Ikionnellinen liiganousijan valmentaja: ”Onneksi ylipuhuttiin tähän huikeaan tarinaan mukaan”

Kuva: Jari Turunen

Kuva: Jari Turunen
Petri Kemppainen lupasi juhlia liiganousua Lammin S-Marketin pihassa ilman paitaa. Kuva: Jari Turunen

LaSB-valmentaja Petri Kemppainen oli onnensa kukkuloilla joukkueen varmistettua nousun ensi kaudeksi Salibandyliigaan. Onnittelijoita riitti vasemmalta ja oikealta, mutta pieni hetki liikeni juhlahumussa myös Pääkallo.fi:lle.

Helpolla mestaruus ja liiganousu eivät irronneet, sillä Steelers tuli kahden ottelun takamatkalta tasoihin ja se oli kiriä tasoihin myös ratkaisuottelun päätöserässä. Kemppaisen ilmeestä näki, että mestaruus maistui.

– Huikea fiilis, pitkä matka on ollut. Kävimme jo lähellä pokaalia, mutta sitten tuli joku pieni juttu, ettei oltu ihan valmiita vielä voittamaan, Kemppainen totesi.

Ratkaisuotteluun valmistauduttiin huolella, ja se kannatti.

– Olimme pari päivää yhdessä ja kertasimme meidän yhteisiä arvoja. Nyt olimme ainakin minun silmiini taas se vanha LaSB.

Steelers hiipi kolmannen erän alkupuolella jo maalin päähän, ja se hermostutti lammilaisia selvästi. Sen myönsi valmentajakin.

– Siinä oli sellaista vaihetta, että kysyin monta kertaa Kallelta (toinen valmentaja Tyrkäs), pitäisikö ottaa aikalisä. Palaset olivat hukassa hetkellisesti ja rupesimme roiskimaan, mutta onneksi nuoret (Elmeri) Saukkonen ja (Justus) Kainulainen laittoivat meille tärkeät maalit. Se on hienoa nähdä, kun pikkumiehet onnistuvat.

Itse tapahtuma oli mielettömän hieno alusta loppuun, ja se lämmitti tuoreen mestarin mieltä.

– Onhan tämä uskomatonta, että tunti ennen peliä on mökki täynnä ja Hämeenlinnassa ylipäätään saadaan tällainen tunnelma aikaiseksi. Palloilukaupunki, Kemppainen kiitteli.

Lammin joukkue on täynnä nuoria lahjakkuuksia, joiden tukena on ollut Heikki Hätösen, Henri Vilenin ja Antti Sihlmanin kaltaisia kokeneempia pelaajia. Yhteinen päämäärä on silti ollut kaikilla sama.

– Tämä on periksiantamaton ja erittäin urheilullinen jengi, joka tekee välillä onneksi sitä mitä pyydetään ja sitoutuu hyvin toimintaan. Meillä on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta, ja lisäksi Kalle on huikea ukko, Kemppainen suitsutti ja jatkoi:

– Meillä on ollut oma kupla ja kolmio, jossa olemme olleet monta tapahtumaa yhdessä. Ei ole väliä, oletko 16, 30 vai 40, kaikki ovat yhdessä ytimessä ja tässä on lopputulos.

Koko kautta katsottaessa voidaan todeta, että oikea joukkue voitti sarjan ja nousi liigaan. LaSB oli runkosarjan paras ja se hoiti homman lopulta päätyyn asti ennakkosuosikin paineista huolimatta.

– Nyt on pakko sanoa, että oikea joukkue voitti. Runkosarjan voitto ja nyt tuli vielä tämä. Viime vuonna olin jo lopettamassa, mutta onneksi Kalle sai ylipuhuttua tähän huikeaan tarinaan vielä mukaan, Kemppainen kertasi.

Juhlasuunnitelmista valmentajalla ei ollut vielä tietoa. Liikaa hän ei ollut etukäteen halunnutkaan tietää.

– Pyysin ettei kerrota etukäteen mistään juhlasuunnitelmista mitään. Toivottavasti tämä upea faniporukka yhtyy joukkueen kanssa riemuun. Nyt pitää rakentaa itsensä huippukuntoon, että jaksaa juhlia nuorten poikien kanssa mestaruutta hetken, Kemppainen myhäili.

Juhlitaanko Lammin suurinta saavutusta sitten Heli Rantasen olympiakullan juhlitaan nyt sitten siis Lammin S-Marketin pihalla, kun toriakaan ei ole?

– Joo, S-Marketin pihalla avoautossa ilman paitaa, Kemppainen virnisti.

Lue myös:
Lammi saunoo – kyläjoukkue varmisti liiganousun 2600 silmäparin edessä
Divarin finaaleissa rikottiin yleisöennätys viisi kertaa peräkkäin – yhteisyleisömäärä 9598 katsojaa
Lammilaiskapteeni ei voinut vielä käsittää saavutusta: ”Voiko elämä enää paremmaksi muuttua?”

8 comments

  1. Kyllä mä luotin, että ohi tullaan. Ei ihan riittänyt. Muutaman vuoden junnupuolellakin yhteistyötä tehneenä arvostan tekemistäni ja heittäytymistäai hetkeen. Vilpittömät onnoittelut koko joukkueelle!

  2. Upeat finaalit. Toivottavasti myös Steelers nousee niin nähtäisiin Hämeen derbyjä liigassa ensi kaudella.

  3. Toivon että Kemppaine jatkaisi ensi kaudella LaSBin valmennusta, jotenkin ne palaset vaan loksahti paikoilleen.

  4. Kema elää salibandysta. Kaverilla on huikea kyky psyykata joukkuetta. Ja sopivalla tavalla potkia eteenpäin. Ja osaa mukauttaa omaa pelaamista vastustajan mukaan. Onnea kettu!

  5. Onnea valmentajalle ja koko joukkueelle. Hienot pelit.

  6. Ala Kema katteleen kämppää Lammilta. Sua ei päästetä täältä koskaan pois, Hieno mies!