennäköisesti pelasi maasta ja esti sillä maalin tai lupaavan maalintekotilanteen syntymisen. Siitä siis pilkku. Mutta sama olisi voinut tapahtua tuon maalialueen ulkopuolellakin. Maalivahdin aluetta (eli se pienempi boksi) koskee sitten taas vähän omia sääntöjä, mutta siinäkin on sama periaate maalin tai lupaavan maalintekotilanteen estymisestä.