Espoolaiset ratkaisivat rankkareissa – Oilers lähetti Erän kesälomalle

Valkopaitainen Oilers juhli sunnuntaina välieräpaikkaa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Valkopaitainen Oilers juhli sunnuntaina välieräpaikkaa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää
Valkopaitainen Oilers juhli sunnuntaina välieräpaikkaa. Arkistokuva: Juhani Järvenpää

Esport Oilers kaatoi Tapanilan Erän miesten Salibandyliigan kuudennessa puolivälierässä ja eteni voiton myötä välieriin. Neljäs voitto irtosi sunnuntaina rangaistuslaukauskilpailun jälkeen numeroin 4–5.

Aiempien kohtaamisten tapaan myös sunnuntaina Vantaan Energia Areenalla nähtiin tasainen mittelö. Oilers johti ottelua kolmesti varsinaisella peliajalla, mutta jokaisella kerralla kotijoukkue Erä kampesi itsensä rinnalle.

Erän 4–4-tasoituksesta vastasi nuori hyökkääjä Tuure Ailio, joka iski joukkueelleen kaksi maalia.

Kun jatkoaika oli maaliton, ottelun ratkaisu siirtyi rangaistuslaukauskilpailuun. Se ratkesi viidennessä parissa, kun ensin Oilersin Markus Olkkonen onnistui, ja sen jälkeen Joonas Kaltiainen torjui Erän Jussi Kosolan yrityksen.

Näin ollen espoolaiset pääsivät juhlimaan selviytymistä neljän parhaan joukkoon, kun taas Erän pelit päättyivät puolivälierävaiheeseen. Oilers nähdään Salibandyliigan mitalipeleissä yhden vuoden tauon jälkeen. Kaltiaisen ratkaisevan rankkaritorjunnan voi katsoa alla olevasta videosta.

Ottelutilastot

Lue myös:
Kotilaisen jatkoaikaosuma venytti trillerisarjan seitsemänteen otteluun – katso sunnuntain salibandytulokset

14 comments

  1. Murtuko ne niin pahasti etteivät viitsineet päivittää voittajaa tonne tilastoihin? 😀 erä vois harjoitella noita rankkareita. Historiassa hävinnyt aika tärkeitä pelejä niiden takia 😀

  2. Hyvää kesälomaa erä ja dumarit, vaikka saivatkin kahteen erä maaliin toiset syöttöpisteet! Jos paskot housuusi yhdessä matsissa, niin älä yritä hyvittää toisessa! Kiitos ja näkemiin!

  3. Pfiztnerin jäähy selkeä, Korhonen heppoisin perustein. Ja kun Oilers nyt voitti niin voisiko jo ihan tyylikkyyden kannalta lopettaa vinkuminen tuomareista?

  4. Vinkumisen! 😀 😀 😀 Sitä täällä totisesti on viimepelin jälkeen kuulunut! 😀

  5. Tuomarilinja oli ailahteleva, joten molemmat jengit kärsi siitä. Myös joukkueiden tekeminen ailahteli pahasti yhden pelin sisällä kuin myös koko ottelusarjassa. Esim; ensimmäisessä pelissä oilers suli täysin murskaavassa johdossa, neljäs peli mosalla oli täysin oilersin hallintaa, tämä kuudes ottelu oli erän hallintaa. Kumpi tahansa olisi voinut mennä tästä otteluparista jatkoon, mutta finaaliin ei kummallakaan asiaa. Mm siksi koska Pajukosken takareisi meni tässä matsissa ja todennäköisesti ei pelaa enää tällä kaudella.

  6. Eikö kukaan keskustele täällä siitä hylätystä Oilesrin maalista. Pallo kävi maalissa vaikka tuomari oli maalin takana mutta levitteli vaan käsiään. Maalivahti reagoi nopeasti ja pyyhkäisi kädellään pallon pois maalista. Tilanteen näki hyvin katsomosta. Tämäkin kuuluu siihen hyvityslistaan.

  7. Toivottavasti jo ensi vuonna pelataan jakoaika systeemillä loppuun saakka. Rankkarikisa ei ole urheilullinen tapa ratkoa jatkaja pudotuspeleissä.

  8. Nythän se ”pelataan maaliin asti” on voimassa jo A:ssa. Seurataan mielenkiinnolla, moniko menee yli 10 minuutin ja moniko toiseen jatkoerään. Minä veikkaan, että se toinen jatkoerä tulee olemaan melkoisen harvinainen.

  9. Katsopa videolta, ei ollut lähelläkään maalia

  10. Kausi paketissa jälleen kerran,ja olo sen mukainen,täydellinen tyhjyys.Oilers ansaitusti jatkoon,ja huikean sarjan jälkeen,olipahan pelejä ja tapahtumia.
    Sen verran oli pakko astua nyt omalla nimellä ja kokemuksella kirjoittamisen pariin,että pari sanaa kunnioittamisesta.
    En käsitä,enkä tule koskaan käsittämäänkään ihmisiä jotka huutelevat kesälomahuutoja tai heittelevät tikareita ja rantapalloja hävinnyttä osapuolta kohti,missä on vastustajan kunnioitus?? Enkä puhu nyt pelkästään Oilers-Erä sarjasta,tai myöskään kommenttiosaston räkänokista. Joka joukkue aloittaa harjoittelemisen toukokuussa,ja töitä on tehty armoton määrä tavoitteen saavuttamiseksi.Hikeä,verta,joskus jopa kyyneleitä,se pettymyksen tunne tappion hetkellä ja kauden päättyessä on täysin sanoin kuvaamaton.Siinä kohtaa jos joskus ansaitsee myös hävinnyt joukkue vähintään ainakin kunnioitusta.Meillä Suomessa on vaan käsittämätön tapa juhlia enemmän toisen häviötä,kun omien voittoa.Korostan,että Oilers pelaajat ja koko joukkue käyttäytyi erittäin asiallisesti ja kunniottavasti ottelun ratkettua.Oli yksi uran hienoimmista hetkistä halata ottelun jälkeen Oilers legenda Pate Wardia ehkä viimeisen kerran näissä merkeissä,loistava pelaaja,huikea ihminen,mutta ennen kaikkea erittäin hyvä ystävä.Sarjan aikana ymmärrän piikittelyn ja pienet sanasodat,ne kuuluvat asiaan,mutta taiston tauottua on aika nostaa hattua myös häviäjille.Kunnoittakaa ihmiset omaa juttuanne,mutta myös vastustajianne.Lopuksi vielä iso kiitos Oilers upeasta sarjasta ja onnea jatkoon,tehdään tästä upea salibandykevät yhdessä.
    Elämässä tapahtuu paljon asioita joihin et pysty vaikuttamaan,mutta aina pystyt vaikuttamaan siihen miten niihin suhtaudut.

  11. Oksettavin joukkue tippui, eli Tapanilan Erä. ihan oikein että pääsivät lomille.