LNM:n pyristely ei riittänyt ratkaisevassa ottelussa – Steelers viimeisenä joukkueena välieriin

Hämeenlinnalainen Steelers kesti ennakkosuosikin paineet ratkaisevassa puolivälierässä. Arkistokuva: Jari Turunen

Hämeenlinnalainen Steelers kesti ennakkosuosikin paineet ratkaisevassa puolivälierässä. Arkistokuva: Jari Turunen
Hämeenlinnalainen Steelers kesti ennakkosuosikin paineet ratkaisevassa puolivälierässä. Arkistokuva: Jari Turunen

Hämeenlinnan Steelers eteni miesten Divarin välieriin sunnuntaina. Ratkaisevassa kolmannessa puolivälierässä hämeenlinnalaiset kukistivat Limingan Niittomiehet numeroin 7–5.

Steelers näytti karkaavan vierailijoilta jo avauserässä, kun Timo Johansson vei kotijoukkueen 4–0-johtoon vasta kahdeksan minuutin jälkeen.

Jo aiemmin sarjan aikana ennakkoluulottomasti taistellut LNM nousi kuitenkin vielä taistelemaan välieräpaikasta. Matias Luokkanen toi ”Niittarit” kahden maalin päähän ajassa 48.04. Johanssonin illan toinen osuma kuusi minuuttia ennen päätössummeria ratkaisi kamppailun lopullisesti, vaikka LNM kavensi vielä kertaalleen.

Kuudella kenttäpelaajalla lisämaaleja yrittänyt vierasjoukkue ei enää noussut, ja Steelers pääsi juhlimaan välieräpaikkaa.

Illan kovin tehomies oli hattutempun viimeistellyt kotijoukkueen Ville Lastikka.

Muista neljän parhaan joukkoon yltäneistä hämeenlinnalaiset saavat vastaansa Uudenkaarlepyyn Blue Foxin. Runkosarjan voittaja LaSB kohtaa puolestaan SB Welhot.

Sunnuntaina pelattiin myös yksi naisten Salibandyliigan ottelu. PSS varmisti voitollaan runkosarjan neljännen sijan, kun pelaamatta on enää yksi kierros. Porvoolaiset ottivat kotikentällään Turun Palloseurasta 7–2-voiton.

Myös Porvoossa nähtiin hattutemppu, kun Noora Björkman iski pallon kolmesti TPS:n verkkoon.

TPS on jo varmistanut runkosarjassa kuudennen sijan, mutta voi vielä päätöskierroksella nousta Kooveen ohi viidenneksi.

Miesten Divari:
Steelers–LNM 7–5 Ottelutilastot

Naisten Salibandyliiga:
PSS–TPS 7–2 Ottelutilastot

9 comments

  1. LNM tarjosi miehekkään vastuksen, mutta Steelers odotetusti jatkoon. Hieno taistelu silti punaisilta! Tsemppiä jatkoon.

  2. Ei taida olla toista palloilusarjaa, jossa toiseksi ylin sarjataso kiinnostaa enemmän, kuin ylin – erikoinen juttu.

  3. Oli tunnetta Elenialla! LNM halusi oikeasti voittaa ja nousta seurana uudelle tasolle. Tappio selvästi kirveli. Kaikki paineet oli Steelersillä. Aitoa tunnetta oli hallissa. Hieno ilta! Kiitos LNM! Juha K / Steelers

  4. Kuuluttajan näkövinkkelistä…. Hieno ottelu. Kaikki kunnioittivat tulosta! Steelers jatkaa ja ja kiitolset
    hienosta taistelusta LNM:le!!!

  5. On se vaan Lastikka perhanan kova peluri! Taas hatullinen täyteen. Toivottavasti löytyy vielä tehoja nyt näissä tärkeimmissä peleissä. Jos yhtään uskaltaa ennustaa, niin lupaavalta näyttää kaverin tulevaisuus. Niin monipuolinen pelaaja on kyseessä.

  6. Oli kyllä tiukka sarja, välillä vaahtokari piti steelersiä pystyssä joten pakko antaa iso käsitti Liminkalaisille. Tulevaisuudessa huippujoukkue tämä niittarit

  7. Kyllä Liminka on ainakin mulle kauden positiivisen yllättäjä jo nyt. Väitän, että olisivat voittaneet tämänkin sarjan kotiedulla. Tasainen ja taisteleva nippu, joka pelaa rohkeata salibandyä! Nähdään ensi kaudella.

  8. Tasainen ja taisteleva oli Liminka, rohkeudesta en tiedä. Mielestäni ei mitään ihmeellistä siltä saralta. Runkosarjan sijoitus kuvaa hyvin joukkuetta, keskitason divarinippu, joka sai itsestään kaiken irti tärkeimmällä hetkellä. Joukkuepelissä oli parempi, nyt kuitenkin hermostuneen kotijoukkueen muutaman yksilön henkilökohtainen taito oli liikaa. Blue Foxin kokemus taitaa jo sitten olla liikaa Steelersien pakkikalustolle.

  9. Sanni: Totta!! divarin välierä ketjussa 0 kommenttia, liigan puolivälierissä 31 kommenttia;-)